Sivut

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Muutoskapinaa


Tänään olin hurja ja tein sen, mikä ei olisi talven pimeimpinä kuukausina tullut kuuloonkaan: vaihdoin tanssitunnin kävelylenkkiin. Yleensä en luista tekemistäni tuntivarauksista kuin äärimmäisessä hädässä, mutta eilisen sadepäivän jälkeen aamulla pilven takaa kurkistanut aurinko näytti niin kauniilta, että oli pakko päästä ulos. Ja koska minäkään en ole ihan niin hurja että jaksaisin kymmenen kilometrin lenkin jälkeen vielä hikisen bodyjamin, klikkasin peruuta varaus -linkkiä melko surutta.

Sitäpaitsi tähän max. tunti tanssia viikossa -tahtiin on pakko totutella viimeistään ensi viikosta alkaen, kun kuntokeskus ottaa käyttöön kesälukujärjestyksen. Tunnustan olevani joissain asioissa todella muutosvastarintainen ja minulla saattaa kestää pitkäänkin tottua uusiin rutiineihin - siksipä siis en ottanut kovin hyvin vastaan sitä tietoa, että kesäkauden ajan ohjelmistossa on yksi bodyjam ja kaksi zumbaa/sh'bamia, joista jälkimmäiset ovat samana päivänä ja joista kaikki jäävät heinäkuuksi tauolle. Miten niin ohjaajatkin muka tarvitsevat kesälomaa? Ja milläs myö sitte ajellaan? Kysyy nimimerkki kiukutteleva kuusivuotias.

No joo. Ehkä tuo kuukauden tauko tanssillisissa tunneissa tuo hyvän tilaisuuden herätellä henkiin lenkkeilyinto, ja kenties voisin jopa tutustua johonkin uuteen tuntiin (bodycombat kuulostaa ja näyttää mielenkiintoiselta, mutta saatan ehkä kuolla tai jotain).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti