Sivut

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

H-hetki lähestyy

Olen lukenut salilta saatavan bodypump-esitteen, lukenut netistä bodypump for dummies -henkisiä kirjoituksia ja käynyt itkemässä salin respassa, että yhyhyy mitä pitää tehä ku mie en ossoo. Olen saanut lohdutusta siitä, että ohjaaja kysyy joka tunnin aluksi, onko joku ensimmäistä kertaa, sekä siitä, että rekrytoin mukaani toisen, samanlaisen keltanokan. Olen saanut vinkkejä painojen määrästä saapumisaikatauluun. Voisi luulla, että kyse olisi isommastakin asiasta. No, ainakin taidan olla valmis perjantain koitokseen.

Yritän myös muistaa postata perjantaina viikon yhteenvedon, sillä lauantaina suuntaan Helsinki-Vantaalle ja sitä kautta Kreetan lämpöön. Vaikka matkaseurani (isä vaimoineen) ei ole vain altaalla makoilevaa tyyppiä ja käveltyä tulee taatusti ihan riittävästi, Heiaheia jää ohellani viikon lomalle. Can't wait!

6 kommenttia:

  1. Etkö oo siis pumpissa käynyt aiemmin vai eikö oo sujunu kun oot käyny? :)

    Jos et oo käyny aiemmin, niin voin lohduttaa sillä, et vaikeetahan se ei oo ja vaikka ois vähän erehtyny painojen kanssa, ni sisulla pärjää pitkälle ja teknisesti se ei onneks oo kovin vaikee, koska liikkeet ei vaihdu mitenkään nopeessa tahdissa.

    Jos taas oot käyny aiemmin muttei sujunu, ni tee niinkun minä ja luovu koko pumpista :D Mä en siis erityisemmin pidä siitä ja koska en halua liikunnan ahdistavan, en käy siellä ainakaan toistaseks (sitäpaitsi jos nostelen punttia, teen sen salin puolella isoilla painoilla kasvattaakseni habaa, eikä pumppi oikein sitten tuo niinkään sitä kaivattua vaihtelua siihen, mitä siis ryhmäliikunnoilta haen)

    VastaaPoista
  2. Ekaa kertaa menossa :) Minäkään en yleisesti ottaen viihdy lihaskuntotunneilla, mutta jostain tuli nyt polte päästä kokeilemaan pumppia. Johtunee ehkä suurimmaksi osaksi siitä, että salitreeni tympii tällä hetkellä melko pahasti. Eihän pumppi punttista korvaa, mutta ajattelin, että mieluummin lihastelee sillä kunnes saleilu alkaa taas kiinnostaa. Parhaassa tapauksessa ihastun täysin ja jonkin ajan kuluessa alan hyödyntää sekä salia että pumppia, pahimmassa tapauksessa vihaan koko tuntia ja palaan häntä koipien välissä örisevien äijien sekaan.

    VastaaPoista
  3. Ma taalla hermoilen kun ajattelin kokeilla perjantaina spinninkia... niita nappejako siina pitaa samalla saadella kun pitaa polkea ja kuunella ohjeita, ja ja ja... mita kaikkea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainii, ja voi etta. Oikein ihanaa lomaa!!

      Poista
    2. Spinning kanssa yksi laji, jota en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan. Osaan kyllä polkea sekä polku- että kuntopyörää, mutta silti olen onnistunut välttymään ohjatuilta tunneilta :) Ehkä vielä joskus, kun tämän syksyn trendi näyttää itselläni olevan kaiken uuden kokeileminen.

      Ja awww, kiitos! Veikkaan, ettei päälle 20 lämpöasteella ja uima-altailla jajaja voi mennä pieleen :)

      Poista
    3. Spinning on musta niin ihana, kun voi treenin tehoa säädellä fiiliksen mukaan ihan ite. Tosin kaikkeen laiskimpiin päiviin se ei sovi, kun sit tulee vaan helposti liikaa löysäiltyä :D mut et kun siitä saa tehoja vähän vänksläämällä tosi rankan tai sit vaikka palauttelevan jne. (esim. mä oon ollu spinning intervallissa tekemässä palauttelua, kun vaan säätelin niitä vastuksia niiku ite halusin enkä niiku ohjaaja käski :'D)

      Poista