Eristyksissä

Postaanpa kuluneen viikon säntäilyt jo tänään, sillä huomenna ei tule töiden takia lähdettyä mihinkään. Ehtisi tietysti jos oikeasti haluaisi, mutta tunnustan auliisti olevani niin mukavuudenhaluinen, etten viitsi herätä sunnuntaiaamuna seitsemältä ehtiäkseni lenkille. 

Melko perussettiä oli tämäkin viikko, kädet tosin ovat eilisen salitreenin jäljiltä kipeämmät kuin aikoihin. Olin jo useamman viikon ehtinyt miettiä itsekseni, että kun en saa enää nykyisillä/silloisilla hauis- ja ojentajaliikkeillä tassuja jumiin, niin tarvitsisi ehkä tehdä jotain muutoksia. Eilen koin ahaa-elämyksen eristettyjen/keskitettyjen liikkeiden kanssa, ja ai herrajjumala. Nostin lisäksi pystysoudussa käyttämäni kuulan kilomäärää kahdeksasta kahteentoista, ja tänään sain huomata kuinka vaikeaa esim. rintsikoiden riisuminen ja pukeminen voi olla.

Sain eilen hiveltyä ajoittain kolauksia saavaa egoani, kun istahdin ojentajakoneeseen yhden miespuolisen kanssatreenarin jälkeen. Olihan se jätkä vähän rimpula eikä mikään kaappi, mutta miespuolinen kuitenkin. Jannu oli ladannut koneeseen 25 kg, joten hymähdellen vetäisin painot "nollille" (olisiko kevyin ehkä 5 kg tms) ja kokeilin, liikkuuko vehje mihinkään. Liikkuihan se suorastaan lentäen, joten kokeilin varovasti 10 kilolla. Liian kevyttä. Viisitoistakin jaksoin mielestäni liian helposti, joten epäuskoisena työnsin nupin 20 kilon kohdalle. Ja smack my ass and call me Charlie, sehän liikkui edelleen! Lopussa piti vähän irvistellä, mutta ai että teki gutaa. Eikä sen takia että jeejee jaksan melkein saman kuin joku mies, vaan jeejee koska jaksan ylipäätään. Poistuin salilta appelsiinit kainaloissa enkä ollut mahtua paisuneen egoni kanssa ovista ulos. Tästä on hemmetin hyvä jatkaa.