Sivut

torstai 3. toukokuuta 2012

Kilpparituloksia

Käväisin viime viikolla labrassa otattamassa kilpirauhaskokeen, ja tänään oli lääkäriaika tulosten saamista varten. Taisin kirjoitellakin joskus tammikuussa, miten TSH:ni oli hurjat 7,9, kun viitearvot ovat 0,3-4,5 ja suositusten mukaan arvon olisi hyvä olla noin 2. Sain silloin tujumman lääkityksen, ja nyt reilun kolmen kuukauden jälkeen TSH oli 0,27. Lääkitys on siis purrut ja ehkä jopa liiankin hyvin, lekurin ohjeiden mukaan kevennän annostusta hieman ja syön kahtena päivänä viikossa puolikkaan pillerin. Muina päivinä otan kokonaisen, ja puolen vuoden päästä on taas uusi kontrolli.

Tuntuu kyllä hyvältä tietää, että syksystä selkeästi kohentunut olotilani ei ole ollut pelkkää placebo-vaikutusta, vaan lääkitys on tehonnut ihan oikeasti. Mainitsin lääkärille painonpudotushaaveistani ja kysyin, onko jotain sairauteen liittyvää mikä pitäisi ymmärtää ottaa erityisesti huomioon. Esteitä pudotukselle ei kuulemma ole, ja usein käy niinkin, että TSH-arvojen asettuessa uomiinsa muutama kilo tippuu itsekseen.

Nyt olisikin sitten edessä se suurin urakka: päästää irti tästä jäätävästä stressistä, mikä tähän koko hommaan liittyy. Jos vaikka pyrkisi tekemään suurimman osan ajasta fiksuja valintoja, ja yrittäisi luottaa siihen että ajan kanssa jotain kyllä tapahtuu. Tällaiselle kaikkimullehetinyt -tyypille tuollaiset "kyllä se siitä sitten joskus" -tyyliset ajatukset vain tuottavat lievästi sanottuna sopeutumisongelmia.

Loppuun semihehkutukset vielä siitä, että kävelin toissapäivänä elämäni toisen 10 km -lenkin, eikä tuntunut niin pahalta kuin ensimmäinen. Alla ei tosin ollut 8 päivän työputkea ja loppumatkasta askel kyllä painoi edelleen, mutta tuli silti hieno fiilis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti