Sweat sweat sweat

Mistä tietää, että on ihan oikeasti kuuma? Siitä, että sääreni hikoilevat. Hikoilen kyllä yleensäkin kuin mikäkin emakko, naama ja selkä valuvat vettä ensimmäisinä. Joka kesä tulee kuitenkin se hetki, kun lämpötila salilla tai jumppasalissa nousee sellaisiin lukemiin, että sääriini ilmestyy kalvo. Se hetki oli tänään.

Viehättävää ja naisellista, ja kaikkia epäilemättä kiinnosti, tiedän. Tuota päivää vain osaa jo odottaa keväästä lähtien, ja joka kerta se on yhtä huvittavaa. Fressillä on treenimahdollisuuksia neljässä kerroksessa, joista naisten sali on ylimmässä. Kyseessä on kivitalo joka lämmettyään ei ihan heti jäähdy, ja adding insult to injury, naisten salilla on kaksi kattoikkunaa. En ole nähnyt siellä lämpömittaria, mutta tänään olo oli kuin turkkilaisessa saunassa. Kun sain valtaosan liikkeistä tehtyä ja pääsin lopettelemaan treenin alempaan kerrokseen jossa ilmastointi jopa toimii, teki mieli itkeä onnesta.

Noniin. Nyt olen saanut aikaan kaksi kappaletta aiheesta kuumuus ja hikoilu. Tiettävästi missään muualla maailmassa ei ole tällä hetkellä lämmintä, ja lienen ainoa hikoilusta kärsivä henkilö, joten kaikki tämä on ollut kiinnostavaa, hyödyllistä ja informatiivista. Kenties myös erittäin ovela ja hienosti suunniteltu peitetarina sille, ettei viikon treeneistä ole mitään sanottavaa.

Taisin aiemmin mainita, etten erityisesti nauti kuumuudessa treenaamisesta, joten kuluneen viikon treenit jäivät niihin "pakollisiin". Kirjoitin joskus maanneeni x-asennossa olohuoneen lattialla tuulettimen alla, mutta silloin se oli vale - tällä viikolla sen sijaan ei. Keskiviikkona kävin hieronnassa, ja kyllä se pohkeiden käsittely vaan on niin ihanan kamalaa. Pohkeita hierottaessa hikinen selkäkin ehti hitusen kuivahtaa, vaikka sanoinkin hierojalle, etten loukkaannu jos hän tuntee polttavaa halua pestä minut painepesurilla ennen käsittelyä.

Viiden työvuoron päästä alkaa loma, enkä lievästi ilmaistuna malttaisi odottaa. Tilaukseen olen laittanut +20-25 lämpöastetta kolmeksi viikoksi ensi perjantaista lukien, mutta en ihan virallisesti uskalla ääneen toivoa lämpötilan laskua - menneiden viikkojen vaihtoehdot kun tuntuvat olleen joko 15 tai 29 astetta, eikä mitään siltä väliltä. Kaikesta tästä narinasta huolimatta väitän silti tämän olevan mukavampaa kuin auton lapioiminen puolimetrisen hangen alta. Kesä <3

Kesäruokaa

Uusia perunoita ja savulohta. Salaattiakin vahingossa eksynyt kurkun ja paprikan alle. Voisin elää tällä koko kesän <3

25/48 ja tsemppaava tuntematon

Kas niin. Jo liian kauan kestäneestä itsesääliryöpystä on nyt suurimmaksi osaksi hankkiuduttu eroon asennetta vaihtamalla. Rasittavaa suoltaa tekstiä, jollaisen lukeminen jostain toisesta blogista ärsyttää - on ärsyttävää ärsyttää itse itseään.

Loppuviikolla oli mielessä monta asiaa joista piti kirjoittaa, mutta yllättäen nyt ei tule mieleen yhtään, joten joristaan perinteisesti liikkumisista. Combat tuntui jotenkin erityisen rankalta, vaikka olen kuluvaa ohjelmaa jo pariin otteeseen vetänyt. Harmitusta aiheutti huomata salin aulassa ulkona pidettävää combat-tuntia mainostava lappu - luonnollisesti sellaisena päivänä, jolloin saan homehtua koko illan töissä. Myöhemmin bongasin toisen samanlaisen lappusen ja päivämääräkin on sopiva (tosin vasta kuukauden päässä), joten pääsen kuin pääsenkin testaamaan konseptia combat kirkkopuistossa, jei.

Salin seinällä on tänäkin kesänä ollut listoja, joihin on saanut halutessaan kirjoittaa nimensä, ja nimensä perään ruksin jokaisesta käyntikerrasta. 25 ruksilla osallistuu kesän loputtua johonkin arvontaan, which is also nice, mutta pääasiassa on ollut mielenkiintoista seurata omaa aktiivisuuttaan. Listat (ja ensimmäinen ruksini) ilmestyivät seinälle 7.5., ja 25. ruksini piirsin listaan tänään. Viime kesänä sain 25 täyteen 49 päivässä, tänä kesänä päiviä kului 48. Ei siis merkittävää eroa nopeudessa, mutta tänä kesänä suurin osa rasteista taisi tulla salitreeneistä, kun taas viime kesänä pääosaa näyttelivät ryhmätunnit.

Viikon punttistelut sujuivat ihan mukavasti, taisin saada tiistaina penaan ja kulmasoutuun pari kiloa lisää. Tänään lisäsin pari kiloa maastavetoon, vaikka siinä käyttämäni painot ovatkin edelleen hurjan pienet. Jalkaprässi sujui loistavasti, ja ilmeisesti jonkun muunkin mielestä; joku tuntematon, ehkä kuusissakymmenissä oleva rouva kysäisi sarjatauolla, että kuinka paljon oikein latasin painoja kelkkaan. Totesin niitä olevan 130 kilon edestä ja vähän nyt hengästyttävän, jolloin rouva tokaisi no OHHOH, siun sydämen täytyy kyllä olla kunnossa. Hymyilin typerästi, sain ehkä sanottua jotain vielä typerämpää, ja harmittelin jälkikäteen kun en kiittänyt - rouva pelasti kommentillaan koko viikkoni, ja teinpä hänen innostamanaan viimeisen sarjan 140 kilolla.

Ensi viikolla on tarkoitus käydä hieronnassa ja panostaa lenkkeilyyn. Pienellä säävarauksella tosin - kermaperseenä en suunnattomasti nauti liian kuumassa urheilusta, ja säätiedotusten mukaan odotettavissa on lievästi sanottuna kesäistä. Mutta nautitaan auringosta ja pidetään kaikinpuolin parempi viikko :)

Kk-mittaus

*epämääräistä kiukkuraivoamista aiheesta en ikinä tee mitään oikein*

Olisiko se sillä kuitattu? Ai ei? No höh.

No joo. Paino oli noussut edelliskerrasta, mikä ei ollut yllätys. Sen sijaan kyrsiinnyin aivan suunnattomasti siitä, miten vähän olin saanut lihasta lisää, ja siitä, miten paljon nousseesta painosta oli rasvaa. Oikeasti nyt hei. Syön varmasti tuplamäärän proteiinia päivässä verrattuna viime vuoden loppuun, ja voimat ovat kasvaneet ihan mukavasti. Ilmeisesti olen sitten siitä poikkeuksellinen tapaus, että nostelen sitä rautaa läskin voimalla. S*****a.

Pt tosin oli tapansa mukaisesti kannustava. Totesi, että ottaen huomioon koko vuoden jatkuneen stressailuni ja huonot yöuneni, ei pidä antaa testituloksille liikaa painoarvoa. Ja että kunhan saan stressitekijöitä vähemmäksi, syksyllä voitaisiin keskittyä enemmän rasvanpolttoon. (Ironista kyllä, että juuri kun pääsin hänellekin kertomasta, miten kotirintamalla on ollut jo jonkin aikaa seesteisempää ja toiveita stressin laantumisesta on näköpiirissä, kotiin päästyäni kuulin taas epätoivottuja uutisia kotoa.)

Kiukkuiset itkupotkuraivarit vedin heti autossa, vieläkin ottaa ohimoon mutta henki kulkee jo. Jahka pääsen taas yli tästä "ihan sama mitä teen kun perseelleen menee kuitenkin" -olosta, niin ei kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ellei muskeleita tule lisää, niin kasvaa tässä ainakin sisu.

No bananas

Minä ja banaanit emme ole olleet kavereita yli viiteentoista vuoteen. Söin kersana itseni ulos kyseisestä hedelmästä niin tehokkaasti, että pelkkä ajatuskin syömisestä on saanut kakomaan. En pidä mausta, en tuoksusta enkä varsinkaan koostumuksesta. Olen kyllä yrittänyt muutamaan otteeseen, mutta inhottaa, kun se tahmea mössö jää pyörimään suuhun.

Ajattelin kuitenkin yrittää uudestaan, taas kerran. En kykene pakottamaan itseäni syömään banaania banaanina, joten päätin piilottaa sen.

Siellä se lymyilee...

Siispä paloittelin yhden banaanin blenderiin, seuranaan rahkaa, mehukeittoa, maitoa, pellavansiemenrouhetta, moniviljaleseitä sekä pakastemustikoita ja -mansikoita. Olen tehnyt kyseistä smoothieta ennenkin pari nektariinia banaanin tilalla, ja koska nektariinit eivät maistu mustikoiden alta, olin toiveikas.

Ei näytä enää niin pahalta.

Avasin kannen (nahkahanskoilla, saan sen aina jotenkin jumiin), ja mössö tuoksui... banaanilta. Mutta ei kun ääntä kohti, ja mössö maistui... banaanilta. Mikä pettymys! Kuvittelin mustikoiden olevan niin tujua tavaraa, ettei mikään muu maistu sieltä alta. Mutta nähtävästi banaani on itsekäs, voimakastahtoinen domina.

Join kuin joinkin koko ämpärillisen smoothieta, ja jos ei oteta huomioon sitä että se maistui banaanilta, homma oli ihan ok. En erityisesti nauttinut mausta, mutta ei kai se ihan kaameaakaan ollut. Ilmeisesti maku ei ole se pahin kynnyskysymys, vaan se miltä pelkkä banaani tuntuu suussa. Mutta mitähän tuonne pitäisi tunkea sekaan, että se maistuisi joltain muulta? Lisää mustikoita? Tärpättiä?