Viikon liikunnallisesta puolesta ei ole sattuneista syistä mitään sanottavaa. Positiivista on se, että flunssa on ohi. Negatiivista on se, että Sami Hedberg putosi Tanssii tähtien kanssa -kisasta.
Tähän piti tulla lisäksi Heidin blogista pöllitty 50 faktan haaste, mutta koska tekstinkäsittelyohjelman asetukset eivät aiiiiivan tunnu istuvan suoraan tähän tekstieditoriin, ja koska kello on ihan liikaa siihen nähden että herätys on huomenna ihan liian aikaisin, palaan viidenkymmenen randomin asian pariin jonain toisena päivänä.
Aurinkoista tai lumista alkuviikkoa!
Hörötytti nimetä yllä oleva kuva treenit41.jpg. En siis ole liikkunut tällä viikolla ollenkaan, koska flunssa. Nyt olo on jo huomattavasti parempi kuin muutama päivä sitten - henki kulkee molemmista sieraimista ja viime yönä taisin nukkua 7-8 tuntia heräämättä kertaakaan. Ääni on kuitenkin edelleen paineessa, aivastuttaa silloin tällöin ja nenäliinoja kuluu yhä, joten myös alkuviikosta on tulossa hyvin rauhallinen. Jos saisi tällä kertaa podettua tämän pois niin, ettei tarvitsisi taas muutaman viikon päästä olla uudelleen kipeänä.
Liikkumisen sijaan olen tällä viikolla ostanut uuden lempimukin, rakastunut suolalihaan, koukuttunut uuteen Windows-luuriini ja törmännyt firman kellarikerroksessa majailevaan päästäiseen. Kuvia tapahtumista on, mutta koska ne ovat nähtävissä suoraan sivupalkista ja/tai Instagramista, jätän kuvaoksennuksen tästä kohtaa pois.
Näiden aktiviteettien lisäksi sain pestyä asunnon parvekelasit ensimmäistä kertaa (olenkin asunut tässä vasta päälle kolme vuotta) ja oltua viisi päivää ilman suklaata, karkkia, sipsejä, pullia jne. Profeel-kaakao ja Läkerol-pastillit olivat päivittäisessä käytössä eli herkuttomuudesta ei voi puhua, mutta melkoinen saavutus silti - oikeastaan sekä ikkunanpesu että tämä ansaitsisivat rastit seinään.
Ensi viikolla tiedossa ainakin psykoa, pankkireissu sekä kontakti kiinteistönvälittäjään, toivottavasti myös hieman liikuntaa. Syksykin alkaa hytisyttää ihan toden teolla - pukekaa lämpimästi päälle!
Kuten tarkkaavaisimmat voivat otsikosta päätellä, olen taas kipeä. Suurimmasta angstista (johan tässä pari viikkoa oltiinkin terveenä ja miks aina mie yhyhyyy) olen jo rimpuillut irti, mutta ärsyttää silti melko nasevasti. Kahtena viimeisenä yönä olen herännyt 1-2 tunnin välein niistämään, joten olo alkaa olla kuin krapulaisella ilman sitä krapulaa. Tahdon nukkua! Se vaan on ohuesti haastavampaa silloin, kun ei saa kunnolla henkeä.
Liikkumisesta ei ole siis tarvinnut edes haaveilla, ja tuskin tarvitsee loppuviikollakaan. Tällä kertaa seinille hyppelyn estää viime viikolla hankittu uusi Windows-luuri ja eritoten 6tag (appsi Instagramin käyttöä varten). Kyllä, olen koukussa. Kolme uusinta kuvaa näkyy tuossa sivupalkissa, ja mikäli joku tahtoo seurata, se onnistuu nimellä @smallycia. Saa myös ilmiantaa itsensä esim. kommenttiboksiin, mikäli meitä hurahtaneita löytyy muitakin.
Palataan taas terveemmillä hengitysteillä :)
Heihoi ja hellät tunteet. Taas on viikko vierähtänyt, vaikken ymmärräkään mihin. Oh well.
Maanantain combat saikin ihan oman postauksen, joten ei kai siitä sen enempää. Toivottavasti ovat saaneet äänentoistolaitteiston kuntoon, sillä huomiselle on varattu tunti ja kieltämättä kiehtoisi taas se perinteisen hikinen vääntö. Ei sillä että tekniikkaharjoituksissa olisi mitään pahaa, en vain jaksaisi taas kuunnella sitä napinaa pukuhuoneessa.
Piti oikein miettiä mikä tiistain lenkissä oli erikoista, sillä muistin, että jotain siinä oli. Ja tadaa - olin ensimmäistä kertaa tänä syksynä lenkillä hanskat kädessä ja pitkät kalsarit jalassa. Lämpöasteita taisi olla hädintuskin muutama, joten tulivat tarpeeseen eivätkä olleet yhtään liikaa. Toisaalta harmittaa kesän menetys, mutta kaipa tuo lenkkeilykin on lopulta vain pukeutumiskysymys. Sen kun muistaisi siinä vaiheessa, kun kunnon syyssateet alkavat ja päivänvaloa ei juuri näe... Mutta voisivat asiat olla hullumminkin; muistan viime vuonna lukeneeni joskus loka-marraskuun tienoilla Ilmatieteenlaitoksen sivuilta Rovaniemen säätiedotusta, jonka mukaan "aurinko nousee seuraavan kerran 17. tammikuuta". En taitaisi selvitä siellä hengissä.
Keskiviikkona oli myös normaalista poikkeava päivä; kävin sekä spinningissä että salilla. Olin vakaasti päättänyt ehtiä tällä viikolla kahdesti puntille, ja tiistai-iltana tajusin, että ensimmäinen kerta olisi väkisin tungettava keskiviikkoaamuun. Aikaa ei ollut paljon enkä suostunut luopumaan varaamastani kuntospinnistä, joten hilasin hanurini salille vielä tunnin jälkeen. Aikaa oli huikeat puoli tuntia, jonka aikana sain tehtyä rinnan, selän ja yhden olkapääliikkeen. Spinnisalin lattialle jääneiden voimien ansiosta voisin sanoa, että not my best work, mutta tulipahan tehtyä.
Torstaina treenasin lähinnä poskilihaksia stand uppia kuunnellessa ja perjantaina vatsalaukun vetokykyä Amarillossa. Eivät ehkä kuulu perinteisimpiin treenimuotoihin, mutta tekivät siitä huolimatta hyvää.
Eilen kävin ns. hölkällä, eli tein juoksumattorimpuilun. Tällä kertaa kaavalla 10min kävelyä - 10min hölkkää - 5min kävelyä - 5min hölkkää - 5min kävelyä - 5min hölkkää jne. Yhteensä aikaa kului 1h 4min ja kilometrejä (muistaakseni) 6,8, ei mitenkään päätähuimaava vauhti mutta sain sentään hölköteltyä yhteensä 28 minuuttia.
Tänään tiedostan erittäin vahvasti omistavani lonkankoukistajat, jotka ovat jumissa. Myös sisäreidet ottivat hittiä, mutta tein silti jalkatreenin. Isäntä kävi viikonloppuna työporukalla pelaamassa lentopalloa ensimmäistä kertaa aikoihin, ja tänään olen äärimmäisen avoimesti nauranut paskaisesti pilkannut kaikella rakkaudella hänen pingviinimäistä menoaan. Vähän veikkaan että karma is a bitch ja huomenna liityn Batistini-kävelijöiden joukkoon.
Aurinkoista alkuviikkoa!
Ei mennyt tämänpäiväinen combat-tunti niin kuin elokuvissa - joskus 25 minuutin jälkeen sekä musiikki että ohjaajan mikrofoni lakkasivat kuulumasta. Ohjaaja sai ansioituneesti taottua vahvistinta nyrkillä sen verran, että äänet palasivat - vain kadotakseen 30 sekunnin kuluttua uudelleen. Tästä muotoutuikin lopputunnin kuvio: muutama minuutti hiljaisuutta, 30-40 sekuntia musiikkia, muutama minuutti hiljaisuutta jne. Hiljaisina hetkinä käytiin läpi tekniikkaa ja eri potkujen eroja, musiikin lähdettyä kuulumaan äkkiä vain biisistä kiinni ja koreota läpi sen minkä ehti.
Eihän se nyt ihan niin tehokasta tai mielekästä ollut kuin yleensä, mutta alkutunnin ansiosta hiki irtosi ja parempihan se oli kuin ei mitään. Toki tuollaiset tekniset häröt ovat ikäviä sekä jumppareille että henkilökunnalle, mutta itseäni ainakin ärsytti huomattavasti enemmän se tunnin jälkeinen jurputus pukuhuoneessa. Joojoo ollaan maksavia asiakkaita ja joojoo harmittaa jos ei ole moneen viikkoon käynyt, mutta shit happens ja seuraavalla kerralla paremmalla tuurilla. Ohjaaja ei asialle voinut mitään ja taatusti tyypillä oli paskempi fiilis kuin yhdelläkään jumpparilla.
Mieli teki kysyä jupisijoilta viime viikon psykolla oppimani kysymys; mitä hyötyä tuosta on? Tajusivat sentään hoitaa narinansa ohjaajan kuulomatkan ulkopuolella. Räyh.
