Ai jehna että on mukavaa, kun salitreeni inspiroi taas. Joku saattaa muistaa taannoisen ylätaljaininäni, kun pt ilmoitti, että 50 kilon pakan olisi syytä alkaa tuntua pieneltä jonkun ajan kuluttua. Olen antautunut tyypille vietäväksi ns. pässi narussa -menetelmällä, mutta en tuolloin ihan tosissani uskonut, että koskaan kykenisin moiseen suoritukseen.
Okei, en kykene tekemään ylätaljassa vieläkään 50 kilolla. Miten siistiä olisikin ollut voida sanoa pystyvänsä, mutta nyt uskon, että hetken päästä jo pystyn. Tänään tein kaksi sarjaa 40 kilolla ja ajattelin, että teen 45 kilolla niin monta kuin menee. Toistoja tuli 8. Kah-dek-san! Ja ihmiselle, joka aloitti touhun marraskuun lopussa 25 kilosta, se on paljon se. Huippua!
Menin myös jossain salinjälkeisissä endorfiinihöyryissä tekemään varauksen ensi tiistain dance-tunnille. Kyseinen tunti ei ole minua varten (kokeiltu on pari kertaa, ei vaan lähe), mutta nyt teemana näkyi olevan jazzfunk ja ohjaajana sama nainen, joka veti viimeviikkoisen zumban. Kävin jo vuosia sitten erään toisen liikuntakeskuksen aikoihin kyseisen tädin funky-tunneilla ja tykkäsin, joten ajattelin, ettei tuo ihan karmeaa voi olla. Alkoi silti pelottaa n. puolitoista sekuntia varauksen tekemisen jälkeen, mutta sou not.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti