Sivut

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Vihersalaattia ja arinasämpylöitä

Semisairastuvalta hei. En totisesti ole elämäni kunnossa; nukuin viime yönä yhdeksän tuntia, ja aamupalan jälkeen lähdin pyörähtämään kaupungilla. Kahdessa kaupassa ja kauppahallissa (arinasämpylät ja uunikinkku ftw) käväisemisen jälkeen tunsin itseni nääntyneeksi.


Paikallinen urheiluliike vaihtaa kauppiasta, joten kahtena viimeisenä päivänä myyvät kaiken -80-90% alennuksella. Eipä siellä paljon mitään enää ollutkaan jäljellä, mutta bongasin kuitenkin kuvan shortsit, jotka kieltämättä näyttävät joltain joka kuuluisi ennemmin lautaselle kuin päälle puettavaksi. Mutta päättelin sitten, että kuukauden päässä siintävälle etelänreissulle voi ostaa jotain, mitä koto-Suomessa ei välttämättä julkisesti ulkoiluttaisi, ja tuskinpa kreetalaiset erityisemmin välittävät, vaikka olisinkin pukeutunut grandma's green saladiin. Sitäpaitsi kahdeksan euron hintaan ei edes itketä, vaikka nuo unohtuisivat matkakohteeseen.

Koska en löytänyt alesta enempää ja tili ei vielä itkenyt verta, investoin toisessa kaupassa salihanskoihin, joiden hankintaa olen miettinyt jo hyvän aikaa. Entiset ovat vanhat ja irvistelevät jo vähän sieltä täältä. Combatissa nuo ovat ihan lyömättömät; enimmät hiet imeytyvät hanskoihin ja tunnin lopussa suoritettavat punnerrukset pelottavat vähemmän, kun kädet eivät luista alta.


Nyt taidan rojahtaa sohvalle lukemaan tuoreimpia urhistelulehtiä, ylläolevaan kuvaan on melko hyvin kiteytettynä kaikki se, mihin tämänhetkinen aivotoiminta ja fyysinen kunto riittävät.

tiistai 28. elokuuta 2012

Semikipeä

Hoi taas uudelle lukijalle!

Ai että inhoan näitä päiviä, kun ei tiedä olisiko kipeäksi tulossa vai ei. Toissa iltana sain vieraakseni oikein viehättävän kurkkukivun, joka oli aamuun mennessä äitynyt jo niin inhottavaksi, että skippasin suosiolla aamutreeniksi suunnittelemani kuntopyöräilyn. Tänään ei ole koskenut enää niin paljon, mutta olo on kuitenkin ollut sen verran epänormaali, että verisiä kyyneleitä vuodattaen peruin aamulla bodycombatin. Iltapäivällä harmitti sillä olo koheni, ja nyt taas kurkussa kaivelee. Yrittäisi nyt päättää! Minulle nämä melkein-kipeät päivät ovat niitä kaikista pahimpia; en malttaisi olla paikallani, mutten myöskään viitsisi tieten tahtoen pahentaa tilannetta. Vaikka en todellakaan halua tai aio treenata kipeänä, liikkumattomuus harmittaa silti.

Olen seurannut mielenkiinnolla Bobby Jeanin tontilla käytävää keskustelua. Osallistuin siihen itsekin toteamalla, että omaan silmääni näytän tällä hetkellä suunnilleen samalta kuin BJ ennen huikeaa muodonmuutostaan, mutta painan vain pari senttiä pidempänä mahtavat 17 kiloa enemmän kuin hän aikanaan. Näinköhän tästä pitäisi päätellä, että vaa'an lukemat eivät ihan tosiaankaan kerro yhtään mitään?

Se olisi nimittäin kaikin puolin lohdullista. Olen aavistuksen pettynyt siihen, ettei kehoni olekaan kone joka pienenee näillä nykyisillä syömistottumuksilla puoli kiloa viikossa. Revin ressiä painostani, vaikka satatoista tuhatta kertaa olen luvannut itselleni, että nyt loppuu. Nähtävästi rakennan jokaisesta kilosta itselleni ns. seinän, josta kirjoittelin tuolla vähän yli 73 kilon kohdalla. En sisimmässäni ihan rehellisesti ottaen oikeastaan uskonut, että kykenisin pudottamaan elopainoni sen alapuolelle. 73 jäi taakse ajoittaisia turvotuksia jne. lukuunottamatta, joten nyt uusi seinä väijyy tuossa 72 kilon kohdalla. Periaatteessa tiedän kutistumisen olevan mahdollista, mutta en kuitenkaan taida uskoa omiin kykyihini. Ja itsensä mollaaminen ja huono itsetuntohan tunnetusti auttavat kaikissa asioissa, huoh.

Kerroin joitakin viikkoja sitten asettaneeni itselleni välitavoitteita, ja nyt harkitsen niistä yhden poistamista. En silloin kertonut tavoitettani numeroina, mutta sanottakoon nyt, että vieno toiveeni oli painaa n. 70 kiloa syyskuun lopussa. Mahdoton ajatus se ei ole edelleenkään, mutta aiheuttaa melko lailla stressiä. Laskeskelin aloittaessani aikaa olevan 10 viikkoa, jolloin painon olisi ollut suotavaa laskea se 500g viikossa, ja jolloin mukaan mahtuisi vielä pari jumiviikkoa. No, jumiviikot on nyt käytetty ja paniikki iskee. Tiedättehän; samaan tyyliin kuin silloin, kun tietää joutuvansa heräämään ihan liian aikaisin. Jos nukahdan nyt, ehdin saada 7 tuntia unta. Jos nukahdan nyt, ehdin saada 5 tuntia unta. Ja niin edelleen.

Ja kun eihän numeraalisesta tavoitteesta luopuminen tarkoittaisi kaiken muun romuttumista. Voisin edelleen jatkaa herkutonta arkea ja treenata samaan tyyliin, ja katsoa, mihin se riittää. Totuus kuitenkin on se, että muutoksia tapahtuu. Työvaatteet eivät enää kiristä, en masennu joka kerran peilin ohi kulkiessani, rakastan liikkumista ja olenpa jo ehtinyt tehdä ensimmäiset, hyyyyvin haparoivat etunojapunnerruksenikin. Siis sellaiset, joissa polvet eivät kosketa maata.

 

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kuvatuskailua


Otin joskus viime vuoden kesällä tavaksi merkata treenit kalenteriin jo parikin viikkoa etukäteen, käytännössä heti kun sain käsiini uusimman työvuorolistan ja pääsin varailemaan tunteja. Olen onnistunut pitämään kyseisestä tavasta kiinni edelleen, joskin joitakin päiviä saatan jättää tyhjiksi mutu-tuntumaa varten; jos jonain päivänä sali tuntuu houkuttelevammalta kuin lenkki, menen sen mukaan jne. Tämän päivän olin merkannut salipäiväksi jo pari viikkoa sitten, mutta tiistaina combat-ohjaaja ilmoitti pitävänsä ylimääräisen tunnin, jonka lopusta 15 minuuttia käytettäisiin tekniikoihin. Eihän sieltä voinut jäädä pois, ja jos mahdollista, olen nyt entistä enemmän liekeissä kyseisestä lajista. Ei sitä ihan joka päivä saa olla sekä työkaverinsa että raavaan miehen potkittavana, ja kivahan se oli itsekin mäiskiä päin pehmusteita.

Torstaina suksin mielestäni zumba-tunnille, mutta ohjaaja olikin ilmeisesti muuttanut järjestystä ja vuorossa oli sh'bam. Kuten joku ehkä ehti lukeakin, en ole aivan yhtä palavasti rakastunut bamiin kuin bodyjamiin tai zumbaan, mutta kyllähän se taas treenistä kävi. Saatan mennä jatkossakin, sillä kyllä siellä kaikesta huolimatta tulee hiki.

Ja ainiin. Jos siellä ruudun toisella puolella on kommentointihaluisia lukijoita, niin nyt olisi hyvä hetki avata sanainen arkkunsa. Luin jostakin että kuvaton blogi on kuolettavan tylsä, ja useimmiten se kyllä kieltämättä pitää paikkansa. En oikein osaa laskea noita Heiaheian screenshotteja kuviksi, joten aloinkin miettiä, että millä tätä touhua voisin kuvittaa. Kropassani ei ole tällä hetkellä mitään nähtävää, joten bikinikuvia ne eivät tule olemaan. Myöskään päivän asu -tyyppiset postaukset eivät oikein toimi, sillä suurimman osan ajasta hiihdän töihin tuulihousuissa, töissä vaihdan päälle ketjun vaatimat releet ja kotona hengaan ns. kotivaatteissa. Muiden tekemiä ruokapostauksia luen itse kuola poskella, mutta tuntuu oudolta ajatella, että omat sapuskani oikeasti kiinnostaisivat ketään. Weheartit:n inspiraatiokuvat eivät nekään tunnu oikein omilta.

Äh, olenpa tylsä. Mutta onko siis jotain, mitä haluaisitte nähdä? Viime postaukseen laitoin puolikkaan naamani, joten laitetaan tähän nyt sitten suurin osa kropasta (voin ottaa söpistelykuvia päästäni tai vaihtoehtoisesti kuvata kroppani ilman päätä, mutta en viihdy kuvissa kokonaisena). Käsivarret rajattu päälle hyökyneen itsekritiikin takia pois, ne olivat massiiviset, and not in a good way. Pääpaino on kylläkin tuon maailman hienoimman treenipaidan esittelyllä, ei niinkään allekirjoittaneen ruholla :)


Runnin' Rhino by Threadless

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Smooth

Olen vetänyt maitojuomaan tehtyä kaurapuuroa aamupalaksi nyt useamman kuukauden. On toki joitakin aamuja kun olen syönyt muuta, mutta ellen ihan pieleen muista, viime perjantaihin mennessä olin aamupalaillut puurolla viisi viikkoa. Joka aamu. On joitakin ruokia joihin en kyllästy "ikinä", joko siksi että ne maistuvat huippuhyviltä tai siksi, että tiedän niiden tekevän minulle hyvää. Kaurapuuron maku ei ole paha, mutta pakko silti rankata se tuohon jälkimmäiseen kategoriaan.

As it turns out, viiden viikon yhtäjaksoisen kaurapuuroilu katkaisi kamelin selän. Lauantaiaamuna olisin voinut syödä mitä tahansa muuta paitsi kaurapuuroa, joten päädyin tekemään lämpimiä leipiä. Tein saman aamupalan myös sunnuntaina, mutta koska ylenpalttinen leivänpuputtaminen ei ole fiksua, päätin etsiä jonkun sellaisen aamupalan, joka pitää nälkää yhtä hyvin kuin puuro. Yhtä hyvin tarkoittaa tässä tapauksessa n. kolmea tuntia: aamuvuoro töissä alkaa klo 7.30, jolloin syön aamupalan hitusen ennen puoli seitsemää, ja ensimmäinen paussi osuu yhdeksän ja kymmenen väliin.

Mieheke hankki viime viikolla meille blenderin. Ajattelin, etten hyötyisi siitä juurikaan, sillä olen aina vihannut pirtelöitä. Siis kaikkia pirtelöitä. En juo edes ns. herkkupirtelöitä, en itsetehtyjä enkä mäkkäreistä tms. ostettuja. Ostin joku aika sitten kotiin proteiinijauhetta jonka sotkin veteen (leikkasi pahimman terän, maitoon tehtynä oksettavaa), mutta sekin oli juotava nenästä kiinni pitäen. Kokeilin kerran jotain Herbalifen tms. ateriankorvikepirtelöä, joka oli tulla heti samaa tietä takaisin.

Samaan kastiin olen aina mieltänyt smoothiet, joihin en ole suostunut koskemaan pitkällä tikullakaan. Niiden kanssa on ollut sama juttu kuin pirtelöiden - ei se maku vaan se koostumus, ugh. Sitäpaitsi se, että smoothie veisi jotenkin nälkää, on ollut minusta täysin käsittämätön väite.

Vaan koskapa olen vakaasti sitä mieltä että kaikkea on kokeiltava paitsi perheenjäseniään ja kansantanhuja, löysin itseni toissailtana väkertämästä ihkaensimmäistä smoothietani. Heitin blenderiin purkin rahkaa, tilkan maitoa, sokeroimatonta mehukeittoa, kolmen viljan leseitä, pensasmustikoita ja pakastevadelmia. Surrrr sanoi blenderi, ja tuijotin tuotostani epäluuloisena - se näytti ihan yhtä pahalta kuin olin kuvitellutkin. Mutta ei kun kissa pöydälle, härkää sarvista ja mössöä ääntä kohti. Ja kah! Sehän ei ollutkaan pahaa! Mites tässä nyt näin kävi? Mutta ei se varmaan sitä nälkää kyllä pidä.

Jaa ei vai. Vetelin tuon smoothieni joskus iltayhdeksän aikaan, enkä ollut kyetä liikkumaan täyden mahani kanssa. Tänä aamuna surruuttelin elämäni toisen smoothien joskus yhdeksän jälkeen, ja ensimmäiset nälänmerkit alkoivat ilmoitella itsestään puoli yhden tienoilla.

Miten virkistävää onkaan joskus olla väärässä.

maanantai 20. elokuuta 2012

Ensipuraisu

Terveisiä näin tuoreeltaan Fressi ABS30 -tunnilta, kotiuduin juuri. Ajattelin, että voisin jossain myöhemmässä vaiheessa kirjoittaa syväluotaavan analyysi-arvostelun kyseisestä tunnista, mutta kuoppasin idean heti alkuunsa. Huomisaamun tuntemuksia en voi ennustaa, mutta juuri nyt, tällä hetkellä, tuntuu kuin en olisi jumpassa käynytkään.

Miksi, oliko tunti sitten niin paska? Ei, ei ollut. Pyrin aina siihen etten hauku mitään tuntia täysin pystyyn vain sen takia etten itse viihtynyt, sillä harvemmin taitaa olla kyse ohjaajien ammattitaidottomuudesta tai muuten-vain-huonoudesta, vaan enemmänkin ihan omasta navasta (vrt. tanssitunti ei ole perseestä vain siksi, että jumpparilla ei ole rytmitajua). Tunti on aivan takuuvarmasti tehokas ja loistava, mutta tiettyjen ominaisuuksien puuttuminen syö itseltäni tehoja hurjasti.

Yksi näistä ominaisuuksista on tasapaino, tunnilla käytetään nimittäin dynair tasapainotyynyä (jos on ihan nevöhööd-kamaa, google on kaveri). Tunnilla tehdyt liikkeet olivat tehokkaita kuin mitkä, mutta minun aikani meni tuon tyynyn päällä venkoiluun. Tai oikeastaan siihen, kun yritin epätoivoisesti pysyä sen päällä, yrityksissäni erityisemmin onnistumatta. Parhaimman kuvan tilanteesta saa kun miettii, miltä tuntuu ja näyttää, kun yrittää saada jumppapalloa pysymään kartion mallisen objektin päällä. Not as easy as it sounds.

Toinen näistä minulta puuttuvista ominaisuuksista on kärsivällisyys. Tai onhan sitä, mutta se on suunnilleen samalla tasolla kuin kouluttamattomalla koiralla, jonka nenän päälle on asetettu siankorva. Kun en heti osaa, ja jos ei ihan ylenpalttisen törkeästi kiinnosta, en välttämättä jaksa opetella.

Nämä molemmat puutteet ruokkivat iänikuista mantraani siitä, että minä en vain pidä lihaskuntotunneista. Jos täytyy tanssia kuin heikkopäinen, I'm in. Nyrkkeillä ja potkia ilmaa, no problem. Lihaskuntotunnit, nääh. En tosin voi sanoa etten pidä esim. bodypump-tunneista kun en ole koskaan sellaisella ollut, mutten varsinaisesti ole kiinnostunut kokeilemaankaan. Jostain käsittämättömästä syystä saan kuitenkin hinattua ahterini salin puolelle, ja saan jopa haastettua itseni siellä. En siis dissaa lihaskuntoharjoittelua itsessään, enkä myöskään vastusta ryhmäliikuntatunteja. Näiden kahden yhdistäminen on vain jotenkin ei-minua.

Ja mihin tällä jorinalla pyritään? En oikeastaan tiedä itsekään. Jos paikkakunnallanne on Fressi ja satutte vielä olemaan jäseniä, menkää ihmeessä kokeilemaan itse, ei näitä minun hapatuksiani kannata ottaa vakavasti. Ja kuten sanottua, tunnin tehokkuutta en missään tapauksessa epäile, tehottomuus johtuu vain ja ainoastaan siitä, etten minä pysy sen saakelin vemputtimen päällä. Aika näyttää, lähdenkö joku kerta kokeilemaan uudelleen, sillä jopa minä tiedän, että kehitys tapahtuu harjoittelemalla. Ja onhan tuossa sekin hyvä puoli, että siinä vaiheessa kun oma kyvyttömyys alkaa toden teolla kasvattaa jormaa otsaan, tunti on jo ohi.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Oh fudge


Ja taas on yksi viikko ohi. Katselin juuri kansiota johon olen tallentanut Heiaheian screenshotit, jotka olen mielikuvituksekkaasti nimennyt juoksevalla numerolla treenitxx.jpg. Tämänkertainen shotti on nimeltään treenit29.jpg, joten olen todistetusti liikkunut (enemmän tai vähemmän) 29 viikkoa. Se on pitkä aika se. (Olen itseasiassa pidempäänkin, mutta noin kauan tämä blogi on ollut olemassa.)

Tämä viikko kampesi vähän painottumaan aerobiseen, mutta ei tuntunut pahalta moinen ratkaisu. Alunperin olin ajatellut salitreeniä maanantai- ja torstaiaamuille, mutta maanantaina odottelin puhelua ja torstaille sain ajan parturiin. Ja kyllä, olen niin tyttö, että joskus annan itsensä hemmottelun ajaa treenien yli. Eikä edes liiemmin kaduta, tukasta tuli jälleen kerran hyvän värinen. Btw, kuinka hienoa on kun vakkarikampaaja ilmoittaa oma-aloitteisesti tekstiviestillä vaihtavansa firmaa, jotta osaan etsiytyä jatkossakin tämän osaavien käsien armoille. Puljulla ei minulle ole väliä, mutta koska olen kyseisen tukkatohtorin taitoihin luottanut jo vuosia parin vuoden muualla asumisen aiheuttamaa taukoa lukuun ottamatta, en ihan hevillä luota päätäni muiden käsiin. Enkä edes humpalla, ehe ehe.

Niin, se salitreeni. Pähkäilin tänään mennessäni, että nyt kun tälle viikolle on luvassa vain yksi punttitreeni, pitäisikö mieluummin keskittyä joko ylä- tai alakroppaan vai soheltaa joku kokovartalotreeni, jolloin tulisi tehtyä vähän kaikkea muttei mitään kunnolla. Päädyin valitsemaan toisen, ja koska jaloille on tällä viikolla ollut oma kivansa kuntopyöräilyn, combatin, jamin ja lenkkeilyn muodossa, soin pääasiallisen huomioni ylävartalolle. En ollut syönyt normaalia puuroaamupalaani joten vähän jotenkin tökki, mutta tulipahan tehtyä ja käytyä.

En malttanut jättää keskivartaloliikkeitä pois tämänkään päivän ohjelmasta, mikä saattoi kyllä olla virhe. Kuntokeskukseni syksylukkari alkaa huomenna, ja ohjelmaan oli ilmestynyt uusi tuttavuus nimeltään abs30. Tottahan se on mentävä testaamaan heti huomenna, joten vähän veikkaan tiistaiaamun menevän itseään kiitellessä. Jos salilla saan vatsiksiin sellaisen mukavan kiristyksen, huominen puolen tunnin rykäisy lienee silkkaa kuolemaa alusta loppuun. Mikäli en palaa raportoimaan ensi sunnuntaihin mennessä, isäntä ei ole saanut nostettua minua sängystä.

Jatkan papupatailua vielä sen verran, että kävimme miehekkeen kanssa paikallisilla markkinoilla ja bongasin sieltä brittiläistä toffeeta myyvän kojun. Mikähän ihme siinä on, että saan aina markkinoiden kaltaisissa tapahtumissa huijattua itseni luulemaan, että ihan ehdottomasti haluan esim. metrilakuja, tai tässä tapauksessa niitä fudgeja. Voin kertoa, että sokeria ja rasvaa ei oltu säästelty, enkä oikeastaan ole vieläkään päättänyt, olivatko ne ihan hyviä vai kuvottavinta mitä olen koskaan suuhuni pistänyt. Eivät nimittäin olleet ihan pieniä paloja ne. No, tulipahan testattua, ja josko tämän ällöttävän olotilan muistaisi sitten, kun seuraavan kerran ihan ehdottomasti haluaa jotain vastaavaa.

Entäs se paino sitten? Tämän aamun lukema oli 72,2 kg, joka on 300g vähemmän kuin mihin vuosi sitten kesällä alimmillaan pääsin.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Paras sitaatti ikinä

Tuli tuossa eilisen postauksen jälkeen mieleen yksi lausahdus, jonka ympärille oli alunperin tarkoitus kyhätä kokonainen kirjoitus. Pää ei kuitenkaan toimi yhtään enkä edes löytänyt sitä Pumpumkatin postausta johon oli tarkoitus linkata, joten olkoon. (Katti voisi itse linkata postauksensa vaikka kommenttiboksiin - se, jossa kirjoittelit siitä, miten eri tavalla miehet ja naiset suhtautuvat painonpudotukseen, miehet enemmän järkeillen jne. En muistanut otsikkoa joten en viitsinyt etsiä :)

Joka tapauksessa. Eräänä iltana joitakin viikkoja sitten mieheke katsoi Poliisit-sarjaa, itse olla öllötin koneella. Tykkään kyllä sarjasta (etenkin Kuopion partio <3), mutta sillä kertaa ei tullut seurattua jaksoa. Tajuntaan hiipi kuitenkin yhden poliisisedän kommentti kaupassa ollessaan:

"Tekis mieli ostaa suklaata mut ei voi kun on lihava."

Välitön huutonaurukohtaus ja hatunnosto.

tiistai 14. elokuuta 2012

Arkea kehiin

Kuten otsikko kertoo, kuherruskuukauteni elämäntaparemppani kanssa taitaa olla pikkuhiljaa ohi. Jos puhuttaisiin parisuhteesta, alkuhuuman ja rakastumisvaiheen voisi katsoa olevan hiipumassa, ja nyt pitäisi alkaa rakastaa. Jos edelleen pysytään parisuhdetermistössä, voisi myös sanoa vanhan suolan janottavan. Tai oikeastaan sokerin.

Miten tämä ilmenee? Olkapäälleni on muuttanut asumaan joku pieni örkki, joka kuiskii korvaan jatkuvalla syötöllä, että ota suklaata, haluat suklaata, tarvitset suklaata. Pieni osa tuntee olevansa örkin houkuteltavissa ja miettii että niin, se suklaa on kyllä aika hyvää. Ja miksei sitä voisi ihan vähän maistaa, kun tuli tänään urheiltuakin. Ja päätäkin särkee, sehän oli ennenkin sen merkki, että piti saada suklaata.

Toistaiseksi on voitolla se isompi osa, joka edelleen haluaa uskoa uuden suhteen mahdollisuuksiin. Maistuuhan se suklaa ihan hyvältä joo, mutta kun lauantaina söin suklaapatukan töissä, tuli maha kipeäksi. Ja ne treeneissä kulutetut kalorit on kyllä jo kompensoitu tänään syömällä ihan oikeata ruokaa, eikä puoli suklaalevyä ole "maistamista". Ja päänsärkyyn auttaa veden juominen, iltapala ja uni, viimekädessä myös särkylääke. Sitäpaitsi se suklaa ei katoa maailmasta ennen ensi viikonloppua. Että in your face vaan, öttiäinen siinä olalla.

Silti vähän kökköä. Päätin olla masentumatta painon pysymisestä samana, mutta vanha koira oppii huonosti uusia temppuja - väkisin huutelevat vanhan minän tuntemukset, että turhaan yrität kun olet aina ennenkin epäonnistunut. Ei silti huvita palata vanhaan, sillä se itseinho on jo suurimmaksi osaksi kadonnut. En ehkä ole kropaltani sellainen kuin tahtoisin olla, mutten myöskään sellainen kuin en missään nimessä tahtoisi olla. Ja ainakin teen töitä sen eteen.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Huikean tavallista


Useamman kerran viikossa postaamisen huono puoli? Yhteenvetopäivinä ei ole mitään sanottavaa.

Jälleen kerran melko perusviikko. Maanantaina lähdettiin miehen kanssa iltalenkille ajatellen, että eihän siellä ole pakko olla kauan ja kunhan käy vähän haukkaamassa happea. Innostuimme kuitenkin kävelemään reilut seitsemän kilometriä, aavistuksen normilenkkivauhtia hitaammin - ihan kiva käppäily. Tiistain combatissa olin entiseen malliin ihan liekeissä, ja saan edelleen aivan järjettömät kiksit yhdestä tietystä biisistä ja liikesarjasta. Keskiviikon yläkroppatreenillä sain jostain mystisestä syystä jumiin myös takareidet, torstain sh'bam oli vähän pettymys ja tämän päivän salitreeni sellainen peruskiva. Innostuin pitkästä aikaa lisäämään alataljaan 2,5 kiloa hauiksiin ja saman verran ylätaljaan ojentajiin, ja totesin, että olen pitkään tehnyt turhan pienellä vastuksella. No, aina oppii jotain.

Painonpudotusta ei näytä olevan tälle viikolle luvassa mutta ei se mitään, aina ei voi voittaa. Tiedän kuitenkin syöneeni viikonloppua lukuunottamatta fiksusti ja liikkuneeni yli kuusi tuntia, joten päätän tällä kertaa jättää vaa'an lukeman omaan arvoonsa. Iloitsen sen sijaan miehen puolesta, -18 kiloa on melkoinen saavutus. Iloitsen lisäksi hänen kannustavista sanoistaan, joiden mukaan kyljistäni on "hävinnyt tavaraa". Jei.

torstai 9. elokuuta 2012

Negapäivä

Seuraa joutavaa narinaa, skipatkaa ihmeessä.

Ettei nyt jollekin jäisi sellainen vääristynyt kuva että liikunnallinen elämäni on yhtä bambien balalaikansoittoa, tunnustan auliisti tämän päivän olleen kaikin puolin jotenkin... beige. En viitsinyt kirjoittaa perseestä sillä ei tässä nyt kaikki pielessä ole, mutta jotenkin vaan tympi kaikki ja ei mikään erityisesti.

Kurkku tuntui päivän mittaan vähän veikeältä, mutta veikkaan sen johtuvan enimmäkseen pudonneista lämpöasteista ja siitä, että puhuin tänään töissä yhteensä varmaan enemmän kuin kuluneen viikon aikana. Olin luonnollisesti yksin vuorossa joten ruuhka oli melkoinen, mutta koin päivän puolivälissä jonkinlaisen ahaa-elämyksen: minähän en tästä ressiä revi. Jos joku lähtee kalppimaan syystä etten ole vieläkään oppinut monistautumaan, sou not. Silti yksi näsäviisastelija kävi hermon päälle, vähällä oli etten sanonut että elä kuule ala miulle.

Selvisin työpäivästä ja kävin kaupan puolella katsomassa, olisiko tyhjään hyllypaikkaan ilmestynyt Valion kaakao-profeeleja. No ei pal näkynyt, ärsytti. Kävin katsastamassa kilpailijan tarjonnan, sama vika siellä. Ärsytti. Lopulta keksin ajaa ihan random-kauppaan josta vihdoin addiktioni kohdetta löysin, ostin heti 10 purkkia. Ei ärsyttänyt.

Kävin tänään pitkästä aikaa sh'bam-tunnilla, ja jouduin pitkin hampain myöntämään, ettei se sitten kuitenkaan taida olla minun juttuni (tai sitten tämänhetkinen ohjelma on hanurista, mutta veikkaan ensimmäistä). Olen niin henkeen ja vereen bodyjammailija, että kaikki muu ketkutus tuntuu korvikkeelta. Ja kun kerran on käsissä jo the real thing, niin eihän se laastarisuhde miltään tunnu. En olisi ehtinyt sh'bamia ennen pidettyyn bodycombatiin, mutta kieltämättä jälkikäteen harmitti siitä huolimatta. Jos olisin laittanut ruuan nopeammin ja syönyt nopeammin jajaja. No, tiedänpä jatkossa.

Jotta notta ei kai sen ihmeempää, kunhan ölisen. On silti piristänyt huomata, että kävijälaskuri juoksentelee hurjaa vauhtia entiseen verrattuna (senkö siitä saa, kun kirjoittaa tissit postauksen otsikkoon?). Mukavata, että viitsitte palata kerta toisensa jälkeen :)

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Takatissit

Vaikka olen ollut jo muutaman vuoden isompi kuin silloin parikymppisenä, muistan yhä edelleen sen tunteen kun saattoi valita vaatekaupan rekistä rievun kuin rievun, ja se näytti hyvältä päällä. Erityisen karvaalta muisto tuntui eilen, kun sovitin yksiä jumalaisia Puman bikineitä, joiden nauha painui jonnekin selkäni uumeniin. Tällä hetkellä en erityisemmin rakasta mahareppuani tai hyllyviä reisiäni, mutta ai jööses että nuo lapojen alle ilmestyneet siivet ovat kyllä hirveät. Luulin niiden ensin johtuvan rintsikoista, mutta ehei! Siellä ne möllöttävät ilman liivejäkin ja näyttävät siltä, että olisi syytä pukea toisetkin rintsikat - yhdet eteen ja yhdet taakse.

No, ei tilanne nyt niin epätoivoinen ole, satun vain rakastamaan ylidramatisointia. Harmikseni luin että selkäläskeihinkään ei taida oikein olla täsmäliikettä (vrt. mahaläskit ja istumaannousut, ei paljon pelasta), mutta ilokseni luin myös, että usein ne sulavat painon pudotessa ensimmäisten ihrojen joukossa. Lisätään siis haavelistalle keveämmän ja terveemmän olemuksen kaveriksi sileä ja kaunis selkä.

P.S. Teretulemast jälleen uusi lukija!

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Taisteluväsymystä

Tervehdysvilkutukset parille uudelle lukijalle, teitähän on jo monta.

Liikunnallisesti hyvä viikko (6 h 45 min), eivätkä syömisetkään ihan perseelleen menneet. Viikonlopuksi tuli ostettua kotiin Gifflar-pussi ja pari Kismetiä, ja itsekoottujen hampurilaisten ja lehtipihvi+lohkoperunat -combon tilalla olisi tietysti voinut syödä jotain muutakin, mutta ei nyt aleta pingottaa. Torstaina saavutettu alin paino sitten viime kesän lämmittää edelleen mieltä, joten seuraavaan viikkoon on helppo lähteä toiveikkain mielin. Todennäköisesti vilkaisen aamulukemat vielä huomenna (ja päätän olla friikkaamatta siitä että olen varmasti hitusen 73:n paremmalla puolen), ja sen jälkeen voisi taas rajoittaa tuota vahtimista pariin kertaan viikossa. Tuo masiina kun ei taida olla trampoliini, vaikka sitä sellaisena tunnun välillä pitävänkin.

Mieli on ollut tänään vähän maassa tuohon parin postauksen takaiseen vaaleanpunaiseen elefanttiin liittyen, on vain niin paha mieli niin monella tasolla. Heitin tänään reissun kotikotimaisemiin ja siellähän tuo narkkariläheisenikin asuu, ja vaikka en häntä tällä kertaa tavannutkaan, päivä oli jotakuinkin väsyttävä. Päivän pelasti ihana miehekkeeni, joka oli aamulla ennen töihinlähtöään tehnyt ruuan valmiiksi jääkaappiin - oli aikaisemmin puhetta että aloitan ruuanlaiton kun pääsen reissultani kotiin, mutta totta puhuen mikään vähääkään aktiivisuutta vaatinut toiminta ei erityisemmin kiinnostanut. Itse en olisi osannut olla noin kaukonäköinen, joten arvostus ja kiitollisuus ovat huipussaan.

Pitäkää peukkuja että ensi viikosta tulee myös mielialan kannalta parempi. Pakkohan tämän joskus on muuttua paremmaksi, tavalla tai toisella.

lauantai 4. elokuuta 2012

Haaste

Neiti Tekosyy muisti minua haasteella, kiitokset.

1. The person nominated must share 11 facts about themselves.
2. The person nominated must answer the questions the tagger 
( the person who nominated them) set for them.
3. The person nominated must choose 11 people to tag (nominate) 
and create 11 questions for them to answer. 
Then they must go to their pages and let them know they were nominated! 
There are no tag backs!


Randomeja faktoja:
01 En osaa viheltää.
02 Saan nostettua molempien jalkojen pikkuvarpaat viereisten varpaiden päälle auttamatta käsillä. Varpaat pysyvät siinä niin kauan kuin haluan, ja näin voi myös kävellä. Sain tämän ansiosta lukion psykologianopettajalta lempinimen apina.
03 Joudun aina kotoa lähtiessä tarkistamaan, ettei hella tai kahvinkeitin ole päällä, vaikkei niitä olisi käytetty koko päivänä.
04 Olen hyyyyyvin kaukaista sukua mm. Juha Kankkuselle ja Anna-Kaisa Hermuselle.
05 Minulla ei ole yhtään kummilasta.
06 Eräs minulle täysin tuntematon nainen ärsyttää minua sen takia, että hän muistuttaa etäisesti Kirsten Dunstia, jota en voi sietää.
07 En juo kahvia. Maistoin viisivuotiaana isän kupista teelusikallisen, enkä ole sen koommin enempää tarvinnut. En myöskään pidä mistään, mikä maistuu kahvilta.
08 Kun olin lapsi, isä puri sormeeni ja äiti ajoi toisen jalkapöytäni yli autolla. Kumpikin oli vahinko.
09 Elämäni aikana minulla ja perheelläni on ollut parisenkymmentä lemmikkiä.
10 En ole käynyt Hesburgerissa tai McDonald’sissa yli puoleentoista vuoteen.
11 Soitin viulua 11 vuotta. Lopetin, kun piti valita lukio tai soittoharrastus (kukaan ei pakottanut valitsemaan, en vain olisi jaksanut kumpaakin).

Mitä haluttiin tietää...
01. Ärsyttääkö sinua usein joku tietty ulkonäöllinen seikka yleisesti ihmisissä?
Ei tule mieleen mitään tiettyä. Mutta kts. ylempää, joku saattaa ärsyttää muistuttamalla jotain toista joka ärsyttää.
02. Oletko kissa-vai koiraihminen?
Saako sanoa molemmat? Omistan kissan, mutta pysähdyn ulkona lepertelemään vieraille koirille useammin kuin olisi ehkä suotavaa.
03. Kuka julkisuuden henkilö on kovin motivaattorisi?
Jillian Michaels.
04. Jos saisit muuttaa yhden ihmisen elämän, kuka se olisi?
Narkkariläheiseni.
05. Lemppari hajuvetesi?
Mexxin Fly High ja Escadan Taj Sunset
06. Mikä ääni saa sinut raivon(tuleekotähänväli)partaalle?
Lähestulkoon kaikki, mikä kuuluu silloin kun yritän nukkua. Eräänä iltana kuuntelin pari tuntia mopojen huudatusta jossain lähistöllä, ja jos olisin nähnyt syylliset, olisin soittanut poliisit.
07. Urheiletko koska on pakko, vai koska elimistösi vaatii sitä?
Useimmiten jälkimmäisestä syystä, yritän välttää pakkopullaa.
08. Kuukauden paras ostos?
En ole ostanut tässä kuussa mitään ihmeellistä, joten sanotaan viime kuussa hankitut tv-taso ja dvd-kaappi.
09. Viimeisin saavutuksesi?
Käydä kuntokeskuksella treenaamassa 25 päivänä 49:stä.
10. Kadutko sitä, mitä olit teininä?
Olin kiltti teini. Ehkä kadun joissain tilanteissa liikaa kiltteyttä?
11. Nyt kun olympialaisetkin ovat niin missä lajissa on kuumimmat kilpailijat?
Olen maailman huonoin penkkiurheilija, en seuraa olympialaisia enkä oikein muutakaan. Tanssivat miehet ovat yleensä melko håt (vaikkei sitä tässä ehkä haettukaan :)

Mitä haluan tietää... 
01 Jos saisit lahjoittaa 10 000 euroa hyväntekeväisyyteen, mihin se menisi ja miksi?
02 Viimeisin opettelemasi uusi asia?
03 Jos käytät voileivällä leikkelettä ja juustoa, kumpi tulee päälle?
04 Paras kuulemasi elämänohje?
05 Oletko katsonut Tuntemattoman sotilaan?
06 Ketä ihailet ja miksi?
07 Seuraatko politiikkaa?
08 Milloin viimeksi sanoit ”rakastan sinua”?
09 Missä koet olevasi erityisen onnistunut? Entä epäonnistunut?
10 Liikutko omalla autolla, julkisilla vai omin voimin?
11 Miksi näiden kysymysten keksiminen on niin vaikeaa?

Kenen toivoisin vastaavan...

Ja koska pääni lyö tyhjää, haastan näiden kahdeksan lisäksi kaikki muutkin halukkaat. Go!

torstai 2. elokuuta 2012

72,8


Ei kai tässä sitten muuta. Ihan sama, vaikka tämän illan ruokalistalla onkin itsetehtyjä hampurilaisia. Ihan sama, vaikka viikonlopun herkuttelut hetkeksi nostaisivatkin lukemaa. Suurimman pudottajan Lance jutteli eilen näytetyssä jaksossa 300 paunan muurista, ja kykenin niiiiin samaistumaan. Minulla se seinä on ollut 136 kilon sijaan 73 kiloa, mutta olen jo pitkään ollut varma siitä, että kyse on nimenomaan päänsisäisestä seinästä. Tällä viikolla en ole malttanut pysyä pois vaa'alta sillä pääsin jo viikonloppuna niin lähelle, eikä tämän aamun lukema olisi voinut tulla parempaan saumaan. Toiveikkuus nostaa taas päätään enkä kohta mahdu egoni kanssa enää kulkemaan suuremmistakaan oviaukoista. Mahtavuutta.