Oikein jees

Omituisen näköinen viikko. Kolmen lepopäivän putki johtuu keskiviikolle sattuneesta hieronnasta, kun hierojan ohjeiden mukaisesti vältin rankkaa liikkumista sekä edeltävän että seuraavan päivän. Mutta oli kyllä taas ihanaa! Pohkeiden ja takareisien hierominen tekee edelleen aika imakkaa, mutta olen tainnut oppia sietämään sitä ihanaa kamaluutta suhteellisen hyvin. Ensimmäisillä kerroilla ulisin ääneen alusta loppuun, nyt ensimmäiset auauauuu:t karkaavat suupielestä vasta silloin, kun mennään ns. syvemmälle.

Maanantain combat oli ensimmäistä kertaa, jos ei suoranaisesti yhtä helvettiä alusta loppuun, niin ainakin haastavampaa ja tikkuisempaa kuin aiemmin. Töitä oli 11-17 ja syöksyin töistä suoraan tunnille, ja olin pakannut mukaan yhden ylimääräisen eväsleivän. Aikaisemmin olen pärjännyt normieväillä + tuolla yhdellä ennen tuntia imaistulla leivällä, mutta nyt nälkä ei mennytkään ohi niin helposti. Hieman tunnin alun jälkeen alkoi nipistellä koko vatsaa, mikä on itselle hyvin tyypillistä silloin, kun on tarpeeksi nälkäinen. Nipistely ei hellittänyt, joten loppupuoliskon hyppypolvet sun muut oli pakko keventää tai jättää kokonaan pois, kun oli niin tukala olo. Kotiin päästyäni en olisi voinut syödä hernekeittoani nopeammin, vaikka olisin vetänyt sen henkeen. Ja vaikkei tunnissa vikaa ollutkaan, niin jäi silti vähän kökkö fiilis.

Perjantaina kolmen vartin zumba lämmittelyksi ja rinta-selkä-olkapää -reeni salin puolella. Zumbakaan ei ollut perseestä tällä kertaa, sillä ohjaamassa oli yksi all time favoriteistani, ja hänen zumbansa on sellaista perustanssia ilman kikkailuja. Salin puolella ei ihmeellisyyksiä, penassa taisin päästä samoihin painoihin joilla tein ennen sairastelun alkua.

Tämän päivän jalkatreeni oli varsin jees, sain taas jalkaprässiin yhden sarjan ajaksi 150 kiloa. Jalkaliikkeiden jälkeen tulikin sitten mieleen, että huomisellehan on taas varattu combat, jonne mieli halajaa yli kaiken sillä pari seuraavaa viikkoa tulevat jäämään välistä. Koivet olivat kuin keitettyä spagettia, joten saa nähdä miten potkut ja hypyt huomenna sujuvat.

Kaupungillakin piti pyörähtää tänään, sillä parissa sporttiliikkeessä oli ihan mukavat alennukset. Löysin viralliset spinnikengät (jos ei pariin viikkoon kuulu postausta niin tulkaa irrottamaan minut niistä polkimista), ja tämän:

Ainut kappale, omaa kokoa, ovh:sta -60% ja siitä vielä 25% lisäalennus. Jackpot!

Saako personal traineria vaihtaa?

Kysyttäessä otsikon kysymys lähestulkoon keneltä tahansa, vastaus lienee kyllä. Kysyttäessä minulta, henkilöltä joka repii huonon omatunnon sieltäkin mistä ei tarvitsisi, homma ei ole ollenkaan niin yksinkertainen.

Kehitin itselleni alkuvuodesta kriisin, kun luottoparturini ilmoitti muuttavansa Tanskaan hoitamaan hevosia. Ei auttanut kuin etsiä uusi tukkatohtori, ja kysyinkin luottohenkilöltäni vinkkejä. Hän suositteli ex-työkaveriaan ja nykyistä kaveriaan sanoen, että tämä on hyvin samantyylinen huumorintajultaan kuin hän itse. Tartuin vinkkiin kiitollisena, ja kuinka ollakaan, uusi parturi oli kuin olikin aivan loistava ja yhtä ihku kuin edellinen.

Ongelmaksi tämä muodostui siinä vaiheessa, kun kuulin entisen luottoparturini palanneen takaisin Suomeen ja vieläpä samaan kampaamoliikkeeseen, mistä oli lähtenyt. Kaupungissa oli siis kaksi aivan loistavaa parturia, joita molempia olin oppinut jumaloimaan, ja jotka olivat keskenään kavereita. Kehitin aivan järjettömän moraalisen ongelman siitä, kumman luo jatkossa menisin. Puhuisivatko he keskenään, ja tuntuisiko toisesta pahalta, jos valitsisin toisen? Kyllä, todellakin ajattelin olevani niin erityinen.

Tapasin karanneen ja taas palanneen parturin pari viikkoa sen jälkeen, kun hän oli suomettunut. Kerroin hänelle ongelmastani ja ulisin, että mitä ihimettä mie nyt teen. Parturi naurahti ja totesi, että itsehän hän oli kaveriaan minulle suositellut, eikä siis kantaisi kaunaa vaikka jatkossakin hänellä kävisin. Kertoipa vielä aloittaneensa koulun ja vähentävänsä töitä. Sitäpaitsi sanotaanhan sitä, että kampaajaa pitäisi vaihtaa muutaman vuoden välein. Problem solved.

Se, miten tämä luvattoman pitkä alustus liittyy mihinkään, tulee tässä: kuulin jokin aika sitten yhden lemppariohjaajani kouluttautuneen personal traineriksi. Imaisin informaation itseeni jo silloin, mutta en varsinaisesti miettinyt sen pidemmälle. Muutama päivä sitten keksin, että haluan taas sijoittaa itseeni ja ottaa 10 kerran personal trainer -paketin. Siinä vaiheessa huonoon omatuntoon taipuvainen pikku pääkoppani alkoi käydä ylikierroksilla: olen jo käynyt 10 kertaa läpi yhden trainerin kanssa, joten tunnen olevani hänen asiakkaansa. Nyt olisi kuitenkin mahdollisuus saada traineriksi yksi lemppareistani ryhmäliikunnan puolelta, joten miten voisin jättää sen mahdollisuuden käyttämättä? Jos jatkan saman trainerin kanssa, haaveilen lempparistani, ja jos taas valitsen lempparini, tunnen pettäneeni edellisen.

kuva

Vihreämpi, aidan toinen puolisko voitti. Päätin, että koska olen maksava asiakas, saan muuttaa mieltäni ja olla hankala. Saan vaihtaa traineria lennossa, sillä en halua käyttää kymmentä kertaa miettien, millaista se olisi ollut sen lempparin kanssa. Laitoin sähköpostia lempparille ja kysyin, ottaako uusia asiakkaita - kuulemma ottaa, ja oli mielissään kuultuaan, että haluan traineriksi nimenomaan hänet. Jatkoa siis seuraa, ja ensimmäinen, maksuton "mitäs me keksittäis" -kerta on ensi viikolla.

Laitoin muuten sähköpostin myös entiselle trainerille, kertoakseni, ettei toisen kelkkaan hyppääminen johtunut siitä, että asiakassuhteessamme olisi ollut jotain vikaa. Erittelin muutaman syyn ja toivotin mukavaa syksyä, ja vaikkei tyyppi ole mailiin vielä vastannutkaan, helpotuin salaa vähän jo postin lähetettyäni. Mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan jne.

Peruskivaa ja ihan ookoota

Viikon treenisaldo näyttää siltä että flunssasta on toivuttu, ja samaa kertoo fyysinen olokin. Satunnaisesti vielä aivastuttaa ja ikinuhasta olen saanut nauttia niin pitkään kuin muistan, mutta en osaa pitää niitä kovin hälyttävinä. Viikko tuntui muutenkin vallan hyvältä, ja sain mahdutettua ohjelmaan melko monipuolista rimpuilua.

Combat oli tällä kertaa peruskiva, tuntia seurannut fiilis maailmaa syleilevä. Toivon todella ettei lenssun kanssa tarvitse ottaa tällä kertaa takapakkia, sillä huomiselle on taas varattu tunti, ja soisin itseni nauttivan hakkailun jälkeisestä euforiasta tälläkin kertaa. Alan pikkuhiljaa tulla sinuiksi ohjelman kanssa, ja vaikka siellä on jonkin verran ei-kaikista-lemppareimpia juttuja, on silti mukavaa olla suurinpiirtein kartalla siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Odotan silti ennen joulua alkavaa uutta ohjelmaa suht innokkaasti, sillä vaikka peruskiva on turvallista ja tasaisen mukavaa, se jäätävä tykitys on kuitenkin se, mitä combatilta toivon.

Salillakin sujui tällä viikolla ihan ok. Ehdin käydä ennen flunssaa puntilla vain kaksi kertaa sen edellisen taudin jälkeen, joten en vielä uskaltanut palata samoihin painoihin kuin ennen sairastelun alkua. Kovin montaa kiloa takapakkia ei ole tarvinnut ottaa, mutta silti rauta tuntuu painavan sen verran, että matkaa uusiin ennätyksiin lienee edessä vielä tovi. Tämänkin takia toivoisin pysyväni nyt terveenä, sillä vaikka halu kehittyä ja repiä suurempia puntteja on kova, kehon ehdoilla on pakko mennä.

Keskiviikkona oli vuorossa kävely+hölkkä-treeni, puoli tuntia hölkkää ja 35 minuuttia kävelyä pätkissä vuorotellen. Vauhtia on edelleen vähemmän kuin etanoilla, mutta mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa olisi. Torstaiaamun perusteella on myös helppo puhua kehonhuollon puolesta - keskiviikkona venyttelyt unohtuivat töihinlähdön tiimellyksessä, mikä vaikutti välittömästi etureisiin ja lonkankoukistajiin. Torstai-iltana foam roller olikin paras kaveri, vaikkei heiaan asti päässytkään.

Alkavasta viikosta tulee todennäköisesti sovellettu versio, sillä keskiviikkona on edessä tunnin hieronta. Yritän pitää kiinni hierojan ohjeesta olla rääkkäämättä lihaksia edellisenä ja seuraavana päivänä, joten huipputehokkaita treenipäiviä tuskin tulee monta. Toisaalta voisi olla aiheellista keskittyä treenaamaan itsetunto- ja itsehillintälihaksia, sillä takana on luvattoman monta huono ja pullero -masistelupäivää. Tulevan viikon teema saakin virallisesti olla erään viisaan miehen sanoista poimittu "Älä milloinkaan, siis milloinkaan soimaa itseäsi. Ja jos huomaat että teet niin, älä soimaa itseäsi siitä."

Itsetuntoa hellivää viikkoa muillekin :)

Back on the horse

Eilen, combatin jälkeen autolle kävellessä, minut valtasi jotenkin ihan käsittämättömän hyvä fiilis. Mieli tuntui seesteiseltä, lihakset lämpimiltä ja kroppa rennolta. Ulkona oli pari astetta pakkasta, sysipimeää ja pilvetön taivas.

Parin viikon sairastelun jälkeen olin vihdoin päässyt liikkumaan, ja se perinteinen raukeus tuntui taas ihan tolkuttoman hyvältä. Olen paasannut aiheesta ennenkin joten enää en viitsi, mutta voin edelleen lämpimästi suositella liikkumaan lähtemistä pidemmänkin tauon jälkeen. Vaikka ei alkuun yhtään huvittaisi, ja vaikka tietäisi jo mennessään, että tikkuista tulee olemaan.

Meno kuitenkin paranee, ja kroppa muistaa muutaman treenin jälkeen, että on tehnyt samaisia asioita ennenkin. Keho ottaa kopin tutuista ärsykkeistä, ja mieli palaa alakuloisesta apatiasta takaisin normaaliin.

Siinä autolle kävellessä mietin, että tämän takia minä liikun. Juuri tämän fiiliksen takia lähden liikkeelle, vaikka takana olisi pidempikin paussi. Miten onnekas olenkaan, kun olen saanut luotua liikunnasta elämäntavan ja rutiinin, josta en halua luopua tai jonka luo ainakin haluan palata, jos olosuhteet pakottavat pitämään taukoa. Miten mainiota on, kun kahden tai kolmenkaan viikon sohvalla makaaminen ei saa lopettamaan harrastusta, vaan homma jatkuu ennallaan kehon tervehdyttyä.

Millä tuosta fiiliksestä sitten saisi pidettyä kiinni ns. normiarjessa? Ei sentään viitsisi joka treenin jälkeen pitää kahden viikon taukoa saavuttaaksen samanlaisen euforian. Ehkä sitä voisi jokaisen urhistelun ja poukkoilun jälkeen hetken tunnustella, että mikä boogie. Sillä kyllä se sama loistofiilis siellä on silloinkin kun on terve ja puurtanut säännöllisesti vaikka useamman viikon - se vain on liian normaalia korostuakseen samalla tavalla, kuin tauon jälkeen.

Fiilistelyhippi suosittelee. Ja rakastaa kaikkia.

Edit: Tämä oli näköjään 200. postaus. Pienet sille.

Randomness x 50

Noniin! Koska jokainen salaisesti rakastaa puhua itsestään, niin teinpä minäkin 50 faktaa -haasteen. Muutama ei varsinaisesti ole uutta tietoa tai ainakaan yllätys, mutta yritin saada kasaan mahdollisimman paljon sellaisia, joita en olisi täällä ennen mainostanut. Ja haasteenhan saa poimia itselleen jokainen, joka viitsii lähteä kokeilemaan, kuinka haastavaa uusien asioiden kertominen on (minulla meni tähän kolme päivää). Tahdon nyt joka tapauksessa kertoa teille, että:

#1 En osaa viheltää enkä puhaltaa purkkapalloja.

#2 Olin nuorena oikea unelma-juhlavieras: en syönyt täytekakkua tai pizzaa enkä juonut kahvia tai cokista. Nykyisin syön pizzaa, mutta kolme muuta ovat edelleen no-no.

#3 Teininä join jonkin aikaa cokista, kunnes luin tölkin kyljestä sen olevan kasviuutejuomaa. Sana ällötti niin paljon, että juominen loppui siihen.

#4 Fanitin 13-15-vuotiaana Hansonia intohimoisesti, ja huoneeni seinällä oli 102 bändin julistetta/kuvaa.

#5 Tarkistan joka kerta kotoa lähtiessäni, että hella ja kahvinkeitin ovat pois päältä, vaikka niitä ei olisi käytetty koko päivänä.

#6 Saan nostettua pikkuvarpaani viereisten varpaiden päälle auttamatta käsillä, ja ne pysyvät siinä niin kauan kuin haluan. Pystyn myös kävelemään näin.

#7 Lajittelin muutama vuosi sitten kahtena jouluna Postissa joulukortteja, ja muistin kaikki Suomen postinumeroalueet ulkoa (57-58 –alkuiset Savonlinna jne).

#8 Opiskelin lukiossa yhden kurssin latinaa. Muistan ainoastaan sen, että anseres = hanhet.

#9 Pyöritin erään Idolsin 1. kauden finalistin fanisivuja.

#10 Äitini on ajanut jalkapöytäni yli autolla ja isäni purrut minua sormeen.

#11 Laulan aina kun ajan autoa, toimi musiikkisoitin tai ei.

#12 Olen soittanut 11 vuotta viulua, lopetin mentyäni lukioon. En kaipaa harrastusta, mutta taidokas jousimusiikki saa edelleen kylmät väreet aikaan.

#13 Olen elänyt 29-vuotisesta elämästäni 19 vuotta jonkun lemmikin kanssa.

#14 Ajattelin pidempään kuin välittäisin tunnustaa, että mango-meloni-jäätelössä on mangomeloni-nimistä hedelmää.

#15 Olen käyttänyt nettiä 12-vuotiaasta lähtien. Ensimmäinen nimimerkkini oli eve.

#16 En ole koskaan maistanut tupakkaa.

#17 Ensimmäinen painoon liittyvä muistikuvani on ala-asteelta, kun painoin 41 kiloa ja muut tytöt monta kiloa vähemmän. 

#18 Olen tuntenut pitkäaikaisimman ystäväni 5-vuotiaasta.

#19 Minulla on hääkuume.

#20 Toiseksi pitkäaikaisin ystäväni on minua kolme päivää vanhempi. Olemme kettuilleet vuosittain toisillemme suuresta ikäerostamme molempien syntymäpäivinä siitä lähtien, kun opimme pään aukomisen jalon taidon.

#21 En ole koskaan potenut vauvakuumetta, ja pahoin pelkään etten sellaista koekaan. Pidän silti lapsista, joten lienen niitä ihmisiä, joiden on järjellä päätettävä, milloin jälkikasvun on sopiva aika tulla.

#22 Haluaisin voittaa Lotossa, jotta voisin mennä löytöeläintaloon vapaaehtoiseksi.

#23 Rakastan parikymmenminuuttisia jenkkisarjoja. 2 broke girls, How I met your mother, Two and a half men, The big bang theory, Will&Grace, Dharma&Greg, Joey, Frendit jne.

#24 Olen jääkaappinatsi – tavaroiden täytyy mielellään olla aina samoilla paikoilla, tai ainakin samoilla hyllyillä.

#25 Vanhempani erosivat, kun olin 9-vuotias.

#26 Liikutun todella helposti.

#27 En ole tainnut koskaan olla täysin tyytyväinen vartalooni.

#28 Toivoisin olevani ammattitanssija.

#29 Kirjoitan ja ajattelen suhteellisen sujuvasti englanniksi. Saatan silti jäätyä, jos esim. töissä joudun käyttämään kieltä ns. varoittamatta.

#30 Kirjoitin lukiossa pitkän matematiikan. Se ei mennyt hyvin, enkä ymmärrä tänäkään päivänä, miksi ylipäätään halusin kirjoittaa sen.

#31 Sen sijaan olen edelleen katkera äidinkielen kokeesta, joka lähti ällänä ja palasi takaisin kahta pistettä vaille.

#32 Ihailen Jillian Michaelsia.

#33 Rakastan tuoreita mansikoita, ja kesäisin syön niitä litroittain.

#34 Olen ollut Facebookissa vuodesta 2007 (kai). En ole pelannut yhtäkään peliä, ja ärsyynnyn jokaisesta pelikutsusta.

#35 En osaa nimetä lempielokuvaani. Paras tänä vuonna nähdyistä on Suuri puhallus, joka oli samalla tavalla mutta vielä enemmän wow kuin Ocean’s Eleven aikoinaan.

#36 En tykkää vaniljasta enkä kookoksesta. En tuoksuna, en vartalovoiteena enkä syötynä.

#37 Kuluneen vuoden takia saatan puhua karmeista asioista arkipäiväisen monotonisesti.

#38 Luen paljon hömppää. Cecelia Ahern, Sophie Kinsella sun muut chicklit-kirjailijat ovat lemppareitani, ja uppoavat sekä suomeksi että englanniksi.

#39 Työkaverini lauloi minulle yhden toimistoaamuvuoron ajan rrrrrrrengasmarrrrrrrket -mainosta. Nykyisin repeän nauramaan joka kerta, kun kuulen kyseisen mainoksen radiosta.

#40 Jos pitäisi päättää yksi ainut ruoka jota söisin loppuelämäni (välittämättä ravintoarvoista sun muista), se olisi Siiskosen grillipatonki, jonka väliin laitetaan oivariinia ja grillattua kanaa.

#41 En tykkää kissa- tai koiraihminen -jaottelusta, sillä en voi valita. Luonani asuu kissa, mutta poden jatkuvaa koirakuumetta.

#42 Vaikka välillä ottaa koville, uskon ”kaiken järjestymiseen” ja ”elämän kantamiseen”.

#43 Channing Tatum on jumalainen, mutta pakko tunnustaa, että Magic Mike -leffan erinomaisuus meni minulta hieman ohi.

#44 Minulla on äärimmäisen huono tapa repiä rupia.

#45 Leikkautin itselleni otsatukan kuudennella luokalla. En tee samaa virhettä toiste.

#46 Rakastan kynttilöitä ja tuikkuja, mutta muistan hyvin harvoin polttaa niitä.

#47 Olen äärimmäisen laiska tiskaaja. Saatan pestä lautasen heti syötyäni, ja näin selvitä samalla lautasella monta päivää.

#48 Toivoisin olevani armollisempi itselleni.

#49 En ole koskaan käynyt Linnanmäellä.

#50 Rakastan villasukkia ja käytän niitä lähestulkoon aina, oli kesä tai talvi. Pahimmilla helteillä pärjään ilman, mutta muutoin villikset on saatava jalkaan heti aamulla herätessä tai päivällä/illalla kotiin tullessa. Jos on oikein kylmä, myös nukun ne jalassa.