Sivut

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pumppilemppari ja statseja

Kuluneessa viikossa ei ole liiemmin kehumista mitä tulee liikkumiseen, mutta ei suotta tartuta siihen - tämänpäiväinen pumppi nimittäin sujui varsin mallikkaasti. Kirjoittelin jokunen aika sitten kuinka pumppiohjaajalla ei ole juurikaan väliä, ja olen edelleen osittain samalla kannalla. En jätä pumppia väliin ohjaajavaihdoksen takia, mutta tänään kyllä löysin lempparini. Olen käynyt kyseisen ohjaajan tunnilla pari kertaa tätä ennenkin ja tykännyt, mutta nyt olin jotenkin ihan erityisen liekeissä. Tyyppi on ns. vähän jännä, mutta omalla kohdalla kyllä kemiat pelaavat ja kaveri saa revittyä minusta irti enemmän kuin joku toinen. Tästä innostuneena nostin muutaman biisin painoja taas hitusen, mistä johtuen jouduin skippaamaan loppucrossailun jalkojen jäätävän tärinän takia.

Koska tästä viikosta ei ole sen ihmeempää kommentoitavaa, innostuin vilkaisemaan heiaheiasta koko vuoden statsit.

Olen siis liikkunut kuluneena vuonna 280 kertaa. Jos tätä voisi lukea suoraan, treenikertoja tulisi hitusen päälle 5 per viikko. Heiaheia kuitenkin laskee jokaisen merkatun treenin yhdeksi kerraksi (esim. salipäivänä merkkaan alku- ja loppuverryttelyt puolen tunnin crossailuna ja lisäksi tunnin puntteilun = kaksi liikuntakertaa), joten lukema ei todellisuudessa ole noin imarteleva. Jakamalla kokonaistuntimäärän viikkomäärällä saa sen sijaan paremman kuvan, viikkotuntimääräksi tulee 4,8. On melko kivatsua huomata, että vaikka sinne tänne on sattunut treenitaukoja ja välillä energiataso on ollut miinuksella, olen päässyt lähelle viiden tunnin viikkotavoitettani.

Vuosi sitten tehty lupaus kolmesta liikuntakerrasta viikossa on nyt siis lunastettu, ja voin alkaa miettiä haasteita tulevalle vuodelle. Rakastan vartaloani ja sinkoan vaa'an alas parvekkeelta 2013? 

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Erilainen joulu

Eivät menneet joulunpyhät ihan niin kuin oli suunniteltu. Ajatuksena oli siis ajaa aatonaattona miehekkeen vanhempien luokse, joulupäivänä kurvata kotiin hetkeksi kissaa moikkaamaan ja jatkaa sitten matkaa omien vanhempieni luo, josta tänään olisimme tulleet alkuperäisten suunnitelmien mukaan pois. Molemmat syntymäperheet siis asuvat vajaan parinsadan kilometrin päässä täältä, luonnollisesti eri suunnilla jotta kahden perheen tapaaminen kolmessa päivässä olisi mahdollisimman rasittavaa.

Anyhow, joulunvietto keskeytyi, tai ainakin muutti muotoaan, eilen. Mies valitteli vatsaansa jo aattona, ja oireet pahenivat eilisen aikana sensuuntaisiksi, että soitin vanhemmilleni peruakseni reissun. Oli siinä mielessä ihan hyvä veto, että oma mahani alkoi temppuilla iltaa kohti, ja tänäänkin vielä kuvottaa.

Eli mikäs siinä, joulu mahapöpöjen kiusaamana. Mutta jos haetaan hopeareunuksia, niin eipähän tullut kerättyä joulukiloja, ja jouluruokaövereitäkään en päässyt vetämään. Sinänsä sääli, että lupaavan aattoillan perusteella tämä olisi ollut ensimmäinen joulu, kun olisin osannut ja halunnut syödä kohtuudella. Vaan eipähän pääse kyllästymään jouluruokiin, kun vaihtaa ne italianpadan kautta mustikkakeittoon ja jaffaan. 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Treeniloma

Taitaa olla turvallista postata viikon liikunnat jo nyt, sillä tästä päivästä alkaa mitä todennäköisimmin 5-6 päivän mittainen treenitauko. Huomenna teen pitkän päivän töitä sellaiseen aikaan ettei liikkuminen ole mielekästä ennen eikä jälkeen, ja sunnuntaina kutsuukin jo joulunvietto. Opettelen parhaillaan suhtautumaan taukoon järkevästi (se ei vie henkeä tai olennaisesti huononna kuntoa), sillä joulunajan olen päättänyt pyhittää sille, että teen mikä milläkin hetkellä sattuu tuntumaan hyvältä. Jos huvittaa lähteä kävelylenkille, lähden. Jos huvittaa maata vaakatasossa naama suklaarasiassa, teen juuri niin. Ei stressiä.

Tuli jännä ajatus mieleen päivällä; kun ensimmäistä kertaa elämässäni ostin personal trainerilta saliohjelman joitakin vuosia sitten, tenttasin ensimmäisenä, että saanhan jossain välissä pitää esim. viikon tauon treenaamisesta. En ymmärtänyt, miksi silloisen ohjelman suunnitellut pt tuijotti minua kuin olisin puhunut swahilia. Kuvittelisin ymmärtäväni nyt hieman paremmin - en halua pitää taukoa liikkumisesta vain pitääkseni taukoa liikkumisesta. Pakko liikkua tuntuu olevan siis totaalisen poissa, jäljellä on halu. Halun lisäksi onneksi myös suht realistiset kuvitelmat tulevista pyhistä; kun miehen kanssa käytännössä vietetään joulu autossa toista kertaa peräkkäin, osaan olla tekemättä kunnianhimoisia suunnitelmia treenikertojen suhteen. Toisaalta reilun viikon päässä siintävä bodyjam kuulostaa jo nyt taivaalliselta keitaalta.

Tällä viikollakin pääsin jammailemaan, tosin en välttämättä olisi varannut eiliselle tuntia jos olisin tiennyt vanhan ohjelman pyörivän edelleen. Vaikka jossain vaiheessa suht hyvältä näyttikin, en vain jotenkin päässyt tynnyrihyppyjen sun muiden kanssa sinuiksi. Senpä takia odotankin uutta ohjelmaa äärimmäisellä mielenkiinnolla, etenkin kun joku suomalaisia bodyjam-ohjaajia kouluttava heppu oli todennut Gandalf Archerin (jamin kehittäjä) löytäneen näköjään ihan uudenlaisia sieniä. Huippua.

Hitusen laimeaksi jäi myös maanantaina koeajettu latino dance. Homma ei tökkinyt vierailevan ulkomaalaisen ohjaajan takia, tuon tyyppinen tanssitunti ei vain osu sinne jonnekin, johon esim. jamit sohivat lähes joka ohjelmalla.

Jottei menisi hönöilyksi koko viikko, niin pakko hehkuttaa, että salilla nousi rautaa sekä etureisikoneessa, pystypunnerruksissa että ylätaljassa enemmän kuin aiemmin. Olen myös opiskellut uutta asennetta maitorahkaa kohtaan, kun tuo pt tuntuu sen puolesta liputtavan etenkin iltapalana - pehmeän maitorahkan löytämisen jälkeen ei koostumus enää kuvota, ja sekaan tarvitaan ainoastaan kolmetoista litraa loraus mehukeittoa. Jes!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

I heart crosstraining


Alkaa epäilyttävästi näyttää siltä, että tykkään crossailusta. Eilen oli ajatuksena tehdä pitkä aerobinen, ja kotoa löytyy tarkoitukseen vallan mainiosti soveltuva kuntopyörä. Vielä jokunen viikko sitten huhkin lähestulkoon kaikki aerobiset pyörällä (joko salilla tai kotona), mutta nyt jo ajatuskin tuntui suorastaan ahdistavan tylsältä. Siispä jätin kotipyöräilyn väliin ja lähdin hiukan väsyneenä ja tylsistyneenä ajelemaan läpi lumipyryn, jotta pääsin salille crossailemaan. Jotain vikaahan minussa täytyy olla, vai mitä?

Kahvakuulan kanssa tuntuu käyvän tälläkin rundilla samoin kuin aina ennenkin; parin treenikerran jälkeen homma alkaa jotenkin maistua puulta. En tiedä mikä siinä on, vempelehän on vallan monipuolinen ja toiminnallinen treeni onnistuu sillä oikein hyvin. Ehkä en vaan tykkää joistain liikkeistä, tai sitten hommassa mättää se, että kukaan ei ole huutamassa vieressä ja komentamassa tekemään lujempaa. Ei kyllä ole salillakaan, joten äh. Mutta jospa tällä kertaa pitäisin hammasta purren ohjelmasta kiinni ja kävisin n. kerta viikkoon kuulaa tempomassa, sillä ei kai se siinä suunnitelmassa turhaankaan ole. Sitäpaitsi, alan jo olla suht tyytyväinen tempauksiini ja turkkilaisiin ylösnousuihini, joten ehkä tämä on vaan alkukankeutta. Toivon ainakin niin.

Pumpissa vaihtui ohjelma. Ei oikeastaan ihan hirveästi sanottavaa siitä vielä, tuntui aika perushutulta. Rintabiisissä edellisen ohjelman painot tuntuivat alkubiisin ajan jotenkin kevyiltä (kiitos salilla tehtyjen smith-vinopenkkien?), mutta harha poistui biisin loppuun mennessä. Tein muutenkin samoilla painoilla kuin mihin edellisessä ohjelmassa jäin, mutta kuten ohjaajakin arveli, todennäköisesti niitä pystyy nostamaan jo suht lyhyen ajan jälkeen.

Pakko tunnustaa, että tulevat pari viikkoa jännittävät vähän. Liikunnat jäävät ns. pakostakin vähemmälle (huumorintajuni ei riitä treenaamiseen silloin, kun työvuoro on tyyliin 11-19), enkä ole mitenkään erityisen lahjakas kieltäytymään jouluhoukutuksista. Mutta no, tapaninpäivän jälkeiselle torstaille on jo varattuna kinkunsulattelu-bodyjam, ja mitäpä se olisi joulun- tai uudenvuoden tienoo ilman lupauksia paremmasta tulevasta. Tuollainen asenne taitaa olla kaikkien laihdutusohjeiden vastaista, mutta ehkä vielä parannun asenneongelmastani. Sitten ensi vuonna.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Se liikkuu sittenkin

Herään aina myöhässä kaikkiin haastehässäköihin (vrt. the naked truth joka unohtui lopulta kokonaan), mutta mitäpä sitä ihminen muutakaan yömyöhään touhuaisi kuin miettisi motiivejaan liikkumiseen/sohvaperunailuun. Henkilökohtaisesti en tätä haastetta keneltäkään saanut, mutta jossain blogissa oli käsky kaikille lukijoille haastaa itse itsensä. Tokihan luin sen jo niin monta päivää sitten, etten enää muista kenen blogista oli kyse.

Joka tapauksessa, aihe oli niin kivatsu, että päätin tarttua siihen. Yritin myös keksiä muita syitä kuin niitä itsestäänselviä, ja melkein onnistuinkin. Melkein. Onneksi näihin motivaattoreihin tarvitsee tarttua aina vain harvemmin, sillä itsestäänselvyyksiä löytyy nykyään riittävästi. 

Miliikuttaa?

1. Tylsyys. Olen äärimmäisen huono olemaan tekemättä mitään, joten töistä vapaa päivä on harvoin treeneistä vapaa. Jos kotityöt on tehty, pyörä keksitty uudelleen ja maailma parannettu, useimmiten lähden salille/lenkille/jumppaan.

2. Se lukee kalenterissa. Merkkailen usein aiotut treenit kalenteriin heti kun saan tuoreimman työvuorolistan käpälääni, käytännössä siis noin pari viikkoa etukäteen. Saatan muutella treenien paikkoja fiiliksen tai kropan tuntemusten mukaan, mutta harvoin jätän kokonaan liikkumatta jos olen sen jo ehtinyt päivän kohdalle kirjata.

3. Hyi helvetti tätä oloa. Kyllä, vedän joskus herkuttelun överiksi. Pääasiassa olen jo päässyt eroon morkkistelusta ja huonosta omatunnosta, mutta fyysinen olo huutaa liikuntaa. En ajattele, että "pakko liikkua kun tuli syötyäkin", vaan että "pakko päästä liikkumaan että olo paranee". Useimmiten sokeriähkyihin auttaa pienen sulattelun jälkeen itsensä saaminen liikkeelle, oli kyse sitten tanssitunnista tai kävelylenkistä. Olo paranee huomattavasti, ja energiavarastojen pursutessa yli virtaa treenata on kuin pienessä kylässä.

Mikä saa skippaamaan suuret suunnitelmat?

1. Semikipeys. Olen nykyään vainoharhainen kipeäksi tulemisen kanssa, sillä vihaan sairastamista yli kaiken. Jos olen kunnolla ja oikeasti kipeä, treenien väliin jättäminen on helpompaa, mutta olen opetellut hölläämään tahtia myös silloin, jos olo on melkein normaali mutta silti jotain pielessä. En yleensä harrasta "särkisköhän miulla tänään vähän päätä" -tyylisiä tunnusteluja, vaan jonkun täytyy oikeasti vaivata - siirsin huomiselle suunnitellun kuulatreenin myöhemmäksi, koska olo on vähän lämpöilevä ja nenän limakalvot Saharaakin kuivemmat.

2. No mutta kukas se sie olet? Kun sekä minulla että miehellä on epäsäännölliset työajat, joskus voi mennä viikkokin niin, että minä teen miehen aamuvuoropäivinä iltaa ja toisinpäin. Käytännössä näemme esim. neljän maissa aamuyöstä kun mies herää ja minä yritän epätoivoisesti kestää hereillä "moimoihyväätyöpäivää"n ajan, ja seuraavaksi minun kotiutuessani iltavuorosta ja miehen ilmoittaessa menevänsä nukkumaan. Jos näitä päiviä on useampi putkeen ja niitä seuraa päivä jolloin yhteistä aikaa on enemmän kuin 10 minuuttia, voin jättää hyvällä omatunnolla treenit väliin ja nauttia siitä ajatuksesta, että kämpässä asuu lisäkseni toinenkin henkilö.

3. Kiinnostaa kuin kilo pas... kiviä. Sairastelun, oikean väsymyksen, päänsäryn, jalkojen kolotuksen, miehen, kavereiden ja muun elämän lisäksi on myös joskus niitä hetkiä, kun ei vaan kertakaikkiaan voisi vähempää innostaa. Saatan olla elämäni kunnossa, syönyt ja nukkunut hyvin ja bambitkin soittaa balalaikkaa, mutta ei vaan lähe. Vaikka liikunta purkaa stressiä ja auttaa lähes vaivaan kuin vaivaan, en aina näe järkeä lähteä vääntämään väkisin, jos ainoa ajatus on päästä takaisin kotiin. Näitä hetkiä on kuitenkin loppujen lopuksi niin harvoin, etten revi niistä sen enempää stressiä.      

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulumielellä


Itsenäisyyspäivän ja muiden hapatusten värittämä viikko, mutta kuten toivoin, mahtui sinne mukaan muutama liikahduskin. Keskiviikkona meillä oli firmasta oman osaston pikkujoulut, jotka kylläkin sujuivat omalla kohdallani terästämättömällä glögilinjalla ja päättyivät hitusen ennen aamuyhtä oman miehen kainaloon. Ei mitenkään tavatonta tämän matamin elämässä, mutta olen kuullut huhuja, että joissain tapauksissa pikkujouluilla on taipumusta mennä vähän villimmänkin kaavan mukaan. Mutta ei siinä, nautin suunnattomasti siitä, kun lähdin autolla liikenteeseen ja vastattuani "juotsie silleen ikinä känniä" -kysymykseen "no itseasiassa en", sain olla juomatta ihan rauhassa. En ole absolutisti - joskin voisin ihan hyvin vaikka ollakin - mutta saan hommasta yleensä enemmän irti selvänä. Tai siis ainakin siihen asti, kun joku keksii kysyä miksi en hihitä/juo/sammalla.

Krapulattomuudesta on myös sellainen hyöty, että pyhäpäivänä voi vaikka lähteä lenkille. Miehen kanssa tarvottiin vastasataneessa lumessa sekä torstaina että lauantaina, ja jotenkin naurattaa tuo päätä huimaava vauhti - töitä tuntee tekevänsä ihan yhtä paljon kuin asfaltillakin ellei jopa enemmän, ja tunnissa kilometrejä taittuu normaalin kuuden sijaan viisi.

Lauantaille olin suunnitellut toiminnallista kuulatreeniä, mutta onnistuin joskus perjantain tienoilla saamaan jonkun puolinaamahalvauksen. Tai no, siltä se ainakin tuntuu, kun yhtäaikaisesti on suussa afta tai ientulehdus ja korvakäytävässä tulehdus - oikea puoli naamasta kosketusherkkä. Särkylääkkeen voimalla onnistuu normielämä ja käveleminen, mutta ei tuo lihastelu ihan hirveästi kiinnosta. Saa nähdä, miten käy huomisen pumpin.

Tänään käytiin miehekkeen kanssa viemässä rahat Matkuksen kauppakeskukseen. Olen vielä toistaiseksi ollut sillä kannalla että tähän talouteen ei tule ainuttakaan poroa tai tonttua, mutta eipä sitä kyynisinkään koristevihaaja ole immuuni kaikelle ympäröivälle jouluhupeltamiselle. Tontuilta ja poroilta vältyttiin edelleen, mutta ostin Ikeasta vaasin jonka sisuksiin kippasin punaisia ja hopeisia joulupalloja (keittiön verhothan vaihtuivat punaisiin jo marraskuussa). Lisäksi Ruotsin lahjasta sisustusmaailmalle tarttui mukaan paperinen lattiavalaisin, ja jännityksellä odotellaan, päätyykö se kissan fileroimaksi jo ensimmäisenä yönä vai vasta toisena. Onpahan sitten katilla joululahjaa kerrakseen. 

perjantai 7. joulukuuta 2012

Raapimet


Kattokaa ny ku ne on söpöt. Kynnet omat, päällä tosiaan kestolakkaus. Toivottu ja ennustettu kesto 2-3 viikkoa, käytännössä voi olla eri koska rahankäsittelytyö. Ehdotin esimiehelle, että voisin tästä lähtien poimia asiakkaiden vaihtorahat kassalippaasta pinseteillä, ei innostunut. Rakastuin näihin ensivilkaisulla, ja kieltämättä pelottaa, että tämä on ns. vain alkua. Haaveilen jo ties millaisista tekohärpäkkeistä, joten saa nähdä mitä tästä seuraa.

Tämä oli muuten 100. hölinäni täällä. Olisihan tämä voinut juhlallisempikin olla, mutta sisälsi ainakin glitteriä. Hihih.

tiistai 4. joulukuuta 2012

That's what I'm talkin' about

Nyt ollaan pitkästä, pitkästä aikaa (sitten kevään/alkuvuoden?) ns. asian ytimessä, sillä salilla oli ihan kivaa. Sen kunniaksi, ja koska kaikissa katu-uskottavissa treeniblogeissa tehdään niin, ja koska en halua tästä postauksesta parin rivin mittaista, listaan alle mitä tänään tein. Ehkä myös vähän siksi, että rakastan listojen tekemistä suorastaan fanaattisesti. Ohjelmassa oli siis

10 min crossari
vinopenkkipunnerrus smith-tangolla 3 x 10 x tanko (=20 kg)
alataljasoutu myötäotteella 3 x 12 x 25 kg
pystypunnerrus käsipainoilla 3 x 12 x 5 kg (per käsi)
ylätaljaveto eteen 3 x 12 x 30 kg
etukyykky 2 x 12 x tanko, 1 x 12 x tanko + 2,5 kg per pää (ei havaintoa tangon painosta, ei paljon)
hauiskääntö mutkatangolla 3 x 12 x 12 kg (tanko + 1,25 kg ja 1 kg lukko per pää)
ranskalainen punnerrus mutkatangolla 3 x 12 x 12 kg
reisien ojennus laitteessa 3 x 12 x 25 kg
reisien koukistus laitteessa 3 x 12 x 32,5 kg
vinot vatsat laitteessa 3 x 12 x 15 kg per puoli
absolo 3 x 20
15 min kuntopyörä

Vaatteeni eivät vielä repeile pullistelevien lihasten takia, mutta tästä se taas pikkuhiljaa lähtee. Tuli lämmin, tuntui ihan mukavalta (paitsi mutkatankohelvetti ojentajille, vieressä treenannut neitonen ähisi saatanaa omien ojentajatreeniensä aikana, totesin olevani ihan samaa mieltä), ja löytyihän se vanha rakkaus absolokin sieltä taas <3 Sori, oli sydämen paikka.

Nyt unta, makoisaa itsepäisyyspäivää for y'all!    

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joku fiksu perusviikon kiertoilmaisu

Perusviikon peruspäivitys. Perusperusperus. Sanoinko jo, että perus?

Erilaista muihin viikkoihin se, että sain vihdoinkin aikaiseksi kokeilla intervallitreenin ihmeellistä maailmaa. Pt on sitkeästi merkannut sen jokaiseen kolmeen liikuntasuunnitelmaan jotka minulla on ollut, ja perjantaina tein sen ensimmäisen kerran. Köh. Käytännössä siis crossailua, alkuun 10 minuutin lämmittely jonka jälkeen 4 x 2 minuutin sykkeennostot, väleissä 2 minuutin palautukset. Ja koska tuo homma ei vienyt kuin vajaan puoli tuntia enkä malttanut lopettaa ns. kesken, himmailin vielä peruskuntosykkeellä tunnin täyteen. Ei ollut perseestä ja aika meni nopeasti, voisi kokeilla toistekin.

Toinen lihaskuntotreeni jäi tekemättä torstaina jumiin menneiden ojentajien takia, tosin todellisempi syy lienee typerien työvuorojen aiheuttama lorvikatarri. Mutta poljin sentään tuota pyörää tänään, go me.

Mmmmmitäs muuta. Alkavan viikon työvuorot + itsenäisyyspäivä + Fressin joulunajan lukujärjestys = ei lempparitunteja. Tarkoittaa käytännössä kynsien kestolakkausta, veronpalautusten tuhlaamista ja keskiviikkoisia pikkujouluja. Ja ehkä johonkin väliin tuota urhisteluakin.  

torstai 29. marraskuuta 2012

Uusi saliohjelma

"Tässä on nyt tää ylätaljaveto eteen, ja lähdetään siitä, että tän painopakan pitäis jäädä sulle melko pian pieneks."
"Siinä pakassahan on 50 kiloa!"
"Niin on. *tyhjä tuijotus*"
"No... okei."

Toistan itseäni, mutta on tuo trainerin olemassaolo vaan hyvä asia; tyyppi tuntuu olevan vakuuttunut siitä, että saa minut ajan kuluessa vetämään leukaa. Oma reaktiohan oli lähinnä hahahahahhhahhahahha just, mutta kai sitä ammattilainen tietää paremmin. Tuolla ylätaljalla imitoidaan leuanvetoa ja harjoitellaan jossain kaukaisessa tulevaisuudessa eteen tulevia koitoksia varten, kun ilmoitin melko napakasti, että vielä tässä vaiheessa ja näillä naruilla minua on turha laittaa mihinkään tankoon roikkumaan. Koska roikkumiseksi se kuitenkin menisi. Mutta ei nyt masennuta tai takerruta pikkuseikkoihin; ylätaljassa liikkui 30 kiloa ihan mukavasti, ja liikahtipa 35 kiloakin vaikka vaatikin enemmän työtä eikä tekniikka enää pitänyt loppuun asti. Mutta tuosta kolmestaviidestä on enää 15 kiloa siihen viiteenkymmeneen. Sitäpaitsi, onhan tuo pt:n pointti ihan pätevä: jos aion jossain vaiheessa elämää saada tämän ruhon nostettua leuanvetotangolla, niin sietää sen 50 kilon kevyeltä tuntuakin.

Lisäksi sain tehtäväksi vinopenkkipunnerrusta smith-tangolla (ja toistaiseksi todellakin sillä pelkällä tangolla), alataljasoutua, pystypunnerrusta käsipainoilla, etukyykkyä levytangolla sekä hauiskääntöjä ja ranskalaisia punnerruksia mutkatangolla. Jalkaliikkeeksi voin välillä ottaa kyykyn sijaan prässin, ja viimeistellä homman koukistus- ja ojennuslaitteilla. Keskivartaloliikkeitä ohjelmassa ei ollut erikseen mainittu, joten ne saan kuulemma valita itse jo aiemmin tutuiksi tulleista venkoiluista.

Vaikuttaa ihan jees-hommalta. Sain ohjelmaan paljon sellaista mitä en ole ennen tehnyt, joten josko kyllästymisvaara ei vainoaisi heti nurkan takana. Ja näin pari tuntia treenin jälkeen huomaa taas löytäneensä eri lihaksia kuin ennen, joten tässähän alkaa olla kasassa tapa jos toinenkin joilla saada itsensä toimintakyvyttömään jumiin. Niitä leuanvetoja odotellessa...  

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Pumppiparhautta


Pahoittelen viikon kestänyttä radiohiljaisuutta. Pidin tarkoituksella kevyemmän viikon kuin mitä edellinen oli, ja silloin kun en urheillut, nukkunut, ollut leffassa tai konsertissa, oli kiire olla tekemättä mitään.

Viikon treeneistä ei pumppia lukuunottamatta ole oikeastaan mitään erityistä sanottavaa. Lauantain aerobisen suoritin kuntopyörän selässä Twilightin Aamunkoin ykkösosaa tuijottaen, kun en ollut sitä aiemmin nähnyt ja illalla kävin työkaverin kanssa katsomassa kakkosen. En tiedä pitääkö kiittää energiatasoja (helou leffaeväs-popparit ja suklaalakut) vai jotain muuta, mutta tämän päivän pumppi luisti aivan törkeän hyvin. Kävin varaamassa paikan salista ja hyppäsin sen jälkeen hetkeksi crossarille, ja jo siinä sitkuttaessa tuntui, että treenistä tulee poikkeuksellisen muikea. Crossailua olisi voinut jatkaa maailman tappiin asti, ja itse pumpissa nostin painoja kaikkeen muuhun paitsi rintaan ja lämmittelyyn. Jäi vielä sellainen olo, että kyykkyihin ja selkään voisi seuraavalla kerralla kokeilla vielä hitusen lisää. En edelleenkään vetele millään himopainoilla, mutta kummasti piristää kun huomaa, että jumantsuibeli, minähän jaksan!

Mainitsemisen arvoista taitaa olla myös se, etten ole (tähän mennessä) ikinä tykännyt crosstrainerilla huitomisesta. En oikeastaan osaa määritellä syytä, mutta ei vain ole maistunut. Tämän päivän jälkeen hommaan on kuitenkin jonkinlainen himo, joten huomenna voisi kuntopyörän sijasta hypätä taas crossarille.

Vamojen työvuorojen takia seuraavat pari viikkoa saattavat mennä kevyempinä ns. pakon sanelemina, mutta katsotaan mitä keksitään. Tulee ainakin käveltyä portaita hissirempan takia, ja eiköhän sinne johonkin väliin jotain lemppareitakin mahdu.

Ps. 29 yötä jouluun :)  

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Himoviikko

Kuten kuvasta näkyy, kulunut viikko oli hitusen erikoislaatuinen. Vajaat 8,5 tuntia treenejä, joka on muutaman bloggarin perussettiä, mutta meikäläiselle ihan tuhottoman paljon. Ja voin kertoa, että kyllä painaa. Takareidet huutavat hoosiannaa, käsiä ei jaksa nostaa ja hartiat ovat voimattomat. Siitä huolimatta fiilis on vallan kohtuullinen, sillä mikään suoritus ei ollut suoritus, vaan lähti halusta liikkua.

En mennyt erinäisistä syistä tällä viikolla ollenkaan töihin, vaan olin sairaslomalla. Ja koska syy ei liittynyt fyysisiin ominaisuuksiin millään tavalla, ajattelin terapoida itseäni sillä parhaalla tavalla jonka osaan. Nou hätä, en ole tullut tai tulossa hulluksi (ainakaan toistaiseksi), mutta perhekuviot alkoivat viime viikon lopulla tuntua niin raskailta, että menetin sekä hymyily- että keskittymiskykyni. Asiakaspalvelutyössä tarvitaan molempia, joten katsoin parhaaksi käydä työterveydessä, josta sainkin oikein tervetulleen huiliajan. On tehnyt ihan äärettömän hyvää saada levätä ja liikkua oman mielen mukaan, ja kieltämättä on sekä opettavaista että jollain tavalla voimaannuttavaa tunnustaa, että minäkään en näköjään jaksa ihan kaikkea. Ja kyllä, aion olla juuri niin rasittava, että jätän kertomatta yksityiskohdat. Todettakoon kuitenkin, että miehen kanssa asiat ovat paremmin kuin hyvin, syntymäperheestä vain kuului huonoja uutisia.

Mitäpäs noista itse urhisteluista osaisi sanoa? Maanantaisen pikahilpaisun lisäksi kunnon lenkkejä tuli tehtyä kaksi, toinen miehen kanssa ja toinen yksin ahdistusta purkaen. Peruscombatit, pumpit ja jamit siihen kylkeen, niihin ei oikeastaan juurikaan lisättävää. Lauantain vaihtelevalla tunnilla oli tällä viikolla funkya, joten syöksyin sinne riemusta kiljuen - niin hurjan erilaista kuin vaikka jam, mutta hien saa irti kyllä sielläkin. Torstaina kävin pt:n juttusilla ja kokeilin muutamaa liikettä, mutta sitä en enää viitsinyt heiaheiaan merkata - sen sijaan tämän päivän kahvakuulailu kyllä ansaitsi paikkansa. Hiki lensi, syke nousi ja voin vain kuvitella, miten monella eri tavalla olen huomenna kipeä.

Sellaista tällä viikolla. Tuli tuossa useammankin kerran mieleen, että jos vaikka voittaisin lotossa enkä joutuisi käymään töissä, viikon liikuntasaldo voisi olla useamminkin tällainen, sen verran mukavalta se tuntui. Taidan kuitenkin pitää huomenna täysin treenivapaan päivän ja olla muinakin päivinä itselleni armollinen, mikäli kinttu ei nouse eikä askel kulje.