Sivut

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Toinen lomaviikko

Ajatukset ovat tälläkin viikolla olleet muualla kuin blogissa, mutta katsotaan, josko saisin merkinnän aikaiseksi.

Maanantaina lähdin tosiaan juoksulenkki-unen jälkeen kokeilemaan, miltä hölkkä tuntuu ja kuinka pitkälle rahkeet riittävät. Koska tarkoitus oli pysytellä inhimillisillä sykealueilla, päätin vaihtaa kävelyyn joko kahden kilometrin kohdalla tai sitten, kun sykemittarin lukema olisi 170. Kaksi kilometriä tuli täyteen ja viimeisillä metreillä syke oli 169, joten loppumatkan kävelin - suurin osa matkasta taisi taittua jollain 150-160 välillä. Erityisen iloinen olin siitä, että noin sadan metrin aikana pulssi laski takaisin 130 tienoille, eli palautumiseen ei tarvittu tuhottoman pitkää aikaa.

Sääret sen sijaan ottivat sen verran itseensä moisesta rutistuksesta, että illan combatissa alkoi juilia vasemman säären sisäsyrjään. Perjantai taisi olla se päivä, kun koivet olivat lopulta toipuneet järkytyksestä ja antaneet anteeksi, joten tein jalkapäivään sisältyvän pohjeprässinkin hyvillä mielin. Muina päivinä harrastetut spinnit ja crossailut eivät tuntuneet koipia hetkauttavan, joten veikkaan niiden ärtyneen lähinnä tärähtelystä.

Salitreenit menivät perinteisellä kaavalla, painomääriä en tainnut mainittavasti nostella (paitsi sjmv:oon tuli puoli kiloa lisää edelliskertaan, kun tein erilaisella tangolla ja painoilla). Jalkaprässin tein taas muutaman viikon tauon jälkeen, 2 sarjaa 130 kilolla ja yhden 140:llä. Millähän saisin itseni lahjottua etukyykkyihin, jotka myös ovat vaihtoehtona...

Viikonlopun vietin kotipuolessa vanhempien luona, ja totutusti leipää oli aamu-, väli- ja iltapalalla. Ei suoranaista vikaa siinäkään, mutta omiin rutiineihin tottuneena tuli jo ikävä rahkaa. Eikä iltapäivän spinnningkään pahalta maistunut.

Huomenna tunnin hieronta, maistuis varmaan muillekin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti