Sivut
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Viikon liikuntapäiväkirja
Jehei, blogin toinen liikuntapäiväkirja is here. Ja vieläpä ihan mukavilla lukemilla. Tämä viikko oli siis siitä erityislaatuinen, että ehdin kolmelle tanssitunnille ja vetämään molemmat salipäivät. Ensi viikon aikataulut eivät ole yhtä suotuisat, mutta olen jo merkannut kalenteriin yhden bodyjamin ja kahdet salitreenit, ja pyrin lisäksi käymään ainakin kerran lenkillä.
Liikunnallisuudesta huolimatta tämä viikko tuntui jotenkin hankalalta, ja herkut maistuivat turhan hyviltä. Kulutin kuitenkin liikkumalla yli 2500 kcal jos sykemittaria on uskominen, joten mitään täysin peruuttamatonta on tuskin tapahtunut. Heräsin tällä viikolla myös siihen, että tuollaisilla liikuntamäärillä minun on syötävä paljon, mikä tuntuu vähän hassulta - ei käynyt mielessäkään, että olisin vaarassa syödä liian vähän.
Painon suhteen tilanne näytti hyvältä tänä aamuna, vaikka vähän pelkäsin että olisin tällä viikolla ollut menossa väärään suuntaan. Tsekkaan vaa'an lukeman vielä huomenna, sillä maanantai on edelleen "virallinen" punnituspäiväni, mutta yritän olla friikkaamatta vaikkei numero olisikaan se mitä toivon. Ensi viikon saankin nauttia kuukausittaisista turvotuksista, oh joy ja woo-effin-hoo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti