Kun kirjoitin edelliseen postaukseen, että viikosta on tulossa ihan hyvä, tarkoitin tätä. Olen enemmän kuin tyytyväinen sekä liikuntakertojen määrään että niihin kulutettuun aikaan (kolme minuuttia vaille 7 tuntia). Ja mikä kummallisinta, mikään treeneistä ei tuntunut pakkopullalta vaan päinvastoin, perjantaina piti ihan päättämällä päättää, että nyt on lepopäivän paikka. Oikean sääreni sisäsyrjässä on jo vuosia sitten tuntunut välillä lievää kipua erityisesti rankkojen urheilusuoritusten jälkeen, ja nyt oireilua oli taas havaittavissa - kehon antama selvä merkki siitä, että on syytä pitää mielessä miksi tätä hommaa tehdään. Terveys edellä. Oireet menivät päivän levolla ja kylmägeelillä ohi, which was nice.
Combatista olen edelleen todella liekeissä. Vaikka syke nousee melkoisiin lukemiin ja hiki kirvelee silmiä, niin kyllä siinä tunnissa vaan on sitä jotain. Sopii äärettömän hyvin paineiden ja aggressioiden purkuun, kun ohjaaja antaa neuvoja kuten "kuvittele, että kaveri makaa siinä maassa ja ota toisella kädellä sitä sieraimista kiinni samalla kun toisella mätät pataan". Lisäksi olen erittäin mielissäni siitä, millaiset ohjaajat näitä tunteja vetävät: olen jo pariin otteeseen päässyt siihen tilaan, kun hiki valuu ja sydän hyppii kurkussa eikä millään jaksaisi, mutta muutaman kannustavan sanan jälkeen sitä voimaa yllättäen löytyykin lisää. Ainoana miinuksena se että noita tunteja on kesälukkarissa vain kaksi, mutta josko siihen tulisi syksyn tullen muutos. Toivossa on hyvä elää.
Salitreenin kanssa on menossa jonkinlainen evvk-kausi. Turhan vahva ilmaisu kyllä tuo, mutta combatin uutuudenhuuma ja bodyjamin muuttunut ohjelma tahtovat nyt ajaa kaiken muun ohi. Eiliselle ei kuitenkaan ollut mitään mieleisiä ohjattuja tunteja, joten päätin lähteä puntille. Menin vähän sillä mentaliteetilla, että kunhan nyt käyn vähän tekemässä jotain, vaikka muutamat absolot ja vähän ojentajia ja hauiksia. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin tekemään ihan pätevän ylä- ja keskikroppatreenin muutamaa ei-niin-mieleistä liikettä lukuun ottamatta (korvasin ne kyllä parilla uudella).
Tämän päivän tuntemuksista päätellen eilinen meni perille, sillä pitkästä aikaa käsivarret ja kyljet ovat mukavasti juntturassa. Suunnittelin ensin totaalista löysäilypäivää, mutta muutaman pelatun Tetriksen jälkeen pelkkä oleminen alkoi tuntua tylsältä. Ulos ei harmaan kelin takia ihan tolkuttomasti tehnyt mieli, mutta otin käyttöön eilisen taktiikan ja ajattelin, että Lähde kokeilemaan. Vedä lenkkarit jalkaan ja mene pihalle, eihän siellä ole pakko olla kauan tai ainakaan vetää sata lasissa. Olet sen ajan mikä hyvältä tuntuu, kaikki on kotiinpäin. Tuloksena vajaassa puolessatoista tunnissa kävellyt reilut 8 kilometriä, joka ei tuntunut kevyestä tahdista johtuen vastenmieliseltä, mutta nihkeästä ilmasta johtuen tuli hiki.
Olen näköjään totaalisen houkuteltavissa.
Raivostuttavaa, miten suuren painoarvon annan edelleen vaa'an lukemalle. Iloitsin jo alkuviikosta, kuinka näyttää siltä että lukema jää loman jälkeen ainoastaan muutaman sata grammaa ylemmäs kuin risteilylle lähtiessä. Nyt, kun muutaman rankan tunnin jälkeen lihaksissa on todennäköisesti nestettä ja lukema reilusti yli sen mitä haluaisin nähdä, olen kuin maani myynyt.
Miksi ylipäätään hyppään sen helvetinkoneen päällä joka aamu? Jotenkin kieroutuneesti ajattelen, että sillä tavalla on helpompi kontrolloida itseään kun näkee koko ajan vallitsevan tilanteen. Vaikka aivan hyvin tiedän, että paino voi heitellä päivässä satojakin grammoja, niin silti vedän siitä aivan tolkuttomat paineet. Olen monta kuukautta ajatellut, että pitäisi punnita itsensä huomattavasti harvemmin ja kuunnella enemmän sitä omaa oloa, mutta jotenkin kai pelkään, että se oma olo kehottaa vetämään suklaata päivittäin ja mieluiten kaksin käsin.
En ole edelleenkään onnistunut karistamaan sitä stressiä, mistä olen yrittänyt pyristellä eroon jo kauan. Loman loputtua on tarkoitus siivota taas ruokavaliota hitusen, joten josko se asennemuutoskin onnistuisi vihdoin (I wish).
Muutoin tästä on kyllä tulossa ihan hyvä viikko. Siitä lisää päiväkirjan muodossa sunnuntaina.
Edellisen postauksen lisäksi ei juurikaan lisättävää tähän viikkoon. Sain sen haikailemani aerobisen viikon, sillä alkuviikosta päättelin että combatiin tuskin kannattaa mennä salilta hankitut lihasjumit päällä, ja loppuviikosta ei tullut kuuloonkaan lähteä puntille combatissa hankittujen lihasjumien takia.
+ kokeilin uutta lajia johon ihastuin
+ liikuin enemmän kuin viime viikolla
- luulen edelleen, että viikonloppu vanhempien luona tarkoittaa lupaa syödä ihan mitä tahansa
Olen miettinyt varmaan viimeiset puoli vuotta, että olisipas mukava kokeilla joskus bodycombatia. Tänään oli vihdoin se päivä, kun pitkällisen harkinnan ja eilen katseltujen youtube-klippien jälkeen koin olevani valmis kohtaamaan jotain, minkä arvelin olevan rankempaa kuin mikään tähän asti suorittamani urhistelu.
Olin oikeassa. Siinä vaiheessa, kun ohjaajan paikalle asteli kaappimankelipakastimen kokoinen kalju ja tatuoitu kaveri shortsiensa takamuksessa teksti "punishment", olin varma, että tunnista tulee Les Millsin sijaan enemmän mortal combatia muistuttavaa. Olin puolittain oikeassa; syke huiteli parhaimmillaan 179:ssä ja hikoilin kuin pieni sika, mutta kestin kuin kestinkin hengissä koko koettelemuksen ajan. Huokaisin helpotuksesta, kun ohjaaja totesi vajaan tunnin riekkumisen jälkeen, että "noniin, se oli viimeinen biisi". Vedettyään henkeä hän hihkaisi, että "sitten punnerretaan". Are you kidding me?
En jaksanut punnertaa kovinkaan hääppöisesti, mutta jaksoin tunnin hölkkäosuudet ja pysyin kutakuinkin mukana koko ajan - mission accomplished. Ohjaajan ulkomuoto hämäsi ja kaveri osoittautui innostavaksi ja kannustavaksi treenariksi, ja hihkui minulle kesken tunnin, että joku on ihan varmasti harjoitellut ennakkoon kotona (en tunnustanut youtubettaneeni). Haistan hyväntahtoisen mielistelyn ja jatkossakin tunneille kalastelun kun sellaista eteen sattuu, mutta myönnettävä on että perille meni - varasin jo ensi viikon tunnille paikan.
Kulunut viikko ikään kuin näyttää vähän siltä, että torstai-lauantai -akselilla saatoin olla miehekkeen kanssa Tukholman-risteilyllä. Saatoin myös ostaa tax freestä ja Ruotsista yhteensä kilon verran suklaata, ja saatoin myös käydä perjantaina laivan buffetissa syömässä. Saatoin myös syödä liikaa, ja hakea kolme kauhallista jäätelöä kinuskikastikkeella siinä vaiheessa, kun olisin vallan mainiosti pärjännyt ilman jälkiruokaa. Minusta puuttuu kokonaan se osanen, jonka kuuluisi kyseisellä hetkellä kuiskata korvaan että hei, täälläkin on luvallista syödä kohtuudella.
Mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin. Oli vallan mukava reissu kaikinpuolin, vaikka kroppa ei moisista mässäilyfestareista ollutkaan kovin mielissään. Vaaka näytti sunnuntaiaamuna kilon enemmän kuin torstaiaamuna, mutta se oli totaalisen arvattavissa ja äkkiäkös ne nesteet siitä lähtevät. Ja on noissa reissuissa aina sekin, että vaikka olisi kuinka mukavaa ja kuinka hyvää ruokaa, niin aina on todella mukava tulla takaisin kotiin. Ei ole oman sängyn, oman suihkun tai oman vessan voittanutta. Lisäksi noiden reissujen jälkeen muistaa aina senkin, miksi syön useimpina aamuina puuroa: siksi, että se on järkevää ja siksi, että se tekee ruholleni hyvää.
Puhumattakaan siitä, kun pääsee kolmen päivän losoperseilyn jälkeen taas liikkumaan. Kyllä, minusta on tullut juuri sellainen pirkkopirteä, joka kantaa lievästi huonoa omatuntoa liikkumattomuudestaan eikä ole pysyä housuissaan päästessään taas salille. Olisin tahtonut lenkille jo eilen illalla, mutta jalkoja särki niin armottomasti että päätin olla kiusaamatta itseäni. Minä jos joku puhun aina itseensä kohdistuvan armollisuuden puolesta, mutta kieltämättä kolme päivää jatkuneen herkuttelun aiheuttama kevytmorkkis toimii ajoittain myös oivana kannustimena salilla; lihaksiaan on ihan hyvä muistuttaa siitä, että jos jaksoivat toissailtana lappaa kitaan ruokaa sellaiseen tahtiin, niin totta helkkarissa jaksavat myös ottaa vastaan seuraukset. Ja jottei meno äityisi liian ankaraksi, hyvän treenin jälkeen täytyy muistaa silitellä muskeleitaan ja kuiskata että noniin, eihän se niin kauheaa ollutkaan.
Kaksi viikkoa lomaa jäljellä. Kuinkahan pahasti sahaan omaa oksaani jos lupaan liikkua kummallakin viikolla enemmän kuin kuluneella?
