Sivut

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Pää pilvissä ja siivet kantapäissä

No ei nyt ihan, mutta melkein. Penikat ovat toipuneet hämmästyttävän hyvin, ainoastaan pientä vihlontaa/juilimista tuntuu aika ajoin. Mieli tekisi mennä, juosta ja pomppia, mutta joku ihmeellinen järjen ääni hillitsee kuitenkin vielä. Viime päivien mantra on monestakin syystä ollut älä innostu liian aikaisin.

Huvitti tuossa aamuna eräänä herätä; näin yöllä varsin liikuntapainotteista unta. Kävin siis unissani peräkkäin combatissa ja attackissa, huonoilla tennareilla eikä tuntunut missään. Naureskelin onnesta juostessani takaisin kotiin. Jotenkin teki mieli silittää alitajunnan päätä ja sanoa, että mie tiedän että sie tahtoisit jo mennä, mutta odota nyt kuitenkin vielä hetki. Vaikka tuo alitajuntani osaakin halutessaan olla varsinainen bitch ja järjestää minut kyseenalaisiin tilanteisiin, niin on silläkin hetkensä (yrittipä muuten toissa viikolla viestittää hyvin selvästi, että olin unohtanut hoitaa töissä yhden asian, mutta en tajunnut vihjeitä). No joo. Se siitä, ennen kuin alan kuulostaa liikaa Anastasia Steeleltä (Kuinka raivostuttavaa muuten puhua alitajunnasta kuin ihmisestä? Erittäin.)

No, koska en päässyt unelmoimaani attackiin enkä pääse vielä ainakaan viikkoon, kävin lievittämässä eroahdistustani Intersportissa. And look, how pretty they are:


Niiiiiin nätit. Ja istuvat kuin hanska. Eivät hiertäneet ensimmäisellä kävelylenkillä mistään kohtaa, ja tuntuivat muutaman hölkkäaskeleen aikana kuin noh, siiviltä kantapäissä. Kunhan joskus ikinä koskaan milloinkaan pääsen sinne attackiin, niin voisi ottaa nämä testiin myös sinne.

Otsikon ensimmäinen osaa taas viittaa yhteen blogin aihepiirin ulkopuoliseen projektiin nimeltä vaihda asuntoa. Mieli tekisi semisti innostua, mutta joku kummallinen järjen ääni on toistaiseksi ollut mukana tässäkin. Treenipuolta kyseinen projekti kyllä verottaa ja perinteineen 5-6 viikkokertaa on olosuhteiden pakosta vaihtunut 3-4 kertaan, mutta eiköhän se tästä taas tasoitu ja sitten mennään lujaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti