... syönyt yhtään liioittelematta ainakin kuusitoistatuhatta litraa mansikoita, koska nam. Alkavat pirulaiset vaan olla jo aika pieniä, eikä himoitsemiani puolen nyrkin kokoisia meinaa löytyä enää mistään.
... menettänyt sydämeni bodyattackille, vaikka se on edelleen, kahdeksankin kerran jälkeen niin rankkaa että sitä on vaikea selittää. Joku siinä itsensä ylittämisessä kuitenkin kiehtoo, ja onhan se muikea tunne olla endorfiinipäissään sääriä myöten kananlihalla - pelkästään siitä ilosta, ettei kuollutkaan. Ohjaajana on kesän ajan heilunut sama sälli joka kävi vetämässä viime Tapaninpäivän näytetunnin, ja onkin osoittautunut kutakuinkin Fressin parhaaksi ohjaajaksi. Osaisipa joskus itsekin asennoitua omaan työhönsä samanlaisella ammattitaidolla.
... kehittänyt edelliseen kohtaan liittyen jonkin sortin kolmenkympin kriisin tms, jonka alitajunta on vähemmän ystävällisesti tunkenut unijutteluihin asti. En ole aiheesta erityisen ylpeä.
... päässyt vuoden treenitavoitteeseen vuoden puolivälissä - 200 kiloa taittui jalkaprässissä 30.6.
... saanut pudottamistani kiloista takaisin pari kappaletta, ja suhtautunut asiaan vaihtelevasti. Välillä veetuttaa urakalla, mutta suurimman osan ajasta asenne on syssymmällä sitten.
... käynyt viettämässä laatuaikaa kylpylähotellissa, jonne raahasin myös salikamppeet mukaan ja jätin hyvällä omatunnolla ne käyttämättä. Joskus on kiva vaan rentoilla.
Jotta sellaista. Näistä kaikista ja paljon muusta on koostunut ohi pyrähtänyt kaksi kuukautta. Urhistelu ei ole unohtunut bloggailun jäämisen myötä vaikka kunnianhimoisimmat 4 salikertaa viikossa -ajatukset ovatkin jääneet - reenikertoja kertyy edelleen 4-6 viikossa riippuen muusta elämästä. Niin mielenkiintoiseksi poukkoiluni ei ole kuitenkaan muuttunut että viitsisin palata tauolta ainakaan vielä, mutta onhan tämä näppärä väylä olla olemassa niitä hetkiä varten, kun kymmenen sanaa ei riitä :)
Jee, sunnuntaipostaus is back! ;) Kiva lukea kuulumisiasi pitkästä aikaa! Tiiäkkö mä en ole koskaan käynyt attackissa. Satsissa sitä ei taida olla tarjolla, enkä ole vieläkään uskaltautunut kokeilemaan Satsin vastinetta SatsEnergy-tuntia. Kuulostaa tosi rankalta! Mun aerobinen kunto on muutenkin notkahtanut kesän aikana, että henkihän siin varmaan menis ;) Ps. Kolmenkympin ammatillinen tms. kriisi on täälläkin! Taitaa kuulua tähän vaiheeseen, että pitäis muka keksiä missä oikeasti viihtyis ja haluais olla hyvä. Hmph.
VastaaPoistaEdelleen voin suositella testaamaan, vaikka ihan puhdasta kuolemaa se vielä onkin. Ei mitenkään pysty käsittämään miten joku kykenee tekemään kaikki ne burpeet ja kerähypyt sun muut, mutta riittääpähän kehitettävää :D Ja niin kuin taisin joskus sanoa, niin kerran balance-herkistymistä lukuun ottamatta attackissa kyynelkanavien aukeaminen on ollut lähimpänä - sykepiikin jälkeen polviin nojatessa olisi tehnyt mieli nyyhkyttää, mutta eihän siinä ehtinyt kun piti jo punnertaa...
PoistaBody attack on huippu, kuten joskus taisin hehkuttaakin, mutta sitten maha alkoi kasvaa ja se jäi, kuten nyt kaikki muukin uuden elämän myötä, vaunulenkkejä lukuunottamatta. Odotan jo sitä, että saan sen innostuksen ja ajan jostain, että voin aloittaa taas liikunnan nollatasosta ja saada niitä kunnon kiksejä urheilusta. Vielä ei ole tuntunut olevan sen aika, mutta pikku hiljaa alkaa taas se liikuntaminä kaivautumaan sieltä äitiminän alta esiin. Joku päivä se toivottavasti vie mennessään. :)
VastaaPoistaMä koin kolmenkympin hujakoilla samaa kriiseilyä, en pelkästään työstä, vaan ihan kaikesta. Mitä sitä oikein on elämässään saavuttanut, ja cheekiä lainaten, mieti mitä jää kun mä lähden täältä. No siinä sitten tuli toteutettua yksi unelma matkan merkeissä ja sitten käytyä läpi tämä äidiksi vai ei -pohdinta, sekä lähipiirissä vakava sairastuminen, joka omalta osaltaan asetti asioita uuteen järjestykseen ja oppi elämään enemmän tässä päivässä kuin miettimään mennyttä ja tulevaa liikaa ja sillä tiellä ollaan ja nyt on hyvä. :)
Eiköhän se liikuntaminä sieltä herää kunnolla sitten, kun sen aika on :) Pakottamalla ei mikään onnistu, joten armoa ja kärsivällisyyttä vaan.
PoistaEi ole omakaan kriiseily rajoittunut pelkkiin työasioihin ja ajoittain on tuntenut itsensä n. 15 vuotta nuoremmaksi kuin oikeasti on (eikä se ole aina hyvä asia). Mutta eiköhän se tasapaino sieltä taas löydy, kun on vähän aikaa horjunut.
Kultaiset koristeet? Mitä hittoa? Myös: Ihana mekko, näyttää hyvältä!
VastaaPoistaKiva että kirjoittelet tätäkin blogia vielä! :D
P.S. Todellakin ihminen tarvii kuus eriväristä treenitoppia. Duh.
Juu, täytyy aina välillä tännekin yrittää kirjoittaa, kun en näköjään ilmankaan osaa olla :)
PoistaEtsin kesäkuun alussa tuonne kavereiden häihin tuohon mekkoon ja luonnonvalkoisiin kenkiin sopivaa laukkua. Oma ajatus oli luonnonvalkoinen ja yksinkertainen ei-morsianlaukku, jossa ei mielellään koristeita tai jos jotain, niin hopeanväriset. Menin sitten yhteen laukkuliikkeeseen, jossa matami tarjosi kahta erilaista valkoista laukkua, molemmissa kultakoristeet. Totesin, etten tykkää kultaisista koristeista tai koruista - VIRHE. Alkoi monta minuuttia kestänyt papatus tyyliin "ei ei ei et kuule tule löytämään sellaista, hopea ei tule pitkään aikaan takaisin kun nyt on kultakausi, että ruotsalaisittain vain lycka till mutta et kuule tule löytämään et". Kuuntelin papatuksen loppuun, poistuin toiseen liikkeeseen ja tadaa - toinen laukku johon tartuin, oli luonnonvalkoinen, yksinkertainen ja hopeanvärisellä ketjulla :)