Sivut

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Rikkikatkipoikki

Maisemakuvapläjäys saa edelleen odottaa, sillä en ole jaksanut valita tänne natsaavia kuvia, saati sitten pienentää niitä sopivaan kokoon. Sen sijaan ajattelin esitellä kaunottaret, jotka hankin eilen:


Kyseessä ovat ensimmäiset omistamani varrelliset treenikengät. Sääreni on vaivannut minua jo jonkin aikaa; oikean koiven sisäsyrjä kipuilee ajoittain, ja kipu säteilee myös jalan sisäsyrjään, muutaman sentin päähän kantapäästä. Välillä oireita ei ole lainkaan, välillä tuntuu kävellessä ja välillä vain silloin, kun käännän jalkaa nilkasta ulospäin. Joka tapauksessa, inhottava vaiva. En ole satavarma sen alkuperästä, mutta kun kipuilu vimmastui viikon ballerinoilla kävelyn jälkeen, päättelin sen johtuvan tai ainakin pahentuvan vääränlaisista kengistä.

Olen siis juossut tähän mennessä sekä jamit että combatit samoilla kengillä. Nähtävästi kenkulit eivät kuitenkaan tue nilkkaa tms, joten ajattelin testata varrellisia. Tuntuivat napakoilta jalassa, eivätkä kuitenkaan liimaannu kiinni lattiaan. Todennäköisesti ulkoilutan tossut ensin combatissa, ja toivon vaivan pikkuhiljaa häviävän.

Ja kyllä, TopSportin kiltti setä muistutti minua myös siitä, että pelkästään kenkien vaihto ei korjaa mitään, vaan jalalle tulisi antaa aikaa parantua. Yritän pitää järjen päässä, lupaan.

Tällä viikolla onkin ollut pakko hiljentää tahtia, sillä kuten edellisessä postauksessa mainitsin, kävin hakemassa Kreetalta riesakseni flunssan. Olo helpotti loppuviikolla ja huononi taas sunnuntaina, joten peruin hampaita kiristellen (sääreni epäilemättä kiljui kiitollisuudesta) maanantain combatin. Jätin väliin myös tämänpäiväisen jamin, mutta tunsin kuitenkin iltapäivällä oloni sen verran paremmaksi, että uskaltauduin isännän kanssa kävelylenkille. Loppuviikko on mentävä kroppaa kuunnellen, sillä alan uskoa, että vaikka se välillä kiukkuaakin kuin viisivuotias, se useimmiten kiukkuaa syystä.

Toivon silti itselleni pikaista paranemista, sillä inhoan sairastamista. Sitäpaitsi liikunta ihan konkreettisesti piristää mieltä, mikä on äärimmäisen tärkeää tähän aikaan vuodesta, kun aamuherätykset tuntuvat kidutukselta ja tyyny on joka aamu kellon soidessa ihan liian hyvin. Terveitä päiviä odotellessa.

3 kommenttia:

  1. Moikka :) Hei siis apua,nää on just sellaiset treenikengät jotka itsekin voisin haluta.. Osaatko yhtään sanoa et minkä niminen malli tää on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips :) En valitettavasti muista mallin nimeä, vaikka epäilemättä se on laatikossa ja/tai kuitissa lukenutkin. Toivoin bongaavani jotain vihjeitä itse kengästä, mutta eipä siinä "kielen" lapussa lukenut :(

      Sen verran osaan kertoa, että kengät on tosiaan hankittu Topsportista lokakuussa -12. Kengässä olevassa lapussa on viivakoodi, jonka alla on koodi UPC 00883412920537.

      Yritän muistaa jossain vaiheessa kysäistä suoraan Nikelta tuosta mallista, ja palailen astialle jos saan jonkinlaisen vastauksen. Toivottavasti bongaat kengät jostain, minua ovat palvelleet täydellisesti :)

      Poista
    2. Moi uudestaan, laitoin Nikelle kyselyn ja sain pitkän vastauksen. Laitatko minulle sähköpostia polkuauto at hotmail dot com, niin lähetän sinulle koko tarinan.

      Poista