Sivut

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Vihersalaattia ja arinasämpylöitä

Semisairastuvalta hei. En totisesti ole elämäni kunnossa; nukuin viime yönä yhdeksän tuntia, ja aamupalan jälkeen lähdin pyörähtämään kaupungilla. Kahdessa kaupassa ja kauppahallissa (arinasämpylät ja uunikinkku ftw) käväisemisen jälkeen tunsin itseni nääntyneeksi.


Paikallinen urheiluliike vaihtaa kauppiasta, joten kahtena viimeisenä päivänä myyvät kaiken -80-90% alennuksella. Eipä siellä paljon mitään enää ollutkaan jäljellä, mutta bongasin kuitenkin kuvan shortsit, jotka kieltämättä näyttävät joltain joka kuuluisi ennemmin lautaselle kuin päälle puettavaksi. Mutta päättelin sitten, että kuukauden päässä siintävälle etelänreissulle voi ostaa jotain, mitä koto-Suomessa ei välttämättä julkisesti ulkoiluttaisi, ja tuskinpa kreetalaiset erityisemmin välittävät, vaikka olisinkin pukeutunut grandma's green saladiin. Sitäpaitsi kahdeksan euron hintaan ei edes itketä, vaikka nuo unohtuisivat matkakohteeseen.

Koska en löytänyt alesta enempää ja tili ei vielä itkenyt verta, investoin toisessa kaupassa salihanskoihin, joiden hankintaa olen miettinyt jo hyvän aikaa. Entiset ovat vanhat ja irvistelevät jo vähän sieltä täältä. Combatissa nuo ovat ihan lyömättömät; enimmät hiet imeytyvät hanskoihin ja tunnin lopussa suoritettavat punnerrukset pelottavat vähemmän, kun kädet eivät luista alta.


Nyt taidan rojahtaa sohvalle lukemaan tuoreimpia urhistelulehtiä, ylläolevaan kuvaan on melko hyvin kiteytettynä kaikki se, mihin tämänhetkinen aivotoiminta ja fyysinen kunto riittävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti