Maanantain combat oli alkuun epävarmaa räpeltämistä; uusi ohjelma, puolentoista kuukauden tauko ja jatkuva pelko siitä, että keuhkot sittenkin leikkaavat kiinni. Eivät leikanneet. Tunti oli normirankka mutten ollut kuolla missään vaiheessa, sykkeet olivat normicombat-sykkeet ja pulssi rauhoittui biisien välillä montakymmentä lyöntiä. Lopputunnista uskalsin jo totella ohjaajan karjuntaa, ja tunnin jälkeen fiilis oli hämmentyneen loistelias.
Tiistaina kävin puntteilemassa ojentavia lihaksia, ja edelliskerran tapaan etureiteni ottivat moneksi päiväksi itseensä. On edelleen huikea fiilis kun aivot käskevät jalkoja koukistumaan, mutta koparat eivät tottele elleivät kädet ole ottamassa vastaan. Tänään koin pystyväni luottamaan koipiini sen verran että uskalsin käydä tekemässä koukistavat lihakset, joten viikkoon voi olla melko tyytyväinen. Väliin mahtui kävelylenkki ystävän seurassa, vaikka jouduinkin ennen lenkkiä lähettämään tekstarin "Toivottavasti hyväksyt töpötyskävelyn, kävin eilen salilla ja tuntuu kun mut ois hakattu. Jouduin meneen kellarikerroksesta sisään kun en kyenny nousemaan muutamaa rappusta hissille."
Joten kyllä - sain viime postauksessa peräänkuuluttamani positiivisten kokemusten viikon. Rintakehän paine tuntuu edelleen ajoittain, mutta mahdollisesti ehkä jopa vähän helpompana ja vähempänä kuin aiemmin. Yksi työkaveri oli myös samaa mieltä siitä, että kyseessä saattaa hyvinkin olla jumiutunut ranka, joten voi olla, että etsiydyn jossain vaiheessa kiropraktikon tai vastaavan juttusille. Sitä odotellessa annoin ko. työkaverin rusauttaa selkäni - ai jestas miten makealta tuntuu, kun jostain sisuksista kuuluu kraaahnaksnaks.
Tähän väliin toivottelen kaikille ihkupihkuille oikein ihanaa ja rauhallista Joulua. Torstaina olisi täällä Fressillä kinkunsulattelua ajatellen vaatimattomasti näytetunti bodyattackia - uskaltaisikohan olla niin itsetuhoinen, että lähtisi testaamaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti