Sivut

tiistai 28. tammikuuta 2014

Elämäni esineet

Ihanainen Tiinuska oli vastannut blogihaasteeseen ja kerännyt samaan postaukseen elämänsä 11 tärkeintä esinettä, ja kehotti allekirjoittanutta tekemään samoin. Kavalkadista olisi epäilemättä tullut erilainen jos tätä olisi miettinyt esim. kaksi viikkoa, mutta näillä yhdellätoista mennään tänään. Esineet eivät ole tärkeysjärjestyksessä sillä siihen en enää kyennyt.

1. Villasukat


Käytän villasukkia ympäri vuoden, lähestulkoon kaikki sisätiloissa vietetyt hereilläolohetket (joskus myös nukun ne jalassa). Kannan niitä mukana niin pitkillä kuin lyhyemmilläkin reissuilla, eikä niitä voi koskaan olla liikaa. Jos haluat tehdä minuun vaikutuksen, lahjoita minulle kirkkaanväriset villasukat.

2. Fressin kanta-asiakaskortti


Tiinuskaa lainatakseni; ei se varsinainen esine vaan se, mitä sillä saa. Asiakkuus on kestänyt reilut kolme vuotta eikä loppua näy.

3. Rannekoru ja sormukset


En käytä näitä kaikkia kerralla (esim. pikkurillissä oleva sormus sopii parhaiten nimettömään ja peukalossa oleva etusormeen), vaan useimmiten kahta sormusta rannekorun lisäksi. Kaikki ovat lahjoja rakkailta ihmisiltä, joten tunnearvo on euromääräistä arvoa suurempi.

4. Unia-tabletit


Tämä ei suoranaisesti ole esine, mutta minulle tärkeä ja elämääni helpottava käyttötavara joka tapauksessa. Löysin vuosia jatkuneen huonosti nukkumisen jälkeen avun luontaistuotekaupasta ja melatoniinista, ja vaikka kykenen jo nukahtamaan ilman näitä, ovat nämä loistava hätävara niihin hetkiin, kun unentulon tietää syystä tai toisesta viivästyvän. 

5. Oma tyyny


Edellisen tavoin tästä on tullut minulle tärkeä, sillä jokainen tietää miten mainio olo on hyvin nukutun yön jälkeen. Mihinkään hienoihin Tempureihin tms. en ole koskaan päässyt tutustumaan, omani taisi maksaa 15 euroa ja on Ikeasta hankittu. Kannan tätä mukanani mm. vanhempieni luo yökylään mennessä ja nyt mietin, viitsisinkö pakata tämän mukaan helmikuussa koittavalle risteilylle (kaikki tietävät laivatyynyt, yäk).

6. Puhelin


Olen juuri niitä ihmisiä, jotka roikkuvat puhelimessaan kiinni odotellessaan kaveria kahvilassa, lääkäriä vastaanoton aulassa tai ruokatunnin loppumista töissä. Soittamisen ja tekstaamisen lisäksi facebookkaan Lumiallani, katson sähköpostit, instagrammaan jne.
 
7. Honey ja Sammy


Sain koirakaksikon ollessani 7-vuotias. Ensin harmaa Honey oli minun ja ruskea Sammy pikkuveljeni, mutta veljen kyllästyessä adoptoin toisenkin hauvan itselleni. Molemmat ovat parhaat päivänsä nähneet - Honeyn rusetit ovat kadonneet ja Sammyn pää saattaa irrota hetkenä minä hyvänsä. En silti suostu viemään näitä varastoon säilytykseen saati luopumaan niistä kokonaan, vaan ne tulevat vanhenemaan kanssani, ja saavat asua makuuhuoneen kirjahyllyssä.

8. Treenivaatteet


Minulla on joillakin mittapuilla mitattuna liikaa treenivaatteita, mutta ei tietenkään koskaan tarpeeksi. Releet ovat kauniita ja käytännöllisiä ja rakastan sitä, etteivät ne lopu heti kesken. Vaatteissa on sekaisin merkkejä ja ei-niin-merkkejä, ja eniten iloitsen siitä, ettei tarvitse treenata ala-asteaikaisissa verkkareissa ja mainos-t-paidoissa.

9. Laukku


Olen siinä mielessä epätyypillinen nainen, että minulla ei ole liikaa/paljon laukkuja enkä koe jatkuvaa tarvetta saada niitä lisää. Toisin kuin urheiluliikkeissä, en sekoa laukkukaupoissa enkä osta laukkuja kuin ainoastaan tarpeeseen. Käytän treenikassia lukuun ottamatta pääasiassa yhtä ainoaa laukkua, jota kannan joka paikkaan riippumatta siitä, onko päälläni villakangastakki ja farkut vai toppatakki ja toppahousut. Ostan ainoastaan sellaisen laukun johon rakastun päätäpahkaa, ja käytän ja rakastan sitä samaa laukkua niin kauan kuin mahdollista. Kuvan laukku on muutaman kuukauden ikäinen ja edelleen uutuudentönkkö, olisin paljon mieluummin kuvannut edellisen, viisi vuotta rakastamani laukun josta luovuin siinä vaiheessa, kun siinä oli reikiä, repsottavia lankoja ja toinen olkain katki.

10. Dvd-kokoelma


Olen haalinut vuosien saatossa jonkin verran elokuvia ja tv-sarjoja dvd-levyillä. Suurimman osan ajasta levyt saavat olla rauhassa kaapissaan, mutta silloin tällöin tulee tarve katsoa joku tietty leffa ja on huippua, että se löytyy omasta kaapista. Koen myös jonkinlaista mielihyvää kokonaisten sarjojen omistamisesta.

11. Läppäri


Vietän liikaa aikaa läppärini edessä. Facebookkaan, bloggaan, luen blogeja jne. Pelaan pasianssia ja miinaharavaa. Mutta kuinka loistavaa on omistaa läppäri ja sen mukana mahdollisuus katsomo.fi:hin sun muihin tv-palveluihin aikana, jolloin koko maailma leipoo, kisaa Masterchefissä tai metsästää varastoja, aarteita, matkalaukkuja tai huutokauppoja? Läppäriltä tulee myös katseltua monia sarjoja jenkkitahtiin eli heti jakson ilmestyttyä, sillä en jaksa odottaa tuotosten suomettumista vuosia jälkijunassa ja päin hanuria käännettynä. Valinnanvapaus on hieno asia.

Innostuitko? Poimi haaste itsellesi :)

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Murphy-viikko

Kuten viime postauksessa toin hienovaraisesti ilmi, tällä viikolla ei kaikki todellakaan sujunut kuin Strömsössä. Ja kuten Murphyn lakeihin kuuluu, jos kaikki voi mennä pieleen, se yleensä menee. Ja jos pieleenmenotapoja on useita, yleensä niistä valikoituu se, josta on kaikista eniten harmia.

Sen lisäksi, että teloin tiistaina itseni salilla, järjestin itselleni jostain myös jonkinsorttisen vatsapöpön. Maha kiukutteli kipuilemalla ja tukalalla ololla jo torstaina, ja perjantai-iltana helvetti pääsi irti. Tällä kertaa en joudu maalailemaan viehkeää mielikuvaa vatsataudista sen varsinaisessa merkityksessä, mutta se kipu. Se kipu. Menin perjantai-iltana sänkyyn puoli yhdentoista korvilla, jolloin vatsaan alkoi koskea. Valvoin kipujen takia yhteen, jolloin ne ilmeisesti helpottivat hieman sillä olin nukahtanut tunniksi. Kahdelta heräsin, valvoin vähän lisää, nukahdin pariksi tunniksi ja sitten soikin kello. Aamupuuroa imuroidessa olo oli edelleen hyvin epävakaa ja semikipuileva, joten katsoin paremmaksi soittaa töihin ja ilmoittaa, että en ole tuomassa pöpöjäni kenenkään muun riesaksi. Eilisen päivän makasinkin sitten sohvalla, join Jaffaa ja mustikkasmoothieta ja söin vehnäpaahtoleipää, suklaavanukasta ja kutakuinkin kaikkea sellaista, mitä ei normaaliarkena tule juuri syötyä.

Tänään on onneksi ollut jo niin paljon parempi olo, että uskalsin lähteä tunnin kävelylle ulos. Vatsa tuntuu paremmalta ja todennäköisesti voin tänään syödä jo normaalisti (plus tietty karkkia koska viikonloppu), ja lihasvenähdyskin muistuttelee itsestään enää suht lievänä. Huomiselle olisi Lempparin kanssa sovittu treffit Powerplate-vempeleen äärelle, ja ainakin nyt tuntuu siltä, että voin pitää sovitusta kiinni. Tämänpäiväiseen bodybalanceen olisi tehnyt mieli mennä niiiiiiin kovasti, mutta joku sisäinen itsesuojeluvaiston ja järjenäänen yhdistelmä sai hiljennettyä haluanhaluanhaluaaaannn-ulinan.

Ei kai tässä sen kummempaa. Ensi viikolla voisi käydä ainakin balancessa. Yllätin itseni myös ikävöimästä attackiin, mutta sen asian eteen en toistaiseksi voi tehdä mitään. Jemmassa olisi myös yksi blogeissa kiertänyt haasteentapainen, jonka voisin jonain vapaapäivänä raapustella valmiiksi. Kyljen takia alkavan viikon poukkoilu lienee ainakin alkuun melko tunnustelevaa, mutta josko viikon päästä oltaisiin taas jo normaalissa tahdissa. Aurinkoista viikkoa meille kaikille :)

torstai 23. tammikuuta 2014

Kun ei vaan osaa

Täten kaappaan oikeuden myöntää viikon lahjakkain säätäjä -palkinnon itselleni.

1) Kävin tiistaina salilla. Onnistuin yhden jalan prässiä tehdessäni venäyttämään lihaksen kylkiluiden välistä. Jalkaprässissä. Kyljestä. Jos kiroilisin, niin voisin vaikka kysyä että mitäs helvettiä. Ei aavistustakaan mitä tapahtui, liekö keskittyminen herpaantunut muutamaksi sekunniksi, mutta vasenta koipea koukistaessani tunsin jossain kylkiluiden tienoilla todella epämukavan muljahduksen. Ei varsinaisesti sattunut, mutta tuntui puistattavalta. Seuraukset eivät tuntuneet heti ja oikeastaan unohdin koko asian loppupäiväksi, mutta eilen sain tuta, mihin kaikkeen noita lihaksia tarvitaankaan. Hengittämiseen, kyykistymiseen, laatikoiden avaamiseen. Aivastaminen sattuu sen verran, että tekisi mieli tunkea joku tulppa nenään, ettei mikään pääsisi kutittamaan. Pyysin eilen anteeksi työkaverilta sitä, jos lattialta löytyy vähän ja vaikka mitä - joka kerta jonkun esineen pudottaessani joudun tekemään pikaisen arvion siitä, tarvitseeko se nostaa ylös heti vai myöhemmin (yleensä myöhemmin). Pakolliset kyykkäykset olen alkanut hoitaa taivuttaen reilusti oikean kautta (vasen puoli kipeä). Näytän todella, todella huonolta nykytanssijalta.

2) Olen syönyt maitorahka+piltti -yhdistelmää marraskuun alusta lähtien, koska yksi välipalavaihtoehtoni on rahkaa hedelmällä, marjoilla tai piltillä. Hedelmällä tai marjoilla en saa rahkan koostumusta sellaiseksi jonka saisin nieltyä ilman ongelmia, joten olen käyttänyt pilttiä. En pitänyt mausta aluksi, mutta ajattelin, että kaikkeen tottuu. Tottuu juu, mutta on se edelleen aika pahaa. Pari päivää sitten keksin, että jumaliste, nehän voi syödä erikseen! Rahkaa en kykene pelkältään syömään, mutta ratkaisin asian n. puolella desillä mehukeittoa. Eli sillä reseptillä, jota käytin varmaan vuoden marraskuun alkuun asti. Oikeasti. Tuli harvinaisen älykäs olo, kun tuon oivaltamiseen meni melkein kolme kuukautta. Mutta no, tärkeintä on kai että maistuu taas!

3) Minulle käytiin tänään töissä sanomassa samassa rakennuksessa työskentelevän henkilön toimesta, että asiakas kertoi, jotta firman tuulikaapissa on "muovinen valaisin tullut alas". Olin työpisteessäni yksin enkä päässyt tarkistamaan asiaa, mutta tottahan luotin ko. henkilön sanaan kun sattuu työskentelemään tuulikaapin vieressä. Soitin huoltofirmalle ja kerroin kuulemani, että tuulikaapissa on jonkinlainen valaisin pudonnut tai irti, jotta jos tulisitte katsomaan. Jonkin ajan kuluttua huoltomiehet (oikein kaksin kappalein) tulivat kysymään, että minkähänlaisesta episodista nyt olikaan kysymys. Toistin asiani, jolloin huoltosedät totesivat, että tarkoittikohan se nyt tuota hätäuloskäyntivalon muovikupua.

Epäuskoissani totesin, että minulle puhuttiin muovisesta valaisimesta ja totta helkkarissa oletin, että kyseessä on ihan konkreettinen, isokokoinen valaisin joka on pudonnut, ihmisten tiellä tai muuten vaan haitaksi asiakkaille. Huoltomiehet lähtivät tarkistamaan tilannetta asiasta ilmoittaneelta henkilöltä, minä olin niin nolostunut, etten viitsinyt käydä edes katsomassa, minkälaisesta muovinpalasesta lopulta oli kyse. En kestä, jos olen tilannut huoltomiehet monikossa sen takia, että joku perhanan muovikupuviritys on irti. Enkä varsinkaan soita enää mihinkään, ennen kuin olen varma asian haitallisuudesta.

Aina saa kärsiä ja hävetä.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Sitä sun tätä

Kohtalaisen monipuolinen viikko. Kuherruskuukausi minun ja urhistelun välillä jatkuu sillä erotuksella, että tällä viikolla sain lepopäivät pidettyä lepopäivinä ilman päänsisäistä yhyy eiku tahtosin poukkoilla -vinguntaa. Virtaa tuntui riittävän vaikka mihin, ja kaikki oli kivaa (paitsi Party45).

Tiistaina kävin tekemässä ensimmäistä kertaa yksin Lempparin suunnitteleman kahvakuulatreenin. Tehokasta tuntui olevan ja sykkeet nousivat rehelliselle huohotustasolle, ja kun ystävä heilui vieressä oman treeninsä, kuulailu sujui ikään kuin huomaamatta. Pakko silti sanoa, että suurena kahvakuulafanina (not) arvostan erityisesti sitä, että treeni on mahdollista vetää nippuun vähän reilussa puolessa tunnissa. Toimii siis erityisesti sellaisina päivinä/aamuina kun ei oikeastaan ehtisi mitään kunnollista vetää, ja lisäksi se on puolessa tunnissa ohi on aivan loistava argumentti niihin hetkiin, kun yhyy emmie taho.

Keskiviikkona kävin rakastumassa bodybalanceen ja Party45-tunnilla päättämässä, että on ihan okei jos ei vaan tykkää jostain. Partylla on kaksi eri ohjaajaa eri päivinä, joten saatan joskus tulevaisuudessa käydä vielä kokeilemassa irtoaako toisen ohjaajan vetämänä, ja mikäli ei, suljen tunnin kansioon nimeltä been there, done that and will not do that again.

Perjantaina sain Lempparilta 1-jakoisen saliohjelman, joten kasassa alkaa olla suht kattava valikoima erilaisia lihasteluohjelmia. Yhdessä läpikäytynä hommaan meni piirun verran päälle tunti, lopullinen aika selvinnee seuraavalla kerralla yksin touhutessa. Rakastuin erityisesti yhden jalan prässiin, josta sain taas yhden liikkeen jolla yrittää paukutella enkkoja. Nyt kelkassa oli 50 kiloa - aiemman kokemuksen puutteen takia ei aavistustakaan onko se paljon vai vähän, mutta ihan nätisti kulki ja yhtä nätisti on pari päivää kiristänyt takareisissä.

Tänään teki mieli vielä reenailla jotenkin, ja koska ulkona oli kylmä eikä salikaan napostellut, valitsin vartin crossailun ja ihanan, ihanan Lempparin vetämän balancen. Mikäpä sen parempi tapa päättää treeniviikko kuin maata selällään lattialla ja kuunnella rauhoittavalla äänellä hymisty "nauti tästä hetkestä, kun sun ei tarvii suoriutua mistään." Amen.

torstai 16. tammikuuta 2014

Long time no see

Viikkojen jumituksen jälkeen 75 kilon henkinen seinä on murrettu - olen nähnyt tuon lukeman viimeksi kesäkuussa, kun oltiin menossa ylöspäin. Nyt on suunta päinvastainen ja fiilis suorastaan kaikkivoipa. Matkaa on vielä 2/3 jäljellä, mutta ennen kaikkea sitä on jo 1/3 takana.

Allekirjoittanut hypättyään aamulla vaa'alta alas. Kuva.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

I love you, man

Kävin tänään toista kertaa ikinä Fressin omalla tanssitunnilla, Party45:llä. En erityisesti tykännyt tunnista ensimmäisellä kerralla ja samoin pelkäsin käyvän nytkin - en vain odottanut, että se no voihan vee -fiilis tulisi ensimmäisen biisin ensimmäisellä puoliskolla. En osaa osoittaa sormella miksi en syty tunnille alkuunkaan, mutta nähtävästi se ei vaan ole yhtään minun juttuni. Rakastin aikoinaan bodyjamia ja siedän sh'bamia ja zumbaa, mutta eiköhän partyjen osalta tämä kerta ollut minulle se joutsenlaulu.

Syy, miksi tunnille ylipäätään menin oli se, että se oli juuri ennen bodybalancea ja toimi ihan hyvin lämppärinä. Sain kuin sainkin siis mentyä sinne balanceen, ja voi hyvä ihme miten hyvää se tekikään. Sain toki tuta oman kuolevaisuuteni muutaman liikkeen kanssa, mutta eipä se menoa haitannut - päinvastoin, jäi polte päästä hetikohtapian uudelleen, kehittyä ja oppia lisää. Kroppani kiitti uudesta ärsykkeestä venymällä paremmin kuin viikkoihin, ja loppurentoutuksen aikana silmäkulmista vieri muutama kyynel vain sen takia, kun oli niin hyvä olla.

Sillä hetkellä, ja oikeastaan vähän vieläkin, rakastin kaikkea ja kaikkia. I love you, man, ja olen zenimpi kuin aikoihin.

 

Semiaamuihmisen heräämisvinkit

Olen aamuihminen tietyin rajoituksin - yleensä toimintakykyni on parhaimmillaan silloin, jos saan herätä aikaisintaan kahdeksalta. Epäsäännöllisten työaikojen takia näin ei kuitenkaan ole kovinkaan usein, ja yleensä keskimäärin kerran viikossa saan nauttia illasta aamuun -ilmiöstä. Tarkoittaa käytännössä sitä, että kun työvuoro päättyy klo 21.15, seuraavana aamuna sorvin ääressä on oltava klo 6, 7 tai 7.30.

Tässä tapauksessa hitaasta aamusta on turha haaveilla, sillä mukavuudenhaluissani nukun tasan niin myöhään kuin ikinä mahdollista. Useimmiten tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, etten ole kuin korkeintaan puoliksi hereillä siinä vaiheessa, kun töihin olisi lähdettävä.

Mikä sitten avuksi, kun happihyppelylle ei kykene vääntäytymään, kirkasvalolamppu ei auta ja kahvia ei juo? Autosoitin ja musiikki. Kovalla volyymilla.

1. Lee Dewyze - Hallelujah



Niihin aamuihin, kun lempeä herätys riittää. Fiilistelyyn.

2. Jontte Valosaari - Haastaja



All time favorite aamubiisi. Toimiakseen parhaiten vaatii volat kaakkoon -mentaliteetin ja sen, että yrittää päihittää Jonten laulamalla itse päälle puolet kovempaa.

3. Cheek - Timantit on ikuisia



Mainio ralli niihin aamuihin, kun on jo lähtiessä virkeähkö olo. Ideana räpätä Cheekin kanssa kilpaa (paria pätkää lukuunottamatta menee jo koko biisi), ja olla vähintään yhtä jou bädääs.

4. Pete Parkkonen  - Mitä minä sanoin



Niihin aamuihin, kun mikään muu kuin rähinä ei tehoa.

Kun tämä postauksentynkä pamahtaa eetteriin, olen jo töissä. Eilisen iltavuoron jäljiltä. Todennäköisesti autossa on soinut ainakin Jontte, kovaa. Todennäköisesti olen myös laulanut itse. Kovempaa.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Duracelliutta


Pirkkopirteä täällä moi. Kuten kuvasta näkyy, vietän taas kuherruskuukautta treenaamisen kanssa. Salilla on kivaa, jumpissa on kivaa, käveleminen on kivaa, crossailu on kivaa. Tekee mieli liikkua koko ajan - ei pakosta tai huonosta omatunnosta, vaan liikkumisen ilosta. Ei malttaisi pitää lepopäiviä.

Tälle kaikelle on kyllä järkeenkäypä syynsä. Olen jo muutaman päivän miettinyt, että uskaltaisinko sanoa ääneen koko asiaa etten vaan pilaa sitä, mutta pakko on vähän hehkuttaa että rintakehän paine on lähestulkoon kadonnut. Ilmaantuu edelleen ajoittain mutta huomattavasti lievempänä, ja häviää itsekseen pitkäksi aikaa. Havahduin toissapäivänä töissä siihen kun vedin syvään henkeä ja ajattelin, että jumaliste, minua ei ahdista. En edes muista milloin olisin kyseisestä ajatuksesta saanut itseni kiinni - marraskuun alkua taisi olla se. Olo on siis kuin kahvilla kofeiinitablettinsa alas huuhdelleella duracell-pupulla. Kovia treenejä en kuitenkaan vetele joka päivä, ja esimerkiksi eilinen kävelylenkki oli mallia hyvinkin palautteleva.

Maanisesta fiiliksestä huolimatta keskiviikon salitreeni oli jotenkin kummallinen. Olo oli aamusta alkaen vähän off, mutta päätin siitä huolimatta käydä heiluttelemassa puntteja. Ihan kohtalaisen hyvin se sujuikin eikä mitään törkeitä rimanalituksia tullut, mutta ranskalaisissa punnerruksissa käyttämäni käsipainot painoivat aivan jäätävän paljon verrattuna normaalioloon. Olin myös kymmenisen minuuttia nopeampi kuin tähän asti, vaikka en tietääkseni unohtanut mitään liikettä välistä. Lisäksi ihmettelin etureisiäni, jotka eivät olleet treenistä moksiskaan vaikka yleensä tekeytyvät toimintakyvyttömiksi - sen sijaan oikea takareisi ja puolet hanurista kiskaisivat itsensä juntturaan. Ilmeisesti omituinen fiilis aiheutti keskittymiskatkoksen, ja veivasin smith-kyykkyjä piirun verran eri asennossa kuin yleensä. No, tulipahan silti tehtyä.

Maanantain spinnit olivat kivat, enkä tosiaan jäänyt ikuisiksi ajoiksi kiinni pyörän polkimiin. Irrottaminen ei siis ollut homma eikä mikään, mutta sen sijaan en olisi varmasti tunnissakaan keksinyt itse, miten ne kengät saa siihen vehkeeseen kiinni. Kävinkin kertomassa ohjaajalle että ostin tällaiset hienot popot, mutta voitko pliis tulla näyttämään miten niitä käytetään. Ystävällisesti kädestä nilkasta pitäen sain ohjeistuksen, joten uskallan jatkossakin ottaa nuo vempeleet tunnille mukaan.

Peruskuntoämpyilyistä ei oikeastaan sen ihmeempiä kuten ei yleensäkään, perushuttua. Leikittelin jo ajatuksella siirtymisestä jossain vaiheessa takaisin juoksumatolle, kun hölkkäilyharjoitukset katkesivat syksyllä sairasteluputkeen, mutta ehkä maltan mieleni vielä hetken. Huomenna taidan taas käydä polkemassa crossaria, kun tänään salitreenin yhteydessä tehdyt verryttelyt/jäähdyttelyt tuntuivat sujuvan suorastaan epänormaalin lennokkaasti.

Päätin myös ottaa itseäni niskasta kiinni ja hypätä pää edellä tuntemattomaan - keskiviikolle on varattu bodybalance ja ystävä puhuttu ympäri lähtemään seuraksi. Olohan tulee olemaan kuin uppotukilla pajunvitsojen vieressä, mutta josko tuo ruho siitä lähtisi notkistumaan.

Pirkkopirteää viikkoa teillekin :)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Lisää luettavaa?

Kas noin, tulihan siitä visiosta vihdoin totta. Vihdoin sen takia, että aloitin kameran kanssa ämpyilemisen puoli yhdentoista aikoihin aamupäivällä, ja kello on kohta neljä iltapäivällä. Pakko tunnustaa, ettei vuodenaika varsinaisesti ollut paras mahdollinen kuvaamiseen, sillä päivänvalon puuttuessa kämpän perusvalaistus ei olisi riittänyt mihinkään. Ette voi kuvitella sitä ammattilaisvalokuvaaja-fiilistä joka seuraa siitä, kun kantaa ensin makuuhuoneen lattiavalaisimen keskelle olohuoneen lattiaa ja sytyttää vielä kirkasvalolampun lisävaloksi. Puhumattakaan nerokkaasta kamerajalustasta: kissan raapimapuu, jonka päälle pinosin kirjoja ja dvd-bokseja.

Pimeitähän noista kuvista tuli siitä huolimatta, myös valaistukseltaan (ha). Siksipä grayscale, ja koska harmaa on liian harmaa, taustasta tuli hento vaaleanpunainen. Olisin ehkä kyennyt elämään ilman girly girl -sydämiä i-kirjainten päällä, mutta pitäähän sitä jotain tyttömäistä hömppää elämässä olla.

Siiiiiitten siihen otsikon aiheeseen: luen paljon hyviä blogeja. Haluaisin lukea vielä enemmän, mutta mielenkiinto randomilla etsimiseen on miinuksella. Onko sinulla/kaverillasi/kissasi kummin kaimalla blogi? Kerro! Ilmianna itsesi/kaverisi/kissasi kummin kaima.

Tai sano muuten vaan moi. Sana on vapaa :)

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vuoden eka

Mainiota sunnuntai-iltaa, ihmiset. Niin on tuore vuosi potkaistu käyntiin poukkoiluidenkin osalta, ja vaikka viikko olisi voinut olla jonkin verran aktiivisempi ja oppikirjamaisempi, niin ihan tyytyväinen täytyy silti olla.

Maanantaina vuoden viimeisen treenin virkaa toimitti bodycombat, joka oli jälleen kerran vallan mukavaa. Nykyistä ohjelmaa olen päässyt tekemään nyt kahtena kertana, ja tykkään siitä koko ajan enemmän ja enemmän. Hiki tuli ja syke nousi, mutta tunnin antoisin hetki taisi olla muay thai -biisin aikana; biisin koreo on rankahko ja pulssi hakkaa, mutta yllätinpä itseni ajattelemasta, että eihän tämä niin paha olekaan kuin muistin. Kaikki on näköjään suhteellista - kun selviää hengissä attackista, kaikesta muusta tulee helpompaa.

Keskiviikkona startattiin treenivuosi, ja pumpin vaikutukset tuntuvat ojentajissa ja kyynärpäiden tienoilla edelleen. Silmänilon lisäksi tunti tarjoili siis varsin tehokkaan paketin koko kropalle, joten voisihan tuonne harkita menevänsä uudelleen aiemminkin kuin vuoden päästä. Jäi kieltämättä jälkikäteen harmittamaan ettei tullut oltua spontaani ja jäätyä siihen pumpin jälkeiseen balanceen, mutta ehkä en olisi siltä oon rätti, pyyhi mulla lattiaa -fiilikseltä onnistunut olemaan kovinkaan balanssissa. Lupaan ottaa vahingon takaisin tämän vuoden aikana, ehkä jo nyt tammikuussa (Lemppari vetää myös balanceja, jei).

Perjantain peruscrossailuista ei ole mitään sen ihmeempää kommenttia, mutta tämän päivän kävelylenkistä en voisi olla enemmän mielissäni. Vauhti ei totisesti päätä huimannut, mutta koska lenkkiseurana oli viimeisillään raskaana oleva ystävä ja 13-vuotias cockerspanieli, järjetön kiitäminen ei ollut alun alkaenkaan suunnitelmissa. Tuollaiset rauhalliset käppäilyt tekevät niin törkeän hyvää pääkopalle, etten vaihtaisi niitä pois mistään maailman rahasummasta. Tunnen olevani huikean onnekas kun maailmasta löytyy ihminen, jonka olen tuntenut melkein 23 vuotta, joka ymmärtää puolesta sanasta ja jonka kanssa voi pitkienkin taukojen jälkeen jatkaa samasta mihin viimeksi on jäänyt. Ja väitän kivenkovaan, että tuollainen maailman parantaminen ja ahihihihi tsihi -tyttöjenjutut tekevät ihmiselle enemmän hyvää kuin minkään valtakunnan lihaskuntotreeni.

Ensi viikolla voisin mahdollisesti toteuttaa heränneen vision blogin suhteen, sillä mieleni tekisi päivittää ulkoasua vielä enemmän mieleisekseni. Se vaatisi kuitenkin jonkin verran kameran edessä pelleilyä, joten saa nähdä, missä vaiheessa saan vision html-koodin muotoon. Huomenna menen testaamaan ensimmäistä kertaa pari kuukautta sitten hankitut spinning-kengät, joten jos viikolla ei kuulu postauksia tai muita elonmerkkejä, tulkaa ruuvaamaan minut irti niistä polkimista. Tänks.

torstai 2. tammikuuta 2014

Pumppi is back?

Vuosi vaihtui Singstaria lauleskellen ja Aliasta pelaillen kaveriporukassa, ja vaikken voi keulia suurella alkoholinkulutuksella, tiesin, että jo pelkällä valvomisella olisi vaikutusta seuraavaan päivään. Olin joka tapauksessa päättänyt pitää eilen treenipäivän ja alkuperäinen suunnitelma olikin mennä salille, mutta jostain kumman syystä alkoi tuntua, etten välttämättä saa itse piiskattua itseäni riittävästi. Salin lukujärjestyksestä bongasin bodypumpin ja ajattelin notta what the hell, kai sielläkin kerta vuoteen on käytävä (köh edellisen kerran 30.12.2012 köh).

Oli kaikinpuolin oikea päätös. Tunnin treeni piristi nuutunutta oloa loistavasti, ja ohjaajan kannustuksesta tuli ehkä tehtyä enemmän kuin itse olisi saanut salin puolella aikaan. Lihaksissa tuntui ihan kunnon polte kun ei haluttanut lusmuilla, ainoastaan parissa biisissä oli pakko jättää muutama toisto väliin kun ei kertakaikkiaan vaan kyennyt tekemään. Tai jos olisinkin päässyt askelkyykyissä (which I still hate) alas asti, ajattelin aiheuttavani ohjaajalle ylimääräistä vaivaa, kun olisi joutunut kaapimaan ruhoni lattialta takaisin ylös. Seli seli.

Kuluva vuosi alkoi siis suht mallikkaasti, ja vaikken lupauksia tehnytkään, pari tavoitetta tuli pumppitunnin aikana mieleen: vuonna 2014 tahdon ehdottomasti pystyä tekemään edes yhden tyylipuhtaan ojentajapunnerruksen, vaikka sitten polvet maassa. Näyttää atleettisen ohjaajan tekemänä niiiiiin siistiltä, että tällainen kotleettisempikin tyyppi innostuu. Toinen tavoite on käydä vuoden aikana kokeilemassa bodybalancea edes kerran, mieluummin toki useammin. Eilen olisi ollut tilaisuus pumpin jälkeen ja ohjaajakin olisi ollut ns. kohillaan, mutta jänistin - sytyn uusille lajeille suunnilleen yhtä nopeasti kuin läpimärkä villasukka, joten homma voi vaatia jonkin verran henkistä valmistautumista ja youtubettamista. Mutta kyllä minä vielä joskus.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi 2013

Koska tämä on pitkäikäisin blogini ja koska en ole ennen tehnyt klassista vuosikatsausta, teen sen nyt. Oikeassa elämässähän tämä olisi pitänyt kirjoittaa ja postata jo eilen, mutta koska työvuoro ja illanistujaiset, päätin, että tämä päivä on ihan yhtä hyvä.


En saanut laiskuudesta kuvankäsittelylogistisista syistä johtuen aikaiseksi laittaa viereen vuoden 2012 koostetta, joten yritetään pärjätä tällä. Vuonna 2013 tuli liikuttua 11 tuntia enemmän kuin edellisenä siitä huolimatta, että sairaspäiviä oli yli tuplat enemmän (joita en edes kaikkia muistanut/jaksanut/viitsinyt merkata). Liikuntakertojen määrä ei tässä ole realistinen, sillä olen merkannut salipäivinä crossailun ja puntteilun erikseen = 2 eri kertaa.


Sen sijaan toteutuneet liikuntakerrat oli mahdollista laskea tästä. Laitoin euron purkkiin joka treenin jälkeen, ja euroja kertyi vuodessa 218 kappaletta. Alkuperäinen ajatus oli lopettaa "tienaaminen" vuoden lopussa, mutta päätin jatkaa sitä huhtikuisiin synttäreihini asti.

Mitäpä vuodessa sitten ehti tapahtua?

Tammikuussa aloitin yllämainitun euro purkkiin -touhun. Ostin joululahjaksi saamallani lahjakortilla kotiin kolme kahvakuulaa, joiden oli tarkoitus alentaa kynnystä ei-niin-mieluiseen kuulatreeniin. Sain pitkästä aikaa tanssia bodyjam-tunnilla ohjelmaa nro 55 ja olin siitä aivan liekeissä. Sain ylätaljassa liikkeelle 45 kiloa. Sairastin flunssan.

Helmikuussa aloitin koko kuukauden kestäneen herkkulakon, ja kaikkien odotusten vastaisesti onnistuin siinä loistavasti. Kokeilin ensimmäistä kertaa jalkaprässin pystyversiota. Ostin rannesiteet combatia varten, jotta olisi entistäkin kivempaa huitoa. Kävin ensimmäistä kertaa ikinä spinningissä, sykespin ei ollut ehkä paras vaihtoehto aloittelijalle.

Maaliskuussa sain jalkaprässissä tehtyä 120 kilolla ja ylätaljassa 50 kilolla. Annoin spinningille uuden mahdollisuuden kevyemmän tunnin muodossa. Sairastin taas flunssan, kävin hieronnassa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ja löysin maitorahkaa halvalla myyvän Paimenpoika-myymälän.

Huhtikuussa kehuin aina yrmeänä pitämäni kanssajumpparin hienoja kenkiä, ja sain osakseni epäluuloista mulkoilua. Tutustuin kuminauha-avustettuun leuanvetoon, ja kävin olosuhteiden pakosta liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen taas combatissa. Tilasin itselleni Niken sivuilta kustomoidut lenkkarit. Pohdin, osaisinko luovuttaa, ja mitä se minulle käytännössä merkitsisi.

Toukokuussa aloin ottaa pidempiä hierontoja ja pääsin pohjehieronnan makuun. Sain pään polviin jalkojen osoittaessa suoraan eteen. Hankin Garminin sykemittarin ja otin muutamia hölkkäaskelia kävelylenkkien yhteydessä. Kahvakuulatreeni oli yhtä nihkeää kuin aina ennenkin. Söin Kismet-jäätelöitä.

Kesäkuussa kävin paljon kävelemässä helteistä huolimatta. Taistelin (kuten koko vuoden) pääni sisällä stressaavia ajatuksia vastaan vaihtelevalla menestyksellä. Yritin vuosikausien tauon jälkeen syödä banaania piilottamalla sen. Kävin kehonkoostumusmittauksessa omasta mielestäni onnistuneen salitreenipätkän jälkeen, ja olin äärimmäisen pettynyt tuloksiin.

Heinäkuussa pidin kolmen viikon kesälomani. Tulin ajatelleeksi, että ehkä terve itserakkaus olisi sittenkin itseinhoa tehokkaampi kannustin. Hölkkäsin 2 kilometriä putkeen. Ostin luontaistuotekaupasta melatoniinia nukahtamista helpottamaan.

Elokuussa sain jalkaprässissä liikkeelle 150 kiloa. Poljin 2h 21min mittaisen spinningmaratonin. Bodyjam poistui Fressin ohjelmistosta, ja sitä ohjannut lemppariohjaajani lähti kilpailevalle kuntokeskukselle töihin. Masennuin painostani jota oli enemmän kuin koskaan, mutta sisuunnuin ja päätin, että minusta tulee huhtikuussa oman elämäni kuumin kolmekymppinen. Sairastin flunssan, aloin saada maitorahkaostoksistani tukkualennusta ja tapasin personal trainerini viimeistä kertaa.

Syyskuussa sairastin edelleen flunssaa. Hankin foam rollerin ja tutustuin juoksumattoon. Kävin työterveyspsykologilla purkamassa perhekuvioista johtuvaa stressiä.

Lokakuussa kärsin jälleen flunssasta. Hankin uuden älypuhelimen ja opettelin käyttämään instagramia. Pääsin pitkän tauon jälkeen combattiin, ja koin tunnin jälkeen suorastaan elämääsyleilevän fiilisryöpyn.

Marraskuussa päätin ottaa uuden personal trainer -paketin, ja pohdin, saako traineria vaihtaa. Päädyin uuteen traineriin jolta sain ruokavalio-ohjeistusta, hankin talousvaa'an. Sain myös uudet saliohjelmat, joista toinen tappaa etureiteni joka kerta. Kärsin epämääräisestä paineesta rintakehässä, ravasin lääkäreillä ja teetin mykoplasmatestin, joka oli negatiivinen.

Joulukuussa kärsin edelleen rintakehäpaineesta, ja turhauduin tilanteeseen aivan totaalisesti. Aloin epäillä, ettei hengenahdistus johdukaan keuhkoista vaan mahdollisesti rankajumista, ja lisäilin liikuntaa pikkuhiljaa. Painoni alkoi laskea, ja itse aloin vihdoin uskoa pystyväni siihen, mihin en ollut tähän mennessä pystynyt. Kirjoittelin omasta näkökulmastani, miten personal trainerista saisi parhaiten hyödyn irti. Kokeilin bodyattackia ensimmäistä kertaa, ja rankkuudestaan huolimatta ihastuin siihen kovasti. Totesin, että myös vierailevat ohjaajat voivat olla loistavia.

Kaiken kaikkiaan vuosi oli tunteikas, rankka, ihana, palkitseva, stressaava, mainio ja kaikkea siltä väliltä. Vuosi 2014 otetaan vastaan toiveikkaana, silmät ja korvat auki, ilman erityisiä lupauksia ja toivottavasti vähemmällä stressaamisella kuin edellinen. Toivottavasti saan pitää teidät matkassani tänäkin vuonna :)