Väsynyt ajatuksenpätkä tähän iltaan, ennen kuin suorin höyhensaarille: jos ei ole oikeasti yrittänyt, ei ole oikeasti epäonnistunut.
Olenhan minä siis oikeastikin yrittänyt, silloin viime kesänä. Sen epäonnistumisen jäljiltä on vain niinsanotusti pelko perseessä, ja päässä on takonut viime päivinä lähinnä mitä jos en taaskaan onnistu. Sen takia lienee niin hankalaa pitää näpit erossa suklaasta; jos mussuttelen suklaata joka päivä, en voi sanoa oikeasti yrittäväni, jolloin en myöskään ole oikeasti epäonnistunut. Siitähän tässä täytyy olla kyse, sillä ei kai kukaan ihminen tarvitse suklaata pysyäkseen hengissä. Sitäpaitsi minulla on konkreettisia muistikuvia siitä, ettei se syömättömyys ole ollenkaan mahdotonta - viime kesänä söin kuukauden ajan jätskiä kerran viikossa ja siinäpä ne herkuttelut olivatkin.
Joo. Väsynyttä, tiedetään. Vaihdetaan aimo annos pelkuruutta timmiin kroppaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti