Sivut

torstai 28. marraskuuta 2013

Myko or not myko

Aina ei tahtoisi olla oikeassa. Esimerkiksi silloin kun toteaa blogissaan, ettei uskalla vielä luukuttaa tervehtymisen puolesta.

Hengenahdistus palasi heti maanantaina. Ei aivan yhtä pahana kuin aiemmin, mutta palasi kuitenkin. Sisuunnuin asiasta sen verran, että varasin eiliseksi itselleni ajan työterveyteen - tällä kertaa sellaiselle lääkärille joka on asioinut myös mykoplasmaa potevan työkaverini kanssa, ja tietää aiheesta muutamia muita enemmän. Kerroin hänelle(kin) sairastaneeni kolme flunssaa kolmessa kuukaudessa, ja nykyisen olotilan jatkuneen jo neljättä viikkoa. Mainitsin myös viimeviikkoiset antibiootit.

Lekuri oli heti sitä mieltä, että mykoplasmatestin teko on ainoastaan järkevää. Mikäli oireiluni johtuu siitä, lyhyet antibioottikuurit eivät välttämättä tehoa. Pitkiä kuureja ei taas kannata (enkä haluakaan) syödä pelkkien arvailujen perusteella. Sain lähetteen verikokeeseen, jossa kävin tänään. Tulokset tulevat viikon päästä.

Eilisestä lekurista jäi nuoresta iästään huolimatta oikein hyvä fiilis, tyyppi oli kovin mukava ja asiallinen. Eikä russuttanut mistään kustannuksista. Olen lievästi sanottuna käärmeissäni sille pari viikkoa sitten tapaamalleni lääkärille, joka tohti sanoa ääneen, ettei laita minua mykotestiin siksi, kun kustannukset nousevat niin suuriksi. Niin, hintaa en tiedä, sillä kyseinen koe kuuluu työterveyssopimukseemme. Herääkin kysymys, että eikö noiden pitäisi olla meidän työntekijöiden puolella? Ärh.

Joka tapauksessa, verta on käyty antamassa putkilollinen, ja ensi viikon torstaina saan tietää, onko tämä mykoa. Jos on, saanen jonkinlaisen ab-kuurin. Jos ei ole, niin kaipa tämä joskus loppuu - saa ainakin rajattua jonkun tästä kuviosta pihalle.

Liikunta ei ole juurikaan käynyt mielessä, sen sijaan sain tänään kynsiini tällaisen:

Tiedän, mikä tulee olemaan ylläni jouluna, ja todennäköisesti kaikkina muinakin päivinä tästä eteenpäin. Veikkaan myös, että sohvalla makaamisesta tulee entistä mukavampaa.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Babysteps

Lumista sunnuntai-iltaa, ihmiset! Vihdoin, vihdoin tännekin kolkkaan saatiin tuota valkoista ihmeainetta, joka piristää, antaa energiaa ja tekee synkästä marraskuusta niin paljon valoisamman. Näin sanottuani luonnollisesti toivotan tervetulleeksi lämpöasteet ja vesisateet, mutta nautin tuosta ikkunasta avautuvasta valkeudesta sen hetken, minkä se kestää.

Kuten kuvasta näkee, olen elossa, ja olen jopa onnistunut liikkumaan. Tiistain ja torstain crossailut olivat hyvin kevyitä, rauhallisia ja varovaisia, ja kun en niiden jälkeen kuollut, en perunut perjantaille sovittuja treffejä Lempparin kanssa. Sain ensimmäisen saliohjelmani, ja sitä käytiin läpi sillä periaatteella, että lopetetaan kesken jos meinaan luhistua. En meinannut.

En uskalla vielä luukuttaa tervehtymisen puolesta tai tehdä ensi viikolle suuria suunnitelmia, mutta olen varovaisen toiveikas. Antibioottikuuri loppui perjantaina, ja sen jälkeen hengenahdistusvapaita hetkiä on ollut enemmän kuin niitä, jolloin paine rintakehässä vielä tuntuu. Katsotaan, katsotaan.

Viikkoon mahtui paljon muutakin, mm. ruokavalion seuraamista ja toisaalta siitä lipsumista eilisten pikkujoulujen/tupareiden muodossa (ei huvittanut kantaa omia rahkoja mukana). Torstaina hihkuin riemusta vaa'alla, ja voin kertoa, ettei sitä ole tapahtunut hetkeen. Huvittavaa sinänsä, että lukema oli sama kuin mistä "aloitin" yli kaksi vuotta sitten. Nähtyäni pahimman luvun joskus kolmisen viikkoa sitten torstaiaamuinen tuntui kuitenkin pieneltä voitolta, ja nyt tulee lähes päivittäin ajateltua että jumaliste, minähän pystyn tähän. Pitkä matka on vielä edessä, mutta olen jostain onnistunut haalimaan luottamuksen itseeni ja omaan tekemiseeni, which is very nice.

Alkavalla viikolla olisi tiedossa tukkatohtoria ja hierontaa, ja toivon mukaan myös tuota liikuntaa. Juuri nyt on kuitenkin aika aloittaa projekti nimeltä työpöydän äärestä sohvalle siirtyminen, joka perjantaista totaalijumiutuneiden etureisien takia on himppasen haastavampaa kuin normaalisti. Tiedättehän sen fiiliksen, kun joutuu istuutuessaan ottamaan vastaan käsillä, kun pelkää jalkojensa pettävän alta? Niin minäkin. Pitkästä aikaa. Parasta!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tyhjää täynnä

Eipä tuohon kovin paljon voi lisätä. Toisaalta alkaa pikkuhiljaa ihan todenteolla nyppiä, mutta toisaalta tähän on vain alistuttava, kun ei muutakaan voi. Antibiootit on aloitettu, joten josko ne onnistuisivat hyökkäämään pöpöjen kimppuun ja olo normalisoituisi mahdollisimman pian.

Kun liikkumaan ei ole päässyt, viikon loppupuolisko on mennyt Lempparin laatiman ruokavalion ja -rytmityksen opettelussa. Joitakin lipsumisia on mahtunut mukaan, mutta paino on joka tapauksessa kääntynyt -toivottavasti pysyvästi- laskuun.

Ensi viikolle ei ole tehtynä mitään suunnitelmia, sillä olo edellä on pakko mennä edelleen. Pitäkää peukkuja, että pääsisin edes kävelylenkille :)

torstai 14. marraskuuta 2013

Kuulumisia

Sairastelu jatkuu, ja sitä myöten liikuntatauko ainakin tämän viikon loppuun. Kävin eilen lääkärillä kertomassa, että olin pari kuukautta sitten oikein kunnon flunssassa äänenlähtöä myöten, 3-4 viikkoa terveenä, 1,5 viikkoa sairaana, 2 viikkoa terveenä ja nyt taas viime viikon alusta semikipeänä. Lekuri tsekkasi ontelot, korvat ja keuhkot (sain kuuntelun lisäksi puhaltaa sellaiseen ihmeelliseen härveliin) - kaikki puhtaat. Sain kuitenkin antibioottireseptin sitä ajatellen, että yhdellä työkaverilla on mykoplasma ja toisella mahdollisesti myös, eli mikäli oloni ei kohennu sunnuntaihin mennessä, ensi viikon popsin nappeja. Sanomattakin selvää, että soisin vointini parantuvan.

Kävin myös Lempparia tapaamassa, vuorossa oli kehonkoostumusmittaus ja ruokavalioasiaa. Lemppari oli kovin kannustava kk-tulosten suhteen, eikä tilanne ruokapuolenkaan kanssa ole kuulemma ollenkaan toivoton. Opin myös, että vasen puoleni on vahvempi kuin oikea, ja keskivartalossani on keskimääräistä enemmän lihasta. Olisin todennäköisesti nauranut itseni tärviölle, ellen olisi ollut niin hämmästynyt. Siellä ihran alla siis on kuin onkin jotain!

Totesin myös sen, etten handlaa pettymyksiä kovin hyvin. Kuulin eilen etten saanut yhtä hakemaani ja kovasti himoitsemaani työpaikkaa, ja lisäksi korviin kaikui jälleen kerran uutinen yhdestä itsemurhayrityksestä. Nämä kaksi yhdistettynä johtivat herkkupäivään (tunnesyöjä, minäkö?), mutta mikä kuitenkin lämmitti hitusen mieltä kaiken sen ulvonnan keskellä oli se, että siihen herkkupäivään kuului 70g minipussi sipsejä ja Fazerina-patukka. You know, ison sipsipussin ja suklaalevyn tai 0,5l jäätelöämpärin sijaan.

Tänään kävin shoppailemassa:


Kuva löytyy myös Instagramista, tekstillä "New #best #friend, I can't believe I actually need that to #eat". En tosiaankaan voi uskoa, että vuosikausien rimpuilun jälkeen itseasiassa halusin ostaa tuon vempeleen, mutta katsotaan, josko siitä olisi ihan oikeaakin hyötyä.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Melkeinkipeä

Käykö "kävin kaksi kertaa lenkillä" postauksesta? Ai ei? No höh. Oli tosiaan tarkoitus mennä maanantaina combattiin edellispäivän jalkatreenistä huolimatta, mutta kurkkukipu päätti toisin. Sen jälkeen kurkkua onkin kaivellut ja ottanut henkeen vähän koko viikon. Ei kuitenkaan niin paljon että olisi tarvinnut mennä lääkäriin, joten kävin töissä normaalisti enkä mielestäni ollut kunnolla kipeä - ei sairaspäivämerkintöjä. Viikon molemmat lenkit olivat suht rauhallisella tahdilla tehtyjä, sillä yritän parhaani mukaan olla ärsyttämättä hengitysteitäni yhtään sen enempää kuin on pakko.

Turha mainitakaan, että pää tähän touhuun kyllä hajoaa - olla nyt parin viikon välein joko kipeänä tai melkeinkipeänä. Pah.

Keskiviikkona kävin tosiaan Lempparin juttusilla. Allekirjoitin sopimuksen 10 kerran paketista josta osan jo maksoinkin, mutta tiedän silti, mihin yli puolet veronpalautuksistani menee. Mutta no, enpä tiedä onko omaan hyvinvointiinsa sijoittaminen niin kauhean huono ratkaisu, ja kuten edellisessä postauksessa totesin, jäi hirmuisen hyvä mieli koko jutusta.

Käytännössä paketti tulee koostumaan uusista saliohjelmista, ravinto-ohjauksesta ja kehonkoostumusmittauksesta, sekä yhteisistä treeneistä. Kirjoitin Lempparille tämän viikon ajan ruokapäiväkirjaa, ja keskiviikkona menen uudelleen käymään hänen juttusillaan. Saan todennäköisesti noudatettavakseni jonkinlaisen "ruokavalion" tai -suunnitelman, ja totesin haluavani myös kehonkoostumusmittauksen, vaikka tulokset eivät mieltä hiveleviä tulekaan olemaan. Ruokavalioajatuksesta olen pääosin mielissäni - ehkä tästä kaikesta tulee helpompaa kun joku kertoo, mitä minun pitää syödä (tai sitten kapinoin kaikin voimin vastaan ja syön ensimmäisen viikon pelkkää suklaata).

Tein myös jotain mitä en ole tehnyt koskaan ennen, ja mikä olisi ehkä pitänyt tehdä noin kaksi ja puoli vuotta sitten - otin nk. aloituskuvat. Eiväthän ne silmää hivelleet, mutta josko tulosten seuraaminen olisi mielekkäämpää tai ainakin helpompaa, kun on jotain konkreettista. Mittanauhalla olen leikkinyt ennenkin ja leikin myös nyt, jotta pysyn kartalla ulottuvuuksistani. Ja niin - ne aloituskuvat julkaisen suunnilleen vain kuolleen ruumiini yli, eli aikaisintaan siinä vaiheessa kun jotain silmällä nähtävää muutosta on tapahtunut.

Postaus aiheesta "onko trainerin palkkaamisessa järjen hiventä" on edelleen ajatustyön alla. Hang in there :)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Minä kyllä

Kurkkukipu, vanha kusipää, onkin jo melkein kolme viikkoa viime tapaamisesta. Ärrrr.

Kävin tänään Lempparin luona juttelemassa pt-hommista. Huomaatteko, miten näppärästi sain viime postauksesta tyypille nimen? En viitsi käyttää ristimänimeään, ja koska pelkkä pt on ihan tylsä ilmaisu, olkoon nyt sitten Lemppari. Tuli tosi hyvä mieli treffeistä ja koko hommasta. Palailen asiaan soljuvammin sanakääntein hitusen myöhemmin, ja yritän samalla koota yhteen muutaman ajatuksen myös edellisestä trainerirupeamasta. Nyt taidan vain "vastata" muutamaan aiheeseen liittyvään kysymykseen/kommenttiin jotka olen saanut blogin ulkopuolella, mutta joihin pisteliäisyyssuodattimeni on estänyt minua vastaamasta tilanteen ollessa päällä:

Minä jos haluan treenata niin lähden lenkille. Hyvä juttu. Minäkin käyn lenkillä. Välillä myös salilla, combatissa, spinningissä ja ehkä jopa zumbassa. En ihan tajunnut yhteyttä pt-pakettini ja lenkkeilysi välillä, mutta lenkkeilyhän on aina hyvästä.

Eikös se maksa ihan hirveen paljon? Kyllä.

Minä kyllä keksisin muutakin käyttöä tuommoselle rahalle. Se on luvallista, saat käyttää rahasi mihin haluat. Minäkin saan käyttää rahani mihin haluan, ja haluan käyttää ne personal trainerin palkkaamiseen.

Onko siitä jotain hyötyä? En tiedä vielä, mutta sittenhän se nähdään. Todennäköisesti on.

Mitä se traineri tekee mitä ei itse voi tehdä? Riippuu varmaan henkilöstä. Omalla kohdalla tsemppaa, päivittää saliohjelman, neuvoo tekniikat uusiin liikkeisiin, käy läpi ravintoasioita jne.

Eikös sitä aikuinen ihminen osaa syödä itse? Moni varmasti osaa, minä kaikesta päätellen en. Tavoitteisiini nähden joku on pielessä, ja koska liikunnan puutteesta tuskin on kysymys, syyttävä sormi kääntyy keittiön puolelle. Tahdon asiantuntevia vinkkejä, enkä suostu häpeämään sitä.

Minä en kyllä jaksais jos joku kyttäis tekemisiä ja huohottais niskaan. Mikä onni, että ei ole pakko.

Sillä rahallahan sais ulkomaanmatkan.  Tai uuden älypuhelimen. Tai 32 blu-ray-leffaa. Tai 1066 Fazerina-patukkaa.

Minä en kyllä... Sopii. Ok. Ei haittaa, ei ole pakko.

En olisi ehkä osannut ajatella, että tämä on aihe jota joutuu jonkin verran puolustelemaan tai selittelemään. Ymmärrän kiinnostuksen, sillä ei tämä omassa tuttavapiirissä niin hirveän yleistä ole (lisäkseni yksi työkaveri treenaa pt:n kanssa) - kysymyksiä herää, kun ei tiedetä miten homma toimii. Mielelläni asiasta keskustelen ja kerron, mutta väkisin kasvaa mela otsaan alkaa huvittaa tuo "minä en kyllä". Ei ole väärin lenkkeillä, treenata ilman traineria tai laittaa kyseinen rahamäärä johonkin muuhun, mutta ei myöskään luulisi oman toisenlaisen valintani olevan pois keneltäkään muulta.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Oikein jees

Omituisen näköinen viikko. Kolmen lepopäivän putki johtuu keskiviikolle sattuneesta hieronnasta, kun hierojan ohjeiden mukaisesti vältin rankkaa liikkumista sekä edeltävän että seuraavan päivän. Mutta oli kyllä taas ihanaa! Pohkeiden ja takareisien hierominen tekee edelleen aika imakkaa, mutta olen tainnut oppia sietämään sitä ihanaa kamaluutta suhteellisen hyvin. Ensimmäisillä kerroilla ulisin ääneen alusta loppuun, nyt ensimmäiset auauauuu:t karkaavat suupielestä vasta silloin, kun mennään ns. syvemmälle.

Maanantain combat oli ensimmäistä kertaa, jos ei suoranaisesti yhtä helvettiä alusta loppuun, niin ainakin haastavampaa ja tikkuisempaa kuin aiemmin. Töitä oli 11-17 ja syöksyin töistä suoraan tunnille, ja olin pakannut mukaan yhden ylimääräisen eväsleivän. Aikaisemmin olen pärjännyt normieväillä + tuolla yhdellä ennen tuntia imaistulla leivällä, mutta nyt nälkä ei mennytkään ohi niin helposti. Hieman tunnin alun jälkeen alkoi nipistellä koko vatsaa, mikä on itselle hyvin tyypillistä silloin, kun on tarpeeksi nälkäinen. Nipistely ei hellittänyt, joten loppupuoliskon hyppypolvet sun muut oli pakko keventää tai jättää kokonaan pois, kun oli niin tukala olo. Kotiin päästyäni en olisi voinut syödä hernekeittoani nopeammin, vaikka olisin vetänyt sen henkeen. Ja vaikkei tunnissa vikaa ollutkaan, niin jäi silti vähän kökkö fiilis.

Perjantaina kolmen vartin zumba lämmittelyksi ja rinta-selkä-olkapää -reeni salin puolella. Zumbakaan ei ollut perseestä tällä kertaa, sillä ohjaamassa oli yksi all time favoriteistani, ja hänen zumbansa on sellaista perustanssia ilman kikkailuja. Salin puolella ei ihmeellisyyksiä, penassa taisin päästä samoihin painoihin joilla tein ennen sairastelun alkua.

Tämän päivän jalkatreeni oli varsin jees, sain taas jalkaprässiin yhden sarjan ajaksi 150 kiloa. Jalkaliikkeiden jälkeen tulikin sitten mieleen, että huomisellehan on taas varattu combat, jonne mieli halajaa yli kaiken sillä pari seuraavaa viikkoa tulevat jäämään välistä. Koivet olivat kuin keitettyä spagettia, joten saa nähdä miten potkut ja hypyt huomenna sujuvat.

Kaupungillakin piti pyörähtää tänään, sillä parissa sporttiliikkeessä oli ihan mukavat alennukset. Löysin viralliset spinnikengät (jos ei pariin viikkoon kuulu postausta niin tulkaa irrottamaan minut niistä polkimista), ja tämän:

Ainut kappale, omaa kokoa, ovh:sta -60% ja siitä vielä 25% lisäalennus. Jackpot!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Saako personal traineria vaihtaa?

Kysyttäessä otsikon kysymys lähestulkoon keneltä tahansa, vastaus lienee kyllä. Kysyttäessä minulta, henkilöltä joka repii huonon omatunnon sieltäkin mistä ei tarvitsisi, homma ei ole ollenkaan niin yksinkertainen.

Kehitin itselleni alkuvuodesta kriisin, kun luottoparturini ilmoitti muuttavansa Tanskaan hoitamaan hevosia. Ei auttanut kuin etsiä uusi tukkatohtori, ja kysyinkin luottohenkilöltäni vinkkejä. Hän suositteli ex-työkaveriaan ja nykyistä kaveriaan sanoen, että tämä on hyvin samantyylinen huumorintajultaan kuin hän itse. Tartuin vinkkiin kiitollisena, ja kuinka ollakaan, uusi parturi oli kuin olikin aivan loistava ja yhtä ihku kuin edellinen.

Ongelmaksi tämä muodostui siinä vaiheessa, kun kuulin entisen luottoparturini palanneen takaisin Suomeen ja vieläpä samaan kampaamoliikkeeseen, mistä oli lähtenyt. Kaupungissa oli siis kaksi aivan loistavaa parturia, joita molempia olin oppinut jumaloimaan, ja jotka olivat keskenään kavereita. Kehitin aivan järjettömän moraalisen ongelman siitä, kumman luo jatkossa menisin. Puhuisivatko he keskenään, ja tuntuisiko toisesta pahalta, jos valitsisin toisen? Kyllä, todellakin ajattelin olevani niin erityinen.

Tapasin karanneen ja taas palanneen parturin pari viikkoa sen jälkeen, kun hän oli suomettunut. Kerroin hänelle ongelmastani ja ulisin, että mitä ihimettä mie nyt teen. Parturi naurahti ja totesi, että itsehän hän oli kaveriaan minulle suositellut, eikä siis kantaisi kaunaa vaikka jatkossakin hänellä kävisin. Kertoipa vielä aloittaneensa koulun ja vähentävänsä töitä. Sitäpaitsi sanotaanhan sitä, että kampaajaa pitäisi vaihtaa muutaman vuoden välein. Problem solved.

Se, miten tämä luvattoman pitkä alustus liittyy mihinkään, tulee tässä: kuulin jokin aika sitten yhden lemppariohjaajani kouluttautuneen personal traineriksi. Imaisin informaation itseeni jo silloin, mutta en varsinaisesti miettinyt sen pidemmälle. Muutama päivä sitten keksin, että haluan taas sijoittaa itseeni ja ottaa 10 kerran personal trainer -paketin. Siinä vaiheessa huonoon omatuntoon taipuvainen pikku pääkoppani alkoi käydä ylikierroksilla: olen jo käynyt 10 kertaa läpi yhden trainerin kanssa, joten tunnen olevani hänen asiakkaansa. Nyt olisi kuitenkin mahdollisuus saada traineriksi yksi lemppareistani ryhmäliikunnan puolelta, joten miten voisin jättää sen mahdollisuuden käyttämättä? Jos jatkan saman trainerin kanssa, haaveilen lempparistani, ja jos taas valitsen lempparini, tunnen pettäneeni edellisen.


Vihreämpi, aidan toinen puolisko voitti. Päätin, että koska olen maksava asiakas, saan muuttaa mieltäni ja olla hankala. Saan vaihtaa traineria lennossa, sillä en halua käyttää kymmentä kertaa miettien, millaista se olisi ollut sen lempparin kanssa. Laitoin sähköpostia lempparille ja kysyin, ottaako uusia asiakkaita - kuulemma ottaa, ja oli mielissään kuultuaan, että haluan traineriksi nimenomaan hänet. Jatkoa siis seuraa, ja ensimmäinen, maksuton "mitäs me keksittäis" -kerta on ensi viikolla.

Laitoin muuten sähköpostin myös entiselle trainerille, kertoakseni, ettei toisen kelkkaan hyppääminen johtunut siitä, että asiakassuhteessamme olisi ollut jotain vikaa. Erittelin muutaman syyn ja toivotin mukavaa syksyä, ja vaikkei tyyppi ole mailiin vielä vastannutkaan, helpotuin salaa vähän jo postin lähetettyäni. Mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan jne.