Sivut

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Mis me ollaa ja oonks mäki siel

Goooooooood morning Finland! Reissusta palattu muttei palauduttu, mukavaa oli siellä ja mukavaa oli tulla takaisin. Tällä hetkellä vallitsevasta säätilasta en ole erityisen riemuissani, sillä vielä eilen aamulla makasin aurinkotuolissa uima-altaan välittömässä läheisyydessä, ja lämpöasteita oli n. 15 enemmän kuin nyt. Eikä siellä satanut. Koko viikolla.

Reissupostaukset eivät välttämättä ole sitä perinteisintä treeniblogikamaa, mutta jonkinlaisen kuvaoksennuksen aion teille joka tapauksessa kyhätä, sillä onhan minun jonnekin lesotettava näkemilläni maisemilla. Tämä päivä kulunee kuitenkin toipuessa ja vastatessa mitä omituisimpiin kysymyksiin; olen ihan oikeasti joutunut miettimään mm. että mitä minä yleensä, normaalioloissa syön. Kun on viikon poikennut normirutiineistaan, kaupassakäynti on yllättävän haastavaa. Lisäksi vastassani oli aamuyöllä erittäin epäluuloinen ja erittäin väsynyt kissa, jolle olen saapumisestani lähtien yrittänyt vakuuttaa, että olemme tavanneet ennenkin.

Tämä päivä suihkitaan viiden tunnin yöunilla, mikä on tälle matamille aivan liian vähän. Vähän tuntuu menoa hidastavan myös kolmantena lomapäivänä hankittu flunssa, jota en ole vieläkään onnistunut kokonaan hätistämään. Alkavasta viikosta lienee tulossa hiljaisempi treenirintamalla, mutta palaan kiusaamaan teitä kymmenillä maisemakuvilla. Täältä tähän.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Pumppifiiliksiä

Kas niin. Tiedän, että olette henkeänne pidätellen ja tuolin reunalla täristen odottaneet kommenttejani bodypumpista. Not. Mutta saatte ne silti.

Mitäpä sanoa tunnista, jolle meni kutakuinkin avoimin mielin ja ilman ennakko-odotuksia (ei se ainakaan hirveämpää voi olla kuin kuvittelen). Se oli ihan jees. Se oli ok. Se oli beigeä. Käytän viimeisintä ilmausta yleensä sellaisista asioista joihin en rakastu päätäpahkaa (combat), mutten myöskään vihaa ensikokemalta (abs). Tämä menee juuri siihen kategoriaan, toistaiseksi.

Inhoreaktion puute oli erittäin positiivinen ja tervetullut juttu. Olin itseasiassa jo niin yltiöoptimistinen, että varasin seuraavan pumppitunnin kahden viikon päähän jo eilen. Enkä perunut sitä.

Huomenna olen todennäköisesti kipeä. Jännä tunne, kun ihan törkeä hiki ei tullut, mutta jalat tärisevät ja kädetkin tuntuvat heikohkoilta. Veikkaanpa, että nämä no eeeeeeeemmä oikein tiiä -fiilikset johtuvat vain ensikertalaisen kankeudesta. Ohjaaja kehotti ottamaan pienimmät mahdolliset painot, eli tein valtaosan tunnista kilon levyillä, pari biisiä 2,5 kilon levyillä. Kuulostavat ja näyttivät surkean pieniltä, mutta kyllä niilläkin näköjään tuntumaa sai ainakin joihinkin osioihin. Vaikkeivät hauikseni suuret olekaan, olisin hababiisissä jaksanut aavistuksen isommillakin painoilla. Samoin selkäbiisin, kun taas ojentajille riitti pienetkin. Lisäksi olen maailman paskin (askel)kyykkääjä olemattoman tasapainoni takia, joten sillä saralla riittää töitä pitkäksi aikaa.

Eli joo. Eipä tuo missään nimessä hukkaan mennyt. Menen uudestaan, ja oletettavasti saan lisän treenirepertuaariini, kunhan ehdin vähän vielä lämmetä.

torstai 20. syyskuuta 2012

Zumba from hell

Kävin tänään zumbassa ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Aina on ollut jotain estettä; tilalla joku toinen tunti, iltavuoro töissä tai jotain muuta, mutta nyt vihdoin tärppäsi. Vaan tulipa todistettua, että vaikka laji olisi kuinka kiva, ohjaaja yksi lemppareista ja oma motivaatio ja halu liikkua huipussaan, on silti mahdollista, että pieleen menee kaikki mikä suinkin vain voi.

Ensimmäisenä huomasin pukuhuoneessa ottaneeni mukaan väärät kengät: ne, joita käytän bodyjamissa ja combatissa. Ovat kyllä hyvät jalassa, mutta zumban pyörähdyksiin niissä on liikaa pitoa. Ajattelin kuitenkin selviäväni tunnista.

Zumbaa edeltänyt pumppi loppui ja jumppasalin ovet avautuivat, ja heti sisään astuessa vastaan iski trooppisen kuuma, suorastaan veitsellä leikattavan hikinen ilma. Salin ilmastointi oli sanonut poks. No, ei se mitään, tuleepahan ainakin hiki.

Etsin paikan salista ja kokeilin kengällä lattiaa: fuck. Tahmean nihkeä, ei luistoa yhtään.

Ensimmäisen biisin jälkeen olin hiestä märkä. Toisen biisin jälkeen säärtä alkoi vihloa, kun eivät tykkää vääntämällä väännetyistä liikkeistä. Kolmannen biisin jälkeen ohjaaja sai rytmihäiriön.

Tunti päättyi normaalin 60 minuutin sijasta kolmen vartin jälkeen siihen, kun ohjaaja alkoi näyttää nääntyneeltä (tahtoi välttämättä ohjata "kevyesti" tykytyksistään huolimatta), ja yksi kanssajumppari tokaisi meidän kaikkien puolesta että nyt Anna, lepoa, nyt heti.

Olisikohan tässä riittävästi syytä pysyä taas pari kuukautta kaukana zumbatunneilta?

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

H-hetki lähestyy

Olen lukenut salilta saatavan bodypump-esitteen, lukenut netistä bodypump for dummies -henkisiä kirjoituksia ja käynyt itkemässä salin respassa, että yhyhyy mitä pitää tehä ku mie en ossoo. Olen saanut lohdutusta siitä, että ohjaaja kysyy joka tunnin aluksi, onko joku ensimmäistä kertaa, sekä siitä, että rekrytoin mukaani toisen, samanlaisen keltanokan. Olen saanut vinkkejä painojen määrästä saapumisaikatauluun. Voisi luulla, että kyse olisi isommastakin asiasta. No, ainakin taidan olla valmis perjantain koitokseen.

Yritän myös muistaa postata perjantaina viikon yhteenvedon, sillä lauantaina suuntaan Helsinki-Vantaalle ja sitä kautta Kreetan lämpöön. Vaikka matkaseurani (isä vaimoineen) ei ole vain altaalla makoilevaa tyyppiä ja käveltyä tulee taatusti ihan riittävästi, Heiaheia jää ohellani viikon lomalle. Can't wait!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Hyvä viikko, parempi mieli


Hyvää sunnuntaita! Kun viikko sitten peräänkuulutin parempaa viikkoa, sain mitä tilasin. Ilmeisesti kerran kahdessa kuussa esiintyvä ultimaattinen ällötysketutus oli vain tässä kuussa etuajassa, ja kulunut viikko on sujunut yllättävän harmonisesti. Ellei oteta lukuun alkuviikon lähes kaksi päivää kestänyttä päänsärkyä, joka on aina yhtä inhottavaa. Tuo särky on pääsyy siihen miksi vedän pillereitä pari listaa putkeen - kieltäydyn kärsimästä noin rasittavasta jomotuksesta yhtään sen useammin kuin on pakko. Pillerimerkkiäkään en aio vaihtaa, sillä olen syönyt samoja 11 vuotta, eikä kiinnosta tutustua muiden merkkien mahdollisiin sivuoireisiin. No, nyt mennään taas pari kuukautta vähemmillä päänsäryillä, which is nice.

Mitäpäs tästä viikosta muuta osaisi sanoa? Tulipa kokeiltua sitäkin, kuolenko kahteen perättäiseen combat-päivään - en kuollut. Tiistaina saimme muutaman biisin maistiaisia uudesta ohjelmasta, ja kieltämättä oli vähän hakemista. Mutta siitähän se taas lähtee, kun liikkeet ja biisit tulevat tutummiksi.

Keskiviikosta mainitsemisen arvoista lienee tuo 15 minuutin "salitreeni", käytännössä kolme sarjaa vatsoja, hauiksia ja ojentajia tunnin kuntopyöräilyn päälle. Tänään kävin tekemässä ylä- ja keskikroppaa, vähän pitkin hampain, mutta kävin kuitenkin. En tiedä missä mättää, mutta jostain syystä salitreeni tuntuu taas vaihteeksi epäkiinnostavalta. Ehkä sen takia innostuin ajatuksesta, että voisin ehkä sittenkin antaa bodypumpille mahdollisuuden. Olen jo varannut tunnin perjantaille, joten pumppineitsyys menee silloin ellen jänistä ennen sitä.

Paino oli hilannut itsensä 71,9 kiloon, ja tuntuu niiiin hyvältä. Siitä huolimatta, että tuo lukema on vain parisataa grammaa vähemmän kuin aiemmat alimmat lukemani. Uskomaton psykologinen vaikutus tuolla ykkösellä; vaikken pääsekään seitsemäänkymppiin Kreetan-reissuun mennessä, uskon taas että ylipäätään pääsen siihen seitsemäänkymppiin. Siinä vaiheessa kun painoni alkaa kutosella, on uuden voitontanssin paikka.

torstai 13. syyskuuta 2012

To pump or not to pump

Joku teistä saattaa muistaakin mantrani siitä, etten erityisemmin välitä lihaskuntotunneista. Olen jollain kumman ilveellä onnistunut välttymään bodypump-tunneilta koko ikäni, joten vähemmästäkin säikähdin, kun huomasin eilen liittäväni samaan lauseeseen sanat bodypump ja olisikohan se sittenkään niin kauheaa. Muutaman tunnin kuluessa ajatus jalostui muotoon haluan tahdon nyt heti.

Halu ja tahto eivät kylläkään riittäneet, sillä tällä viikolla aikatauluun sopivaa tuntia ei löytynyt. Tein kuitenkin sen verran esivalmisteluja, että kysyin yhdeltä ohjaajista Facebookissa, millaisia painoja totaalisen keltanokan kannattaisi käyttää. En saanut vielä vastausta, mutta ilmeisesti kaikilla ohjaajillamme on tapana ennen biisiä kertoa suosituspainot, joten ehkä voisin uskaltautua testaamaan ilman ennakkotietojakin.

Sain salin respasta ongittua selville, että parin viikon kuluessa on tiedossa myös Les Millsin tekniikkatunteja. Sellainen tuntuisi näin alkuun omimmalta, mutta jos saan kyseiselle päivälle jonkun vamon työvuoron, täytynee uskaltautua hyppäämään pää edellä laiturin päästä. Ja mikä ehkä vielä pelottavampaa, vähän kieltämättä kutittelisi kokeilla bodysteppiäkin. Sinne en kylläkään aio mennä kylmiltään vaan vaadin tekniikka-/aloittelija-/näytetunnin alle, sillä kiinnostus nenällä steppilaudan kyntämiseen on melko paljon miinuksella. Vaikka koreografisilla tunneilla olen pärjännytkin, en todellakaan luota koordinaatiokykyyni kyseisen värkin kanssa.

Mitähän lie ovat kraanaveteen tai vitamiineihini ujuttaneet mukaan, kun moisia kammotuksia suunnittelen. Katsotaan miten homma etenee vai eteneekö, stay tuned.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Semmonenhan mie oon

Eihän tästä päässyt ohi. Oli muuten yllättävän haastavaa valita yli 700:sta vaihtoehdosta siedettävä määrä. Kuvat täältä.


 Hyvät tai huonot asiat, kerrottuna tai kuultuna. Tv-sarjat, elokuvat, musiikki. You name it.

Ei tule heti mieleen suloisempaa näkyä kuin yli 80-vuotias pariskunta, joka kulkee käsikädessä.

Minulla on kunnia olla 14-vuotiaan maatiaiskissan palvelija.

HIMYM on parasta ikinä. Barney on parasta ikinä.

Todella, todella raivostuttava vaiva. Punastun milloin tahansa ja minkä takia tahansa, myös silloin, kun en tunne itseäni noloksi. Asiaa "auttaa" huikein määrin asian kommentointi.

En. Narkkiläheisen elämän seuraaminen on opettanut sekä ymmärrystä että entistä kovempaa ehdottomuutta. Työterveyshoitaja vihjaisi ystävällisesti, että voin tarvittaessa hakea unilääkereseptin mikäli koen sen tarpeelliseksi (toistaiseksi olen nukkunut hyvin). Tulee tapahtumaan ns. kuolleen ruumiini yli.

Teen joskus nirsoudesta jopa taidetta. Taitaisi olla helpompaa listata asiat joita syön, kuin asiat joita en syö.

Miehekkeeni on tällä hetkellä läheisin ihminen minulle, ja olimme ystäviä jo ennen seurustelua.

Toivottavasti miehekkeeni on miehekkeeni vielä tämänkin paljastuksen jälkeen :D En ole siis suunnitellut koko päivää, mutta miettinyt joitakin yksityiskohtia. Lievää kuumetta havaittavissa, tunnustan.

Sen on oltava New York Super Fudge Chunkia, ja sitä on syötävä puoli litraa kerralla.

Kukapa ei. Tämä on tapahtunut riittävän monta kertaa ja sellaisten ihmisten toimesta, joiden ansiosta todella arvostan sitä, mitä minulla tällä hetkellä on. Lässynlässyn.

Rakastan asua miehekkeeni kanssa, mutta jos syystä x jään yksin kotiin, en koe sitä katastrofina. En välttämättä tarvitse seuraa tai ohjelmaa.

Lässytän kaikille sellaisille koirille, joiden omistajan uskon sen ymmärtävän. Koirakuume on valtava, mutta epäilen 14-vuotiaan suurruhtinattareni suhtautuvan asiaan toisin.

Usein, vieläpä. En puhu itselleni moi Anni -tyyliin, vaan mietin asioita ääneen. Jos miun pitää olla siellä ja täällä yheksältä, niin miun on herättävä puol kasi, joooo.

Tässä ei ole kyse rakastetusta vaan entisestä ystävästä, mutta rakkauttahan se ystävyyskin on. Yleensä en ole pitkävihainen ja uskon kaunan nakertavan lähinnä sen kantajaa, mutta tiettyjä asioita en vaan mitenkään kykene antamaan anteeksi. Harva pääsee halveksittujen listalleni.

Soitin 11 vuotta viulua, ja jokaikinen matinea-päivä oli yhtä helvettiä alusta loppuun. Vihasin myös kaikkea esiintymistä koulussa. Sen sijaan kaveriporukalla Singstarin hoilottaminen ei ole juttu eikä mikään, enkä myöskään hämäänny töissä, kun asiakasparvi tuijottaa palvellessani yhtä.

Mitäpä tähän lisäisi. Erosta on 19 vuotta, isälläni on "uusi", ihana vaimo joka on minulle varaäiti. Vanhempani eivät koskaan riidelleet minun tai veljeni kuullen, joten järkytyksestä toivuttuani olen ollut jo vuosia sitä mieltä, että näin on kaikille parempi.

 Saan jotakuinkin onnistuneita kuvia aikaiseksi, kun otan ne itse käsivaralla ja ollessani yksin. Kaikki muut otokset ovat aivan järjettömän kamalia.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Kickstart

Kävin tänään suunnitelmien mukaan salilla polkemassa kuntopyörää vajaan puolen tunnin verran, ja perään 30 minuutin ohjatussa venyttelyssä. Teki hyvää, menen toistekin. Ei tullut sellainen hiki joka olisi vaatinut välitöntä suihkun alle juoksemista, joten puolitoista tuntia myöhemmin istuin kotona edelleen treenivaatteet niskassa. Menin Facebookiin ja bongasin kaverin statuksen:

Lähtiskö joku viemään mua lenkille tai salille?

Kävin huvin vuoksi vilkaisemassa salin lukujärjestystä. Hmm, bodycombat. Vilkaisin treenivaatteitani. Eäh, ei kai sitä ihminen voi kahdesti päivässä liikkua. Avasin chat-ikkunan.

Tuohon sun statukseen; siellä on Hennan combat, käy testaamassa ;) 
Joo miä sitä tuossa mietin. Jos mun sisko ei lähe juoksuttaa mua lenkille, ni voisinpa vaikka mennäkin.. eihän siellä tarttee pareittain tehdä mitään?
Ei oo ainakaan tähän mennessä tarvinnu.
Good.
Mietin tässä itekin että olisko vielä repässy ja lähteny. Kävin polkemassa vajaat puol tuntia pyörää ja puolen tunnin venyttelyssä, mut on vieläkin treenireleet niskassa kun siellä ei tullu hiki eikä tarvinnu mennä heti suihkuun.
No mennäänkö? :D
No mennään :D Kai sitä on joskus hullumpiakin tekoja tehty.

Toivoin parempaa viikkoa kuin edellinen; on tämä ainakin äärettömän hyvä alku.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Käpy jäässä


On hyviä viikkoja, on perusviikkoja ja on supernainen-viikkoja. Sitten on... näitä viikkoja. Kuluneella viikolla oli selkeä teema: syö enemmän, liiku vähemmän. Määrällisesti treenejä tuli ihan kohtuullisesti, ja muistinpa vihdoin sen kehonhuollon merkityksenkin. Jännästi sitä on kuitenkin kaikki miinuksella (paitsi kalorit ja paino), kun syö mitä sattuu, miten sattuu ja miten paljon sattuu. Haluaisin laittaa nämä elinkautisten piikkiin, mutta ne alkavat vasta huomenna. Ehkä kroppani on oppinut ennakoimaan? Viikon päästä vituttaa, paree syödä persiilleen jo nyt että varmasti ehtii.

Tähän väliin päivän positiivinen ajatus: ensi viikon on pakko olla parempi kuin tämän.

Pilates oli mukavaa, btw. Lempeää ja rauhallista, mutta tuli kuitenkin lämmin. Ja heräsinpä muutaman liikkeen kohdalla siihen, että tosiaan niitä puolitoista vuotta suunniteltuja venyttelytunteja voisi pikkuhiljaa alkaa myös toteuttaa. Huomiselle onkin varattu puolen tunnin venyttely, ja torstaina menen uudelleen pilatekseen. Pienin askelin kohti notkeampaa ruotoa. 

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Punnerruksista pilatekseen

Ei ole mikään salaisuus, että Suurin pudottaja -faniuteni lisäksi minulla on tulenpalava, yksipuolinen rakkaussuhde Jillian Michaelsiin. En taida viitsiä eritellä fanittamiseni syitä sen kummemmin, mutta yhden kuvan verran on pakko valottaa asiaa. Pahoittelen surkeaa kuvanlaatua, kyseinen otos on napattu screenshottina katsomo.fi:stä.

Doesn't get much hotter than this.
 
Yhden käden punnerrus (onkotuoyhdyssana) on vaan ehkä hienointa, mitä ihmiskropalla voi tehdä. Tai no, kuka voi ja kuka ei, mutta tietänette mitä tarkoitan. Vaikka ei olekaan ollut tapana havitella kuuta ja veenuksia taivaalta, olisihan tuohon ihan törkeän mieletöntä kyetä. Ehkä siis jatkan punnerrusharjoituksiani.
 
Viikon verran onkin tullut harjoiteltua joka ilta. Joinakin kertoina yritän pungertaa niitä ihan aikuisten oikeita punnerruksia, vaikka tekniikka tai voima eivät olekaan ns. huipussaan. Mutta jostainhan se on aloitettava, ja eiköhän sitä ajan myötä pääse aina vaan alemmas ja lopulta vielä sieltä ylöskin. Toisilla kerroilla teen sitten niitä kevennettyjä versioita, joita meni maanantaina 15 ja tänään 20. Olen ekstaasissa. Totaalisen jumissa ja kipeänä, mutta ekstaasissa.
 
Jumitukset saivatkin ajatukset huomiseen, jonka olin kalenteriin merkinnyt salipäiväksi. Rinta ja käsivarret ovat kuitenkin niin juntturassa ettei oikein kinostaisi, ja eilisessä combatissa rääkätyt sisäreidet (wtf, missä välissä ne kipeytyä ehtivät?) ja hartiat tukevat päätöstä kokeilla jotain uutta. Bongasin lukujärjestyksestä pilateksen, joten suuntaan sinne heti aamupalan jälkeen. En ole ikuna koskaan milloinkaan lajia testannut enkä varsinkaan taivu mihinkään, mutta menen silti. Ja vaikka usein tahdonkin urheilusuorituksiltani vähintään verta, terästä ja hevosia, on kehonhuoltoni ollut jo pitkään niin rempallaan, että jotain on pakko tehdä. Pilates it is, siis.
 
P.S. Päivän positiivinen ajatus: Otin eilen combatiin uteliaisuudesta sykemittarin, ja maksimi on laskenut yli 180:stä 175:een sitten ensimmäisen kerran. Jihei, kunto kasvaa niin että korvissa soi. 

tiistai 4. syyskuuta 2012

Jo saapuu syys (...kele)

Blogistania vilisee nyt postauksia siitä, kuinka ihanaa on kun tulee syksy. No, tämä ei varsinaisesti ole yksi niistä. Pidän kyllä aurinkoisista syyspäivistä ja odotan innolla muutamaa jatkuvaa sarjaa (2 broke girls, How I met your mother, Two and a half men...), mutta siihen se oikeastaan jääkin.

Minä en ole syksyihminen. Energiatasoni laskee samassa suhteessa kun päivänvalo vähenee. En erityisemmin rakasta sateenropinaa iltaisin, sillä olen niin herkkäuninen, että tarvitsen pahimpina päivinä tuotakin varten korvatulpat. En käperry sohvannurkkaan siemailemaan kupposta teetä, minä maata röhnötän kuin kuollut kala. Ja jos jostain syystä (=flunssaisena) joudun juomaan jotain kuumaa, siitä lähtee ryystävä ääni.

Olen tainnut suhtautua syksyyn negatiivisesti niin kauan kuin muistan. Suurin syy viime syksyn perseyteen oli ehdottomasti kilpirauhasvaivoilla, mutta väitän sen lisäksi omaavani taipumuksen syysväsymykseen. Kaamosmasennus on liian vahva sana, mutta joinakin päivinä imitoin olmia täydellisen lahjakkaasti.

Vuodentakaista syksyä ei kuitenkaan kiinnostaisi uusia, joten jotain tälle perusnegatiiviselle ajattelumallille pitäisi tehdä. Sateisille päiville en mahda mitään, joten ehkä voisin satsata pinkkeihin kumisaappaisiin. Energiaa voisin hakea tuolta tutuksi tulleelta salilta; huonolla säällä minua tuskin saavat lenkille villit hevosetkaan, mutta jammailu ja combat kyllä luonnistuvat vaikka taivaalta sataisi mitä.

Voisin myös omistaa alkavan syksyn sille, että yrittäisin nähdä asioissa myös ne positiiviset puolet. Aloitin harjoittelun jo tänään: vaikka painonpudotuksen epäonnistuminen vituttaa kuin pientä oravaa jonka käpy on jäässä, tein kuitenkin eilen 15 akkojen kevennettyä punnerrusta peräjälkeen. Eikä ole muuten tapahtunut koskaan aiemmin. Kroppa siis vahvistuu jatkuvasti vaikka fiilis onkin kuin sotanorsulla, joten ei tämä ihan turhaakaan voi olla. 

lauantai 1. syyskuuta 2012

Henki pihisee

Teretulemast uusi, tällä kertaa tuttu lukija ;)


Yksitoikkoisen näköinen viikko, ja sitäpä se vähän olikin. Torstaina, lähes kahden vuorokauden sisätiloissa hengailun jälkeen, seinät romahtivat niskaan, ja näytin miehellekin pitkää naamaa melkein heti tämän tultua töistä. Selkeä merkki siitä että tarttis vissiin tehrä jotain, ja kun kurkkukipukin hellitti, suuntasimme reilun tunnin lenkille. Tavallista rauhallisempaan tahtiin, mutta ai että teki gutaa.

Kun hengityselimet eivät säikähtäneet kävelylenkistä, uskaltauduin perjantaiaamuna salille polkemaan kuntopyörää tunniksi, rauhallisempaan tahtiin jälleen. Ei merkittävää vaikutusta kurkkuun, huomattava merkitys mielentilaan. Tänään otin työpäivän jälkeen välikuoleman sohvalla kissa kainalossa, ja suuntasin taas kuntopyörän selkään. Olo edelleen varsin inhimillinen.

Joku on tyytyväinen, kun äiti makaa sohvalla.

Vielä en uskalla täysin huokaista; alunperin olin ajatellut tälle päivälle salitreeniä, mutta en arvannut näin pian kurkkuvammailujen jälkeen riehua kovin suurilla tehoilla. Nyt on tyhmien työvuorojen ja oman mukavuudenhalun takia edessä kaksi lepopäivää, joten mikäli tilanne ei merkittävästi huonone, tiistaina voisi taas kokeilla combatia.

Eikä kyllä millään muotoa kiinnostaisi tulla kipeäksi. Kun keskiviikon aktiviteettina toimi reissu kaupungille ja torstaina kävin ruokakaupassa, ja kun loppuajan aktiviteettina toimivat syöminen, lehtien lukeminen ja telkkarin tuijottaminen sohvalla maaten, olin tulla hulluksi. Osaan kyllä sairastaa hyvällä omatunnolla silloin kun aihetta on, mutta tulin väkisinkin miettineeksi, että mitä ihmettä tein vapaapäivinä silloin, kun en vielä liikkunut säännöllisesti. Niin, taisin syödä, lukea, katsoa telkkaria ja maata sohvalla. Onpa jännä, ettei olo ollut kovin hehkeä.

Mutta onhan elämässä säilytettävä jonkinlainen balanssi, joten katselin äsken miljoonatta kertaa 27 dresses (yksi luottoleffoistani*), ja söin puoli litraa Ben&Jerry'siä. Onpahan taas mitä polttaa treeneissä, jahka tästä täysiin voimiinsa palautuu.

*Katson nykyään melko vähän leffoja, mutta aina miehen ollessa poissa olen ottanut tavaksi katsoa joko 27 dresses, The Ugly Truth, Rakastunut bestman tai Jätä se! -leffan. Romanttista hömppää oikein urakalla.